Espoon tekninen keskus peruskorjaa Tapiolan sillan ensi kesänä. Sillan kannen vesieristeet ja reunapalkki uusitaan ja sillan pinnoitteet korjataan. Korjaustyöt alkavat maanantaina ja töiden pitäisi kaikilta osin olla valmiita lokakuun loppuun.
Peruskorjauksessa kaistojen määrä Tapiolantiellä sillan kohdalla pienenee, ja kaistajärjestelyjä joudutaan muuttamaan työn etenemisen mukaan.
Länsiväylällä sillan kohdalla kaistoja kavennetaan ja alikulkukorkeutta madalletaan. Väylän liikennettä häiritsevät työt pyritään tekemään pääosin öisin ja ruuhka-aikojen ulkopuolella.
Länsiväylän nopeusrajoitus on työn aikana sillan kohdalla 50 kilometriä tunnissa. Työn urakoi Lemminkäinen Infra Oy.