Piilota X Palauta

Lasten turvallisuus huolettaa Hannusjärvellä

Paikalliset 37 Kommentoi

Hannusjärven alueen lasten vanhemmat ovat huolissaan jälkikasvunsa turvallisuudesta. Syynä huoleen on Hannuntien varteen lähiaikoina avautuva mielenterveyskuntoutujien palvelukoti.

– Kiinteistö sijaitsee paikassa, jonka ohi ainakin sata lasta kulkee joka päivä kouluun ja harrastuksiin, kahden lapsen äiti Mervi Heinaro huomauttaa.

Hän asuu perheineen noin 300 metrin päässä tulevasta palvelukodista.

Läheisessä Martinkallion koulussa opiskelee noin 700 oppilasta.

Rakennus sijaitsee metsikön laidassa, jossa alueen lapsilla on tapana käydä leikkimässä.

– Epäilen, että lapset eivät enää tulevaisuudessa voi vapaasti liikkua sielläkään.

Hannuntien palvelukoti

16-paikkainen mielenterveyskuntoutujien palvelukoti Hannnuntie kuudessa avataan lähiaikoina.

Toimintaa pyörittää Pihlajakoti Oy, jolta Espoon kaupunki ostaa palvelut.

Palvelukodissa on henkilökuntaa paikalla virka-aikana.

Asukkailla on säännöllinen lääkitys ja sen noudattamista valvoo Jorvin psykiatrinen poliklinikka.

Tulevasta toiminnasta järjestetään keskustelutilaisuus palvelukodin tiloissa ma 28.5. klo 18.

Lähde: Espoon kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelut

Mervi Heinaro sanoo suoraan, että hän pelkää lasten turvallisuuden puolesta. Samaa mieltä on naapurustossa asuva Ritva Relander.

– Me emme halua, että Varkauden kaltaiset tapahtumat toistuvat Espoossa.

Relander oli mukana keräämässä nimiä palvelukodin perustamista vastaan. Nimiä adressiin saatiin lyhyessä ajassa lähes sata.

Palvelukoti on tulossa kiinteistöön, jossa aiemmin on ollut toimistoja.

– Onko tilojen muuttaminen palvelukotikäyttöön edes laillista ilman kaavamuutosta? Minun tietojeni mukaan ei ole, Mervi Heinaro huomauttaa.

Kaupunkisuunnittelukeskuksesta vahvistetaan Mervi Heinaron epäilyt oikeiksi.

Kaavamuutos on tiettävästi tulossa vireille.

Kukaan kaupungin organisaatiossa ei kuitenkaan tunnu tietävän, millaisen luvan turvin toiminta ennen kaavan muutosta on alkamassa.

Asukkaiden huolta on lisännyt myös lähes täydellinen tiedon puute tulevan palvelukodin asukkaista ja valvonnasta.

– Rajanaapureille on kai järjestetty yksi tilaisuus, jossa ei käytännössä kerrottu mitään.

–Muut asukkaat eivät ole saaneet minkäänlaista tietoa, Heinaro hämmästelee.

Keskiviikkona tehdyn haastattelun aikana Mervi Heinaro saa naapuriltaan kännykkäviestin maanantaina 28. toukokuuta järjestettävästä infotilaisuudesta.

– Tämäkin tieto on tullut epävirallisia kanavia myöten. Miksi asukkaille ei ole edes lähetetty virallista tietoa tästäkään tilaisuudessa, Heinaro hämmästelee.

 

Tämä salailu raivostuttaa ja lisää epäluuloja.”

Alueen asukkaat kokevatkin, että kaupunki yrittää ujuttaa epätoivottua naapuria omakotialueelle täysin salaa.

 

– Tämä salailu raivostuttaa ja lisää epäluuloja, Heinaro painottaa.

”Ei minkäänlaista uhkaa ympäristölle”

– Hannusjärvelle muuttaa mielenterveysongelmista toipuvia ihmisiä, jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa, mutta eivät pärjää ihan yksinkään, Espoon mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö Tiina Ahonen linjaa.

Suurin osa asukkaista siirtyy Hannuntien kiinteistöön Jousenharjusta Kirkkonummelta, jossa toiminta ollaan tilapulan takia lopettamassa.

Ahonen on vakuuttunut, ettei asukkaista missään tapauksessa tule olemaan häiriötä ympäristölle, uhasta puhumattakaan.

– Tähän yksikköön muuttavilla ei ole esimerkiksi päihdeongelmia. Kaikkien päihteiden käyttökin on palvelukodissa ehdottomasti kiellettyä.

Osa asukkaista on eläkkeellä, osa opiskelee.Espoossa on hänen mukaansa useita vastaavia yksikköjä muun asutuksen keskellä.

– Minun tietooni ei ole koskaan tullut minkäänlaisia ongelmia.

Lisää aiheesta: 
37 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Seppo Korkman kuva
Seppo Korkman

Kommentit

26.5.2012 09:38

Vahvan asenteellista ja rasistista on suhtautuminen mielenterveysongelmaisiin. Huomaan,että Mervillä ja Ritvalla ei ole lähipiirissään ketään julkisesti mielenterveysongelmaista. On helppoa leimata ja mustamaalata oman elämänsä kanssa painivaa sairasta ihmistä.
Pääkaupunkiseudulla on monta vastavaa palvelukotia. Varkauden kaltaisia tapahtumia ei täällä ole esiintynyt.
Suomalaisilla on kautta aikain ollut vahvoja ennakkoluuloja mm. seksuaalisia vähemmistöjä ja tummaihoisia kohtaan. Ihmisten erilaisuuden hyväksymiseen auttaa sivistys ja tiedotuksen parantaminen.
Sairastuneen ihmisen polkeminen on mielestäni sairasta.

