Kivenlahdessa on avautunut Merikartanon palvelutalon asukkaiden aikaansaama kuvataidenäyttely, jonka maalaukset hämmästyttävät laadukkuudellaan.
Reilun kymmenen henkilön akvarellituotokset on toteutettu tämän vuoden aikana kuvataidekerhossa, jonka vetäjänä on toiminut taiteilija Tuikku Tenhovuori.
Väreillä ja kuvilla on pystytty ilmaisemaan, miltä minusta tuntuu.”
– Olemme kokoontuneet kahdesti kuukaudessa. Aluksi opettelimme akvarellien tekemisen tekniikkaa, Tenhovuori sanoo.Tenhovuoren mukaan uuden oppiminen ja kuvien tekeminen ei ole iästä kiinni.
– Tulokset ovat hienoja ja osanottajat ovat koko ajan kehittyneet töissään, ylistää Tenhovuori Merikartanon komeassa talvipuutarhassa, minne osaa töistä ollaan näyttelyavajaisten aattona ripustamassa.
Akvarellitöitten aiheet ovat enimmäkseen luonnosta: kukkia, puita, lintuja ja maisemia, joiden toteutus on tehty mielikuvien pohjalta. Lisäksi on esillä tauluja, jotka on laadittu kunkin henkilön sisäisen maailman, sielunmaiseman perusteella.
Akvarellien teko on antanut myös stressin purkamiselle ja rentoutumiselle hyvät mahdollisuudet.”
Merikartanon kaunis merellinen ja metsäinen ympäristö ovat selvästikin innoittaneet tekijöitä töissään. Kaikkiaan esillä on yli 50 teosta ja töitten taso näyttävä.– Meillä on ollut hyvin hauskaa yhdessä ja akvarellien teko on antanut myös stressin purkamiselle ja rentoutumiselle hyvät mahdollisuudet, Tenhovuori jatkaa.
Merikartanon palvelutalon näyttelyssä on mukana työskennellyt Kivenlahden kuvataideryhmää vetävä Minerva Halttunen, jolta on näyttelyssä esillä kolme työtä.
– Hyvin tärkeää tässä prosessissa on ollut yhteisöllisyys. Olemme kuuluneet omaan ryhmäämme, jonka jäseniltä olemme oppineet uutta ja saaneet ahaa-elämyksiä, Halttunen kertoo innoissaan.
– Olemme näin voineet elää energisempää arkea ja nautinto on nyt suuri, kun omia tauluja saa esille näyttelyyn.
– Kaikki, jotka sanovat, etteivät osaa tehdä kuvia, ovat vain ryhtyneet kuvataidekerhossamme töihin ja akvarelleja on alkanut syntyä, kertoo talon asukas Raila Pulkki.
– Väreillä ja kuvilla on pystytty ilmaisemaan, miltä minusta tuntuu.
Kuvataidekerhon toimintaa on tukenut Espoon kaupunki Kivenlahden kuvataideryhmän ohella. Nyt rahoitus on päättynyt ja toiminnan jatko syksyllä on vielä auki. Taiteen hyvää oloa ja terapeuttisia vaikutuksia aiheuttavana keinona olisi syytä edistää näyttelytekijöiden mielestä vast-edeskin.
Merikartanon asukkaiden töihin voi tutustua äitienpäivästä 13.5. lähtien koko kesän ajan, osoitteessa Tyrskyvuori 6.