Piilota X Palauta

Nuva haluaa Serenan ja Tapiolan välille bussilinjan

Paikalliset 3 Kommentoi

Espoo nuorisovaltuusto haluaa Serenan ja Tapiolan välille suoran bussilinjan.

Nuorisovaltuuston mukaan Pohjois-Espoon haja-asustusalueella on tällä hetkellä suhteellisen huonot bussiliikenneyhteydet. Puutteelliset bussiyhteydet johtavat siihen, että turhia vaihtoja tulee, matka-ajat pitenevät ja yksityisautoilu lisääntyy.

Kun Pohjois-Espoossa ei ole yhtään lukiota, on hyvät liikenneyhteydet kaupungin lukioihin varmistettava, todetaan nuorisovaltuuston aloitteessa.

Tapiolassa on kolme lukiota, joissa on myös useita erikoistumislinjoja. Nuorisovaltuutettujen mielestä on tärkeää, että nuorten opintomahdollisuudet ovat tasa-arvoiset asuinpaikasta riippumatta.

– Länsimetron valmistuessa 2015 olisi hyvä, jos Pohjois-Espoosta olisi suora ja kattava bussilinja Tapiolaan, jotta syöttöliikenne Helsinkiin toimisi hyvin. Linja kattaisi suuren osan Espoosta ja kulkisi usean kasvavan asuinalueen kautta, toteaa Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Sampsa Pietilä.

– Pohjois-Espoossa, ja näillä asuinalueilla asuu paljon nuorisoa, ja kiinnostus lukio-opiskeluun on yleisesti suuri. Tapiolan kolme lukiota ovat tärkeitä, ja kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet päästä opiskelemaan, muistuttaa Pietilä.

Nuorisovaltuusto esittää, että Serenan ja Tapiolan välille perustettava bussilinja kulkisi seuraavien asuinalueiden kautta: Serena, Hänninkäinen, Röylä, Punametsä, Viiskorpi, Koskelo, Järvenperä, Lippajärvi, Karamalmi, Kera, Nihtisilta, Mankkaa, Tapiola.

3 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

21.5.2012 15:30

Espoon suurin oppilaitosten keskittymä on Otaniemen ohella Omnia Espoon keskuksessa. Omnian vieressä on lisäksi lukio. Espoon keskuksessa onnistuu myös vaihto junaan.

Pohjois-Espoosta tulevan bussin olisi siis hyvä ajaa Kehä III pitkin Espoon keskukseen, josta bussi voisi jatkaa Suurpellon kautta Tapiolaan. Kuurinniitystä tullaan rakentamaan joukkoliikennekatu Suurpeltoon, joten yhteys olisi nopea.

21.5.2012 15:55

Tapiolasta pääsee jo nyt julkisilla vermeillä espoon keskustaan, josta edelleen
serenaan. Näin se homma pelittää.

22.5.2012 01:10

Liikkumisen kannalta olisi järkevintä, että nykyään Espooseen kuuluva Vihdintien seutu liitettäisiin Vantaaseen tai Vihtiin. - Silloin ei tarvitsisi kulkea peräkylien pikkuteitä pitkin Espoon keskukseen tai jopa Tapiolaan asti.
Vihdintietä pääsee helposti ja näppärästi Martinlaakson - Myyrmäen alueeelle.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.