Mervin ja Ritvan kaltaisten ihmisten sivistystasoa nostamalla ja asian laadukkaammalla tiedottamisella olisi tämäkin tilanne saatu hienosti hoidettua.

26.5.2012 09:52

Ei tietenkään "MINUN NAAPURIIN", ei tiedä miten elämä kenenkin kohdalla kuljettaa.

26.5.2012 14:00

Pitäisiköhän kaikki muutkin sairaalat ja terveyskeskukset, joissa käy sairaita ihmisiä siirtää asutusten ulkopuolelle. Vai miksiköhän tämä yksi sairaus on nyt poikkeus.

Salailu on Espoossa sääntö eikä poikkeus.

26.5.2012 16:36

Jos muut ihmiset pelottavat niin muuttakaa johonkin huitsin nevadaan missä ei ole muita ihmisiä.

26.5.2012 21:41

Niin tai näin oli sitten asiassa riskiä tai ei niin yleisesti ei kovin paljoa kunnioiteta sitä että ihminen saisi asua rauhallisessa ympäristössä ilman heti seinän takana olevaa multimega kokoista kauppakeskusta suurine liikennemäärineen.
Joku muuhan tässä, joku muu joka ei asu siellä päättää tästä että millaisessa ympäristössä ihmisten pitää asua! Se se on se pointti tässä mitä voisi joskus
miettiä uudelleen, kyllä ihmiset kauppaan pääsee ilman hirveää pakukaasujen katkuja ja meteliäkin. Itse olen ikäni ollut valmis maksamaan korkeampia ruuan hintoja pienellä palkalla siitä että ei olisi PAKKO asua keskellä liikenne melua ja saasteita, suosin siis pieniä idyllisiä lähikauppoja joissa asiointi ei
tarkoita kymmenientuhansien autojen joka päiväistä liikennemäärää.

Miksi siis päihde- ja mielenterveysongelmaisia pitää asuttaa keskelle
tavallisten ihmisten asuinlähiötä, siksi että muulla kuin rahalla ei ole
merkitystä, se on näistä asioista päättäville ja suunnitteleville
hyvin helppo ratkaisu. Ei tarvitse ottaa vastuusta asioista enempää,
voi äänestää porvarilista kantaa vaaleissa kun vain RAHALLA on
merkitystä. Se vain rahalla on merkitystä nykyään näkyy jo melkein kaikessa.
Ihmisten elämät pilataan tämän rahalla merkitystä asian takia aika tehokkaasti.

Muistakaa valittajat, että valitsitko itse vaaleissa sellaisen puolueen
joka OIKEASTI ajaa kansalaisten asioita eikä vain se raha ja valta ole
suurin asia! Miettikää sitä oikeasti hyvin hartaasti ja pitkään.
Tähän asti viime vuosina ei todellakaan ole menty edes lähelle hyviä
ja terveellisä arvoja myötäillen missään vaaleissa.

27.5.2012 09:40

On hienoa että jotkut miettivät asioita, koska kuten näemme, sinulaisesi epäsuvaitsevat ja itsekeskeiset ihmiset ovat kaikkein vaarallisimpia tälle yhteiskunnalle.

Lauseesi...

"Miksi siis päihde- ja mielenterveysongelmaisia pitää asuttaa keskelle
tavallisten ihmisten asuinlähiötä"

antaa tosiaan miettimisen aihetta, mutta toisin kuin sinä kuvittelet, se antaa aihetta epäillä että monet suomalaiset kuten sinä ovat rasisteja, sosiaalirasisteja joille toisen ihmisten sairaus on riittävä peruste sulkea hänet yhteiskunnan ulkopuolelle ja sijoittaa sairaat ihmiset pois sinun ja kaltaisiesi "tavallisten ihmisten" silmistä.

Etkö edes häpeä?'

27.5.2012 06:04

Täydellinen epäsivistyneisyys vallitsee yhä monessa piirissä Suomessa koskien mielenterveyttä.

Tiedoton, kouluttamaton, mm. ei-utelias ts. älyllisesti laiska, mutta kyllä niin mielipiderikas, vastustaa "noita hulluja". Moni, jos peiliin katsoisivat, huomaisivat itsessään lieviä mielisairauksia. Kysy työpaikkakavereilta, pomoilta ja/tai alaisilta, niin saa monipuolisemman kuvan siitä, mitä mieltä ympäristö on "täydellisestä keski-/yläluokan äidistä, joka on huolissaan lapsensa hyvinvoinnista". Ehkä voisi kysyä oman puolison rakastajatteralta, että millä tolalla oma "täydellinen" avioliitto oikeastaan on. Ehkeivät omatkaan sosiaaliset taidot niin hyviä olekaan.

Somaattsella, lue fyysisellä, puolella ostaan kertoa lukuisista eri sairauksista. Mielensairauspuolella on olemassa vain yksi ainoa "hulluleima" sairaus. Tutustukaa edes pinnallisesti psykologiaan.

