Piilota X Palauta

Hollanti voittaa jalkapallon EM-kisat

Kolumnit 5 Kommentoi

Nyt kun perinteinen lätkäpettymys on koettu, on aika aloittaa kuningaslajin Euroopan mestaruuden ratkominen. Suomea ei näissä kinkereissä valitettavasti nähdä, mutta eiköhän jokaiselle jalkapallon ystävälle riitä jotain kannatettavaa tulevana kesänä.

Kuten otsikko sanoo, oma veikkaukseni tulevan kesän voittajasta on Hollanti. Oranje kävi jo lähellä 2010 Maailmanmestaruuskisoissa, mutta vielä silloin huippukuntoinen Espanja oli vahvempi finaalissa. Nyt hallitsevan maailman - ja Euroopan mestarin tähti on kuitenkin laskussa ja uskon, että kolmatta peräkkäistä mestaruutta ei ole tiedossa.

Hollanti saa tänä vuonna jalkeille varsinkin hyökkäyspäähän tulikuuman tykistön. Vaikka viimeisiä joukkuevalintoja ei ole vielä tätä kirjoittaessa kerrottu, perusteltua lienee olettaa, että mukana ovat Euroopan sarjoissa hurjasti maaleja sylkeneet Robin Van Persie ja Klaas Jan Huntelaar. Tulitukena tälle kaksikolle löytynee Wesley Snejder ja ei niin edukseen mestareiden liigan finaalissa esiintynyt Arjen Robben. Kysymysmerkkejä oranssipaidoilta löytyy puolustuspäästä ja siitä, missä mielentilassa Robben on oltuaan melko ratkaisevassa roolissa joukkueensa menettäessä sekä Bundesliigan että Mestareiden liigan voiton.

Mainitsin jo, että Espanjan tähti on hiipumaan päin. Pelaajamateriaalissa joukkue saa edelleen jalkeille yhden maailman parhaimmista ryppäistä, mutta kaikki riippuu pelitavasta. Viime kaudella joukkueet tuntuivat entistä useammin löytävän lääkkeet Barcelonan pelitapaa vastaan ja jos Katalonian ylpeyden pelaajien ympärille rakentuva Espanja tämän tien valitsee, se tulee saamaan saman kohtelu kuin Barcelona niin useasti viime kaudella. Joukkueella on kuitenkin pelaajia muihinkin pelityyleihin ja se tullee menemään pitkälle.

Saksa on arvoturnauksien perusveikkaus menestyjäksi. Kaikki kliseet saksalaisesta tehokkuudesta on varmasti kuultu jo, mutta Mario Gomesin, Mesut Özilin ja kumppaneiden päästessä vauhtiin niitä toistellaan varmaan Puolan ja Ukrainan yhteiskisoissa kyllästymiseen asti.

Mustana hevosena näihin kisoihin valitsen Englannin. Tiedetään, saarivaltakuntaa ei yleensä pidetä altavastaajana, mutta eipä se ole vuosiin mitään voittanutkaan.

Tänä vuonna Englannin pelaajamateriaali on ainakin paperilla tavallistakin heikompaa, mutta ehkä siinä piileekin Englannin vahvuus. Jos tällä kertaa joukkue oikeasti hitsautuisi yhteen, eikä olisi vain kasa yksilöitä. Myös englantilaisen lehdistön suureksi kauhuksi päävalmentajaksi nimitetty Suomen entinen valmentaja Roy Hodgson voi olla valttikortti. Kuten täällä hyvin tiedetään, ”Hodari” lähtee aina puolustuksen kautta liikkeelle. Jos katsoitte Chelsean voitokasta mestareidenliigakampanjaa, siinä voi olla viite millä lähestymistavalla Englanti lähtee turnausta voittamaan.

Vai mitä mieltä te olette?

5 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Toni Tervo kuva
Toni Tervo

Kommentit

24.5.2012 14:38

Teksti oli täyttä skebeliä suurimmalta osalta. Kuulostaisi siltä, ettei toimittaja paljoa jalkapalloa seuraa kuin tilastojen valossa / mutulla.

24.5.2012 14:39

Hollannista sen verran että taitaa olla koko nippu (pois lukien van persie) olla yliarvostettuja, snjederin parhaat vuodet ovat jo takana ja kuten näimme bundasliigan ratkaisupeleistä ja mestareitten liigan finaalista robbenin pää ei kestä kovia pelejä.

Englanti voittaa.

24.5.2012 15:32

Englanti musertuu aina kovissa peleissä lukuunottamatta vuotta -66 ehkä. kyllä hollannin voittoon uskotaan! Pätevä kirjoitus!

25.5.2012 08:42

Yhdyn ensimmäiseen kirjoittajaan osittain, mutta tämä "Messiliker" teki itsestään täyden pellen. Jospa toimittaja keskittyisi muuhun kuin jalkapalloon..

15.6.2012 13:55

Mitä mä sanoin, että toimittaja ei tiedä mistään mitään.. Hollanti vie kisat yeah right..

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.