Valtuuston selvä enemmistö kaatoi Leo Hiltusen (ps/sit) esityksen ulkoisesta erityistilintarkastuksesta Orkidea-projektiin liittyen.
Hiltunen teki esityksensä tarkastuksesta valtuuston käsitellessä kaupungin viime vuoden tilinpäätöstä ja vastuuvapauden myöntämistä.
Esitys kaatui lopulta äänin 54–6. Kuusi valtuutettua äänesti tyhjää.
Perussuomalaisten ryhmän laajemminkin kannattamalla erityistilintarkastuksella olisi haluttu selvittää Orkidea-projektin talouteen, johtamiseen ja seurantaan liittyvät vastuut.
Valtuusto päätti helmikuussa kuopata vuosia valmistellun sairaalahankkeen Puolarmetsään. Orkidea-projektin on arvioitu maksaneen Espoon kaupungille noin kahdeksan miljoonaa euroa.
Uusien suunnitelmien mukaan Espoon uusi sairaala suunnitellaan Jorviin.