Allekirjoittaneen ennakkoluulon perusteella on syytä pelätä merkittävästi enemmän juovuksissa olevia kanssaihmisiä (ja niitä on "24-7"-syöttöllä lukuisia Suomessa) kuin lääkityksen alla olevia mielisairaita. Moni mielisairas kärsii vahvoista peloista. Itse asiassa koululapset voivat mielisairaan näkövinkkelsitä olla pelottava kokemus, kuin taas koululainen/lapsi osaanee suhtautua luonnollisemmin mielisairaaseen, ainakin luonnollisemmin ja vähemmän hysteerisesti kuin oma äiti suhtautuu.

Puhutaan lapsista. Tuodaan framille huoli lasten hyvinvoinnista. Lieneekö oikea syy kuitenkin huoli omasta mammonasta? Kiinteistön arvo voi seudulla laskea kuin asutaan lähellä hullujen huonetta. Kyllä hullujen huoneita tarvitaan, mutta "Not in my backyard" (NIMBY).

Itsekästä, itsekeskeistä, "Olen jumala, ja muiden pitää palvella mua" -asenne elää vahvoilla. Kuuluuhan narsistisuus persoonallisuushäiriöihin.

27.5.2012 11:19

Näitä jyrkkiä nimby-kantoja tulee niin kauan kuin jokainen huolehtii vain
omista asioistaan..Säälittävää itsekeskeisyyttä.Kaikkienko pitää olla kloonattu
mallikansalaisiksi? Tulevastahan ei kukaan tiedä- oma lapsesi voi olla se kuntoutuja, saatathan itse alkoholisoitua jne...Länsiväylä-lehden toimitus voisi
kyllä kanssa miettiä mitä juttuja nostaa etusivulle agressioita herättämään.

27.5.2012 11:23

KIITOS Espoo !
.... ettette jätä kuntoutujia heitteille (tässä tapauksessa), kuten tapahtui syvissä kärsimyksissä kamppailleelle ihmisveljellemme Varkaudessa. Vain ihminen voi suorittaa tuollaisia tekoja yhteisistä varoistamme. ÖKYsillan sijasta ihailen mieluummin paranemisprosesseja.

Kun Mervi ja Ritva aloittelevat opettelemaan äidiksi, ensi askel olisi ymmärtää Vikkanin tytön ristiäispuhe. "Jopa pienet prinsessat saattavat ajautua väärille teille ... mikään ei suojele elämän vaikeuksilta edes "kuninkaallista" vauvaa ... vastuuta otettava lapsesta ja uskottava pysyvään....".

Kun Mervi ja Ritva aloittavat opetelemaan valistuneiksi Iivisniemiläisiksi, yhteisöllä on toivoa. Kasvetaan armahtavaksi eikä rasistiseksi naapurustoksi. Tuetaan eikä leimata. Ei synnytetä koulu- ja työpaikkakiusaajia yhteisöön mallioppimisen kautta.

Kun Mervi ja Ritva lopettavat hienohelmaisen nipottamisen mustamaalauksineen, lopetan pitämästä heitä hienohelmaisina nipottavina BETTRE FOLKK pakosta naapureina- tyyppeinä. Valittaen totean Merville ja Ritvalle, että kasvu tekee kipeää. Ja erityisesti itsensä voittaminen.

27.5.2012 11:42

Hyvä kun Länsiväylä on tuonut asian esille, tässä aihe ihmisten suvaitsemattomuudesta, kuinka kohdellaan poikkeavaisuutta sekä sairauksia joita on vaikeasti hyväksyä, ymmärrys puuttuu. Elämä opettaa ja oppii hiljaa kulkemaan.

27.5.2012 21:59

Taitavat Mervi ja Ritva olla kohta itse mielenterveyskuntoutujina siellä kun psyyke pettää kun kaunis pilvilinna idylli katoaa ja he palautuvat maan tasalle. Eli Suomeksi näille hienohelmoille, että ikinä ette tiedä vaikka oma aikanne siellä koittaisi, ja asukkaathan ovat siellä kuntoutumassa (!). Kukaan ei valitse mielisairauksiaan vapaaehtoisesti - he ovat sentään sitoutuneet hoitoon. Eikä alueelle mitään 24 / 7 baaria perusteta missä örvelletään vaan terveydenhuollon toimiyksikköä. Huomatkaa ero. Rouvat muuttaa kuulkaas pois ihmisten ilmoilta - tää maa on kaikkien kansalaisten, ei teidän eikä pienten snobikavereittenne. Jännä miten nämä "hienot" ihmiset on oikeestaan kaikkein sivistymättömimpiä tässä maassa.

28.5.2012 10:06

Itkettää että Espoossa asuu noin ahdasmielisiä ja ja TYHMIÄ ihmisiä kuin Länsiväylään haastattelun antaneet.
Useat väkivallanteot, kuten viime viikon Hyvinkään ampumatapaus ovat merkkejä yhteiskunnan pahoinvoinnista. Syrjäytyä voi myös Hannusjärveläinen "meidän Lassi-Petteri" joka voi joskus tarvita yhteiskunnan tukea. Mielentarveyden horjumiseen ei tarvita alkoholia, huonoja kotioloja, tyttömyyttä...eikä muitakaan ns. stereotypisiä tekijöitä. Nyky-yhteiskunnan mielenterveyspotilaissa on suuri joukko korkeasti koulutettuja hyvässä ammatissa olleita joilla on vain "pää poksahtanut" ja jatkossa näiden ihmisten määrä tulee vain kasvamaan kasvamaan koska paineet menestymisestä alkaa jo lapsena. Miten teillä on edes pokkaa antaa tuollaisia haastatteluja ja vielä OMAN KUVAN kera lehtee. Hävetkää. Ja ihan tiedoksi että vaikka ne "hullut" ei siihen teidän kulmille muuttaisikaan niin niitä voi tulla vastaan vaikka kauppakeskuksessa, koulun pihalla, leikkipuistossa... teidän täytyy nyt vain rakentaa korkea aita talojenne ympärille, hankkia vartiointi ja kotiopettajat. Tai oikeasti olisi parempi jos häivytte saastuttamasta tätä Espoota.

