Piilota X Palauta

Pyöräilykypärän suosio kasvussa

Kommentoi

Yhä useampi käyttää pyöräillessään kypärää.

Liikenneturvan selvityksen mukaan kaikista pyöräilijöistä 37 prosenttia eli vähän yli joka kolmas käyttää kypärää. Alle 7-vuotiaista lähes kaikilla on pyöräillessään kypärä ja lasta kuljettavista aikuisistakin joka toisella. Yleisintä kypärän käyttö on pääkaupungiseudulla.

Kypärän käyttö vähenee selvästi lasten kasvaessa. 7–12-vuotiaista joka toinen ja 13–17-vuotiaista 15 prosenttia suojaa päänsä kypärällä. Nuorten loukkaantumisriski on kuitenkin kaksinkertainen koko väestöön verrattuna.

Yli 64-vuotiaista pyöräilijöistä noin joka neljäs käyttää kypärää. Kypärällä olisi suuri merkitys Iäkkäiden pyöräilijöiden turvallisuudelle, sillä pyöräilyonnettomuuksissa menehtyneistä puolet on yli 64-vuotiaita. Iäkkäiden pyöräilijöiden kuolemanriski on kolminkertainen koko väestöön verrattuna.

Liikenneturva tarkkaili pyöräilykypärän käyttöä eri puolilla viime vuoden kesäkuussa. Havaintoja tehtiin yhteensä 22 801.

Tuloksia tukee Liikenneturvan tuore kyselytutkimus, jonka mukaan noin kolmannes pyöräilijöistä käyttää kypärää aina, kolmannes silloin tällöin ja kolmannes ei koskaan.

Suurin osa pyöräilijöiden saamista vakavista vammoista kohdistuu päähän. Kypärä suojaisi vammoilta tai lieventäisi niitä. Tutkijalautakuntien lausuntojen mukaan kypärän käyttö olisi voinut estää kuoleman noin kolmasosassa niistä tapauksista, joissa kypärää ei käytetty.

Liikenneturva kehottaa valitsemaan pyöräilykypärän, joka on sopivan kokoinen, värikäs ja erottuva.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.