28.5.2012 10:51

Tällaisia juttuja sitä nousee samaan aikaan kun vaaditaan lisää resursseja mielenterveyspalveluihin. Jonnekin keskelle metsääkö ne hullut pitää viedä? Varmuuden vuoksi vielä piikkulanka-aitojen taakse?

Kyllä ihan huolestuttaa miten Relanderin ja Heinaron lapset pärjäävät tässä maailmassa, jossa vastaan voi vielä kävellä ties minkä näköistä väkeä: homoseksuaaleja, mielenterveysongelmaisia, työttömiä, hip hoppareita tai jopa äpyä kaupittelevia teekkareita.

28.5.2012 11:15

Huono-osaisuus ei heijastu vain toimeentuloon, vaan se näkyy myös terveysongelmina. ...

28.5.2012 11:31

"Ei meidän naapuriin"

Prologi

Istuin keittiön pöydän ääressä aamukahvia juoden ja katselin ajatuksissani ikkunasta vastapäisellä tontilla tapahtuvaa hyörinää. Siinä purettiin taloa. Paikalla oli monenlaista työkonetta: yksi ruttasi talon seiniä, toinen repi kattopeltiä, kolmas kuori lattiaa, kaakeleita, betonia ja putkistoja; kaikki nostettiin

romulavalle ja ajettiin pois. Muutaman päivän vasta olivat siinä olleet ja nyt
oli jo maisema muuttunut, talo pistetty matalaksi. Mitähän siihen seuraavaksi tulee?
Havahduin. Sieppasin roskapussin ja säntäsin viemään sitä portinpielessä
olevaan keräysastiaan. Seisoin portilla ja tuijotin vastapäistä tonttia. Siinä
oli ollut rivitalo, josta perheellämme oli monia mukavia muistoja. Ensin tutustuimme ompelijaan, jolta kävimme tyttöjen kanssa ostamassa barbinuken
vaatteita. Sittemmin taloon tuli lastenvaateliike, ja sieltä hankittiin lapsille
monet takit, lakit ja puserot. Jonkin aikaa siinä toimi myös karkkikauppa,
minne pitikin poiketa usein. Ja kampaamo, johon sain lapsilta lahjakortin, ja
joka sitten pysyikin pitkään kantakampaamonani. Ja mieheni muistutti, että
siellä oli ollut myös kukkakaupan arkkuvarasto, mutta sitä minä en muistanut.
Ja sitten siellä asui rouva, jonka kanssa meillä oli raparperisopimus; itsellämme
kun raparperia kasvoi yli oman tarpeen.

Mitähän siihen seuraavaksi tulee? Mieleeni noussut ajatus oli hätkähdyttänyt minut pihalle. Entäpä jos siihen tulee joku laitos, asuntola…!? Päihteenkäyttäjiä, mielenterveysongelmaisia, kehitysvammaisia? Mittailin matkaa

vastapäätä toisiaan olevien porttiemme välillä – eikä siinä mitään portteja
ollut, pelkkä aukko ja avoin tie! Aika lähellä, arvaamattoman lähellä. Eihän
niistä koskaan tiedä, vammaisista ja sairaista ja ongelmaisista, mitä tekevät ja
millaisia ovat! Alkoiko minua huolestuttaa, pelottaa!? Olisiko niistä häiriötä?
Lampsivat pihallemme, tuppaavat seuraan! Olisiko heistä jopa vaaraa, lapsille
ties mitä, ja ties mitä kenelle tahansa? Onkohan siellä varmasti riittävästi
henkilökuntaa vahtimassa? Vai joudummeko itse olemaan varuillamme? Tai
ottamaan jopa vastuuta, vieraista ihmisistä … Päähäni tulvi yhä uusia kysymyksiä, huolestuneita ajatuksia.

Lähde, K o t u - t u t k i m u k s i a

28.5.2012 12:02

Vuosikymmeniä mielenterveys ongelmaisten parissa olleena en toivoisi naapuriksi kuntoutuslaitosta,varsinkaan jos minulla olisi lapsia.Jos valvontaa on vain virka-aikana naapurithan sinne poliiseja soittelee muuna aikana ongelmatilanteissa.Ei tarvitse olla tyhmä eikä rasisti,jos on huolissaan omasta ja perheensä turvallisuudesta.

28.5.2012 13:17

Mielenterveyspotilaille paras paikka on paikka, jossa saa ympärivuorokautista apua ja jossa on henkilökuntaa huolehtimassa siitä, että lääkkeet otetaan ajoissa, oikeasti hoidetaan noita ihmisiä ja heille löytyy myös muita palveluita läheisyydestä. Kuka oikeasti pitää huolen siitä, että tässäkin tapauksessa lääkkeet muistetaan ottaa kuten kuuluukin ja ettei ympäristölle koidu mitään seuraamuksia jos näin ei käykään? Pitääkö aina sattua jotakin ennen kuin kukaan miettii asioita yhtään pidemmälle?
Kukaan ei varmaan kiellä sitä faktaa, että näitä paikkoja tarvitaan ja kenen tahansa mieli saattaa järkkyä milloin vain. Mutta tapa jolla tätä asiaa ensinnäkin on viety eteenpäin, ei ole ollut avoin ja varmaan syykin siihen löytyy. Tuo kyseinen paikka ei ole nimittäin sopiva, ei mielenterveyspotilaille itselleen kuten ei myöskään lähiympäristöllekään. Näitä potilaita ollaan nyt heittämässä ensimmäiseen vapaaseen paikkaan (joka on toimistorakennukseksi suunniteltu) sisälle riippumatta siitä keneltä kysytään tai kysytäänkö heiltä itseltäänkään. Viereinen silta on erittäin hyvä itsemurhapaikka (muutama sieltä on lähivuosina hypännytkin alas) ja onhan siinä tietysti se järvikin johon voi hukuttautua kun pari pilleriä jää väliin.
En usko että kenenkään huoli lapsistaan on myöskään aivan aiheetonta kun lehdissä pursuaa näitä ikäviä tapahtumia ja se ei johdu siitä, että joku olisi rasisti. Päinvastoin, meidän tulisi huolehtia toinen toisistamme jo paljon ennemmin kuin vasta siinä vaiheessa kun mieli järkkyy. Ja kuten sanottua, sen jälkeen kun se järkkyy, pitää heitä hoitaa kunnolla valvoen niille oikein suunnitelluissa paikoissa.

28.5.2012 19:13

"Viereinen silta on erittäin hyvä itsemurhapaikka"
"onhan siinä tietysti se järvikin johon voi hukuttautua"

Oletkohan nyt itse ihan kunnossa? ei terve ihminen tuollaisia ajattele joten suosittelebn terveydenhuollon ammattilaisella käymistä.

28.5.2012 13:28

Ihan naurettavaa toimintaa näiltä naisilta!
Erilaisuus on hyväksyttävä, kuitenkaan laitoksissa ei jätetä asukkaita ilman työntekijöitä keskenään. Häpeisivät, aikuiset naiset! Tää saa raivostumaan mut.

28.5.2012 13:49

"En usko että kenenkään huoli lapsistaan on myöskään aivan aiheetonta kun lehdissä pursuaa näitä ikäviä tapahtumia ja se ei johdu siitä, että joku olisi rasisti. "

Se klassinen en ole rasisti mutta...
On se vaan jännä että kun lehdissä noita juttuja pursuaa ovat kaikki periaatteessa sitä mieltä että lisää mielenterveyspalveluja vaan kun asia muuttuu konkreettiseksi niin loppuukin niiden kannatus.

Nyt kun joku vielä osoittaisi kartalta sen paikan nimeltä "Jossakin muualla" minne voitaisiin asuttaa mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset, alkoholistit, työttömät ja muut epätoivotut niin hyvä tulisi.

28.5.2012 13:55

Olen asunut yli 20 vuotta Espoossa lähiössä jossa lähettyvillä on päihdekuntoutujien päiväkeskus naapurissa, piikkien vaihtopiste, naapurissa niin narkkareita kuin mielenterveydeltään sairaita, alkoholisteja ja ulkomaalaisia ym. Huoli omasta lapsesta on lähinnä se olenko minä ollut tarpeeksi hyvä kasvattaja, onko lapseni oppinut erottamaan pahan hyvästä , osaako lapseni tehdä elämässä oikeita valintoja ja mahdollisuuksien mukaan pärjäisi elämässä. Huoleni ei ole suinkaan se ettei hän mene "mihinkään narkkareitten alueille" Hän menee sinne joka tapauksessa eikä voi välttää vaaroja, sillä näitä "vaarallisia" alueita ei voi mitenkään rajata piikkilangalla muutoin kuin pitää laspi kotona 4 seinän sisällä. Vaara jäädä auton alle koulumatkalla on päivittäinen, mutta kuinka usein hän todellisuudessa joutuu vaaraan tulla uhatuksi toisen ihmisen taholta? Tämä on mielestäni ihan yhtä turhaa kuin keskustelu susista, saako niitä ampua vai ei.
Siitä en tiedä onko Hannusjärvellä suunniteltu rakennus itsessään sopiva kuntoutuville vai ei, mutta artikkelin näkökulma ongelmaan oli selkeästikin nämä talon asiakkaat/asukkaat. Alueen asukkaat vastustavat mielenterveyskuntoutujia kotikulmillaa riippumatta siitä millaisessa rakennuksessa he ovat ja elävät. Kyseessä ei ole sairaala, vaan jo hoidettujen ihmisten jatkokuntoutuspaikka. Terveyslan ammattilaiset varmasti osaavat arvioida asialliseen sävyyn talon sopivuus suunniteltuun käyttöön ja mikäli se ei ole sopiva ei ole hannuslaisten ihmisten asia toimia inkvisiitoreina.
Ihminenhän tunnetusti vastustaa asioita joita pelkää ja pelko johtuu siitä ettemme tunne asiaa jota pelkäämme. Voisi tehdä ihan hyvää tutustua sairaisiinkin.
Mutta niin tai näin niin erilaisuudellehan ei ole koskaan tilaa... ehkä mielenterveyskuntoutujatkaan eivät halua naapureikseen ahdasmielisiä ihmisiä vaan haluaisivat suunnitellun paikan mieluummin johonkin metsän keskelle jossa ei tarvitse kuunnella muiden ihmisten arvostelua.

28.5.2012 14:12

Hyvä kun tälläisena aikana otetaan esiin SUVAITSEVAISUUS, ymmärrys eikä pelkästään tuomita, ehkä jokainen tulee katsoa myös itseään onko kaikki täydellistä, se on varmaa jokaisessa on puutteita varsinkin toisia ihmisiä kohtaamaan.

28.5.2012 14:26

Tässä on enemmänkin kyse siitä, että asiaa ei ole avoimesti tuotu esille ja kuulemistilaisuuskin järjestetään vasta sitten kun asiasta nousee häly. Jos asiat käsiteltäisiinkin oikeiden prosessien mukaisesti avoimesti ei kaikesta tarvitsisikaan alkaa meteliä nostamaan. On se kumma, että omalta tontiltaan ei saa ilman naapurien lupaa edes puuta kaataa ja kuitenkin naapuriin saa sitten rakentaa mitä tahansa...
Taitaa suuri osa kirjoittajista olla jostain muualta ja onhan se helppoa sitten kommentoida näitä asioita. Vai kateusko siellä piinaa, kun toisilla on liian mukavaa.

28.5.2012 14:37

Tuskin on kateudesta kyse, ihan jostain muusta !. Ei ainakaan siitä asuinpaikasta.

28.5.2012 16:06

Voi! mitäs jos olisi tullut asuntolat päihde ihmisille kuten tulee moneen paikkaan Vantaalla (Matariin, omakotitaloalue / Pähkinärinteeseen missä on paljon lapsiperheitä)??
Täällä Hannusjärvellä on kyseessä vain palvelukodista mielenterveyskountoutujille!

28.5.2012 16:55

Espoossa on 180 asunnottomalle kunnostettu asunnot Diakonissalaitoksen LaPellakseen "Asunto ensin" periaatteella. Asia on ajatuksena hyvä, mutta kuka on vastuussa saman pihapiirin lastenkodin lasten turvallisuudesta? Tai ketä edes kiinnostaa?

29.5.2012 01:11

Mielenterveysongelmaiset voitaisiin luokitella esim. näin:
- Tavalliset ihmiset, jotka kohtaavat erityisen vaikeita olosuhteita. Traumoja voi jäädä, jos esim. lapsena asuu vuosia paikassa, jonka lähellä oleskelee arvaamattoman väkivaltaisia ihmisiä.
- Tavalliset ihmiset, jotka eivät kestä huonoja olosuhteita: työttömyys, työpaikkakiusaaminen jne.
- Ns. varsinaiset mielisairaat, joilla ilmenee mielenterveysongelmia ns. arkielämän tavanomaisissa olosuhteissa.

Aika usea mielisairaus ei muuta ihmistä vaaralliseksi ympäristölle. Siis aikuisille tai sivullisille ihmisille.
Minulla on muutaman kymmenen vuoden kokemus joistakin mielisairauksille alttiista ihmisistä.
- Aika usea lapsi ei järkyty, jos lähistöllä asuu hassu setä tai täti, jolla on outoja ajatuksia. Mutta jos oma vanhempi on tuollainen, se voi olla järkytys - sitten kun lapsi alkaa ymmärtää, että oma vanhempi on erilainen kuin muut aikuiset.
- Jos masentunut ihminen tekee itsemurhan, se voi järkyttää läheisiä.
- Maanis-depressiivinen ihminen ei ole vaaraksi ympäristöllensä. Mutta lapsi voi järkyttyä, jos oma vanhempi vauhtivaiheessa katoaa viikkokausiksi touhuilemaan.

Mutta osa mielisairauksista muuttaa ihmisen vaaralliseksi ympäristöllensä. (ks. Wikipediasta esim. vainoharhaisuus, paranoidinen skitsofrenia).

29.5.2012 23:53

Nuo Pellakseen tulleet asunnot ovat päihteiden käyttäjille.Heitä on siellä yli sata ja heti aamu 9 matkaavat läheiseen kauppaan kaljaostoksille ja jäävät viettämään aikaa lähiympäristöön.Tällä alueella asuu paljon lapsiperheitä ja olisin tästä enemmän huolissani kuin mielenterveys KUNTOUTUJISTA.Nämä Pellaksessa asuvat saavat käyttää vapaasti huumeita ja alkoholia, eikä sitä rajoita kukaan.Jutussa esiintyneet saisivat olla kiitollisia että kyseessä ei ole päihteidenkäyttäjien asunnot, joiden joukossa vankilassa olleita ja sinne uudestaan menossa olevia.Hyväksyisin nämäkin asunnot jos asukkaita kannustettaisiin ja velvoitettaisiin päihteettömään elämään.Meininki hurjaa.Jos asukkaat saisivat päättää,ei näitä laitoksia ja asuntoloita tulisi mihinkään.Kaikki voitaisiin mielestäni keskittää keskusta alueisiin eikä laittaa kalleimmille,rauhallisimmille ja lapsirunsaille alueille pelkoa herättämään.Mielenterveys ongelmaisia on monenlaisia, masennus on yksi ja moni meistä tuntee jonkun masentuneen, pelkäämmekö häntä.Jos nuo jutussa mainitulle alueelle tulevat kuntoutujat olisivat erittäin epätasapainoisia ihmisiä, tai ihmisille vaarallisia, niin eiköhän hoitajia olisi paikalla vuorokauden ympäri.Kaikki voimme joskus sairastua ja toivoisimmeko itse silloin halveksuntaa?

30.5.2012 08:53

.Kaikki voitaisiin mielestäni keskittää keskusta alueisiin. just joo vaikkapa espoon keskukseen. eiköhän siellä riitä ongelmia omastatakaakin

30.5.2012 18:58

Pitäisikö siis mielestäsi näiden "hyvien" alueiden arvon laskea sen vuoksi, että sinne tulee laitos asumista?Paras olisi että laitokset laitetaan alueille joissa muutenkin hinta taso alhaisempi.On väärin, että joku ostaa arvokkaan asunnon rauhalliselta alueelta, jossa arvon oletetaan säilyvän mutta naapuriin rakkenetaankin salaa (!) laitos jonka vuoksi arvo tulee laskemaan tai ainakin myynti aika pidentymään.Juuri siksi moni valitsee vaikka juuri Pihlajarinteen tai Hannusjärven alueekseen koska ei halua baareja kotinurkilleen.Kun baareja ei ole,niin kaupunki laittaa laitoksia,mikä on väärin.Ihmisiä rangaistaan siitä,että he eivät halua asua alueella jossa on baareja.Valitettavasti jopa kehitysvammaisten asuntoloista nousee toisinaan vastustusta vaikka siinä ollaan jo täysin tietämättömiä,jos heitä pelkää.

30.5.2012 20:38

elikä todellinen syy vastustukseen onkin asuntojen arvon aleneminen?

30.5.2012 21:53

Uskon,että se on pelon lisäksi yksi syy vastustukselle.

31.5.2012 07:28

Pitäisikö siis mielestäsi näiden "hyvien" alueiden arvon laskea sen vuoksi, että sinne tulee laitos asumista?

Jaa...a. Tietääkseni asunnon omistajalla on omistusoikeus vain asuntoon jossa asuu, ei lähiympäristöön sen enempää kuin edullisemmassakaan asunnossa asuvalla. Jos haluaa ostaa asunnon rauhalliselta alueelta siinä ajatuksessa että se ikuisesti myös säilyy rauhallisena suosittelen kohteeksi jotain muuta kuin Suomen toiseksi suurinta kaupunkia. Esim. Karjalohjaa.

31.5.2012 18:35

Yhdyn kirjoittajaan, joka toivoi Merville ja Ritvalle onnea kasvattajan tehtävässä tuodessaan esille kaikkien oikeutta ihmisarvoiseen elämään, hyväksymään erilaisuutta ja näkemään mahdollisuuksia esteiden sijaan.

Valitettavasti näitä Ritvoja ja Mervejä riittää. Taitaa arvon naisilla ola suurempi huoli kiinteistöjensä arvosta kuin lasten turvallisuudesta. Mielenterveysongelma voi kohdata ketä vain, koska vain: elämällä ei ole antaa takuita ikuisesta ruusunpunaisesta onnesta. Tervetuloa todellisuuteen Ritva ja Mervi.

1.6.2012 20:04

Kiitos teille jotka todella ymmärtävät asian ytimen, eli annetaan ihmisille tuki ja mahdollisuus uuteen elämään kyseenalaistamatta sitä ja laittamalla navettaan asumaan.

Kuitenkin nämä kuntoutujat ovat olleet, ovat ja tulevat olemaan yhtälailla yhteiskunnan jäseniä kuin me kaikki muut!
Emme kirjoittele nyt ihmisistä jotka todella tarvitsevat 24/7 apua sekä holhousta vaan ihmisistä jotka haluavat saada oman elämän kuntoon ja jatkaa elämistä niin kuin minä sekä te kaikki muut ihmiset. KUNTOUTUJIA!!
Uskon, että moni kuntoutujista osaa varmasti elää paremmin uuden mahdollisuuden jälkeen, kuin moni kirjoittaja!
Ottakaa huomioon ja älkää yleistäkö!

Me kaikki tarvitsemme ajoittain tukea ja lähimmäisen apua, vaikka asiat eivät menisi psykologin, psykiatrin, lääkärin tai muun ”parantajan” kautta. Toisinaan meitä masentaa ja tällöin läheinen, naapuri ja ne hyvät tutut ovat tärkeitä henkilöitä elämässä.
En ole koskaan tavannut sitä (vielä) ihmistä, jolla aina pyyhkii hyvin ja kaikki on ok! Paitsi valehtelijat. Ahdasmielisyys ja rasismi on myös tullut esiin jutussa ja kyllä se ahdasmielisyys tuottaa sen rasismin ja luulo että on parempi kuin joku muu.

Niin moni on jo kommentoinut sitä, että tämä romahtaminen  sairastuminen voi tapahtua kenelle vain, joka on totista totta.
Ihmisen mieli on arvaamaton luola johon voi eksyä. Toivoisin kaikille enemmän oman elämän tutkimista ja mietteitä siitä mikä on väärin, hyvin, oikeutettua, moraalista sekä maallista mammonaa + pyytää apua jos siltä tuntuu, häpeämättä asiaa. Voitas välttyä monilta tulevaisuuden ampumisjutuilta!

On todella häpeällistä, että vanhemmat ovat lapsensa vetäneet tällaiseen juttuun mukaan!
Tiedän, että lapset ovat niitä jotka ymmärtävät ja pystyvät toimimaan normaalisti ihmisten kanssa jollei heitä opeteta väheksymään heikko-osaisia (siitä se koulukiusaaminen alkaa), tosin tämä juttu saa ajattelemaan, että tämän asian lynkkaus porukka on enemmän hukassa kuin kukaan muu.

Joku, ilmeisesti alueen asukkaista puhui kateudesta toiselle kommentoijalle, no mutta kateus on myös sairautta jopa asian herjaajasta… Ja myös se, että kaikki minulle ja muille ei mitään… Toivon koko sydämestäni, että Hannuksen alueen tai jotain porukalle, ei koskaan omassa yhteisössä tule ongelmia, koska se joka joutuu ongelmien keskelle, poltetaan rovioilla hyvin nopeasti.

Kirjoituksissa myös oli juttu, kun joku/jotkut olivat hypänneet länsiväylälle alas sillalta itsemurhaa tehden. Tutkin asiaa ja hyppääjät olivat teidän naapureita ja rippikoulusta päässeitä, jotka ei liitty mitenkään mielenterveyskuntoutujiin!

Toivon, että jokainen kritisoija ja turhautunut ihminen menee saunaan, WC:hen, takapihalle ym. paikkaan hetkeksi itsekseen istumaan ja miettii oikeasti asiaa, mikä on oikein, mammonaa, tukea ja mitä itse toivot, haluat ja vaadit kun se tilanne omalla ovella kolkuttaa??

Pelastaja:
http://www.youtube.com/watch?v=26pu1JBTxqU&ob=av2e

4.6.2012 18:14

Hei.

Olen kotoisin Espoonlahdesta mutta nykyään asun Helsingissä. Olin vanhemmillani käymässä ja luin Länsiväylästä tämän uutisen. Tuli itku ja pieni vihakin mieleeni. Silti haluan kirjoittaa oman tarinani mielenterveyskuntoutujan näkökulmasta.

Olen 29-vuotias nainen ja kärsin ahdistuneisuudesta sekä tunne-elämältä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Se saa minut pelkäämään, juoksemaan pakoon ja rajoittaa paljon elämääni tuoden paljon kärsimystä ja ahdistusta. Minä olen avohoidossa ja olen kokenut sen hyväksi.

Meitä mielenterveyskuntoutujia voi asua aivan seinän vieressä, naapurissakin. Emme me kaikki asu asuntoloissa.

Asuin kaksi vuotta mielenterveyskuntoutujien asuntolan vieressä. Elämä siellä oli aivan samanlaista, kuin normaali talo-yhtiössäkin. Pihassa istui joskus joku tupakalla tai pelaamassa jotakin, Usein vanhemmat eläkeläiset istuivat pihakeinussa rauhassa jutellen.

Turvallisuus on sana, joka on meille kaikille tärkeää. Voi olla, että myös mielenterveyskuntoutujia voi pelottaa muuttaa uudelle alueelle ja he voivat pelätä sitäkin, miten heihin suhtaudutaan.

Me emme kaikki ole väkivaltaisia tai rikollisia. Meistä moni on kärsinyt lapsuudessaan jostakin rikoksen tekijästä ja meidän turvallisuuttamme on uhattu. Ikävä kyllä, se turvallisuuden uhkaaja on useimmiten kodin sisällä jokin perheenjäsenestä tai sukulaisesta. Turvallisuus lähtee vanhempien ja lasten keskinäisestä turvallisesta ilmapiiristä ja siitä, kuinka lapsia tuetaan kokemaan tervettä itsetuntoa ja kuinka he oppivat suojelemaan omaa rakasta elämäänsä. Samalla tavoin, kun rakennamme koululaisille suojateitä, voimme pohtia sitä, kuinka rakennamme heille sellaisia mielellisiä suojateitä, kuitenkaan syrjimättä ja yleistämällä jotakin pelottavan kuuloista mielenterveyskuntoutujaa vaaralliseksi.

Toivon, että Hannusjärvellä koululaiset saavat käydä turvallista tietä pitkin kouluun ja takaisin kotiin jatkossakin ja mielenterveyskuntoutujille toivon turvallista mieltä ja sitä, että me kaikki oppisimme toisistamme jotakin uutta. Että emme katsoisi ennakkoluuloisella mielellä toisiamme. Hyvää kesää ja paljon iloa Hannusjärven koteihin ja onnea uudelle mielenterveyskodille! Hyvää vointia ja mieltä, tsempataan toisiamme!

5.1.2013 15:46

Todella oksettavia nuo "hienostorouvien" kommentit. Asun itse Vihdissä omakotitalueella, jossa on myös useita kehitysvammaisten asumispalveluyksiköitä ja joulukuussa tänne tuli mielenterveyskuntoutujien yksikkö. Kukaan ei sanonut sanaakaan siitä, että asuntojen arvot putoaisivat. Kun kehitysvammaiset tulivat noin 10 vuotta oli kerätty vastustajien nimilistoja, mutta kun toiminta alkoi, keharit hyväksyttiin osaksi tätä yhteisöä ja heille alkoi ilmestyä postilaatikkoon myös joulukortteja. Näin meillä Vihdissä!!!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.