– Halutaanko Suur-Helsinki, kajahtaa kysymys Kauniaisten kaupungintalon valtuustosalin edestä.
– Ei, kaikuu yksimielinen vastaus yleisöltä.
Ministeri Henna Virkkunen on vaikean yleisön edessä. Kauniainen halutaan yksimielisesti pitää itsenäisenä ja erillään kuntaliitoksista. Virkkunen sen sijaan on saapunut puhumaan liitoksen puolesta ja painottamaan uudistuksen hyviä puolia.
Työpöydällä ovat olleet kuntien lausunnot, jotka vaihtelevat jopa kuntien sisällä. Paikalla olevien kauniaislaisten kanta on ainakin selvä. Kukaan ei innostu pakkoliitoksesta.
– Kauniaisten paikallinen toimiva demokratia häviää Helsingin syövereihin, protestoi Lauri Ant-Wuorinen (kok), Kauniaisten kaupunginhallituksen jäsen.
Virkkunen on eri mieltä. Hänen mukaansa Kauniainen tulee muiden kuntien mukaan säilyttämään verotus- ja kaavoitusoikeutensa. Pyrkimyksenä on säilyttää kuntien sisäinen itsehallinto.
– Tavallaan Kauniainen on jo samaa kaupunkia, kunnat ovat kasvaneet kiinni toisiinsa, Virkkunen perustelee.
Kritiikkiä esitetään siitä, että Kauniainen ei nytkään pidä verorahoja itseään varten.
Virkkunen myöntää, että Kauniainen rahoittaa verotulon tasausjärjestelmän kautta merkittävästi muiden kuntien toimintaa. Siitä huolimatta Virkkusen mielestä nykyinen kuntajärjestelmä ei toimi. Palveluntarve kasvaa väestön ikääntyessä, hän huomauttaa.
Helsingin alue on kuntarakenteen näkökulmasta Suomen merkittävin alue ja sinne odotetaan kolmensadantuhannen asukkaan lisäystä parissakymmenessä vuodessa. Kauniainen olisi sijainniltaan oiva lisä kuntaliitokseen.
Alueen ruotsinkielisistä palveluista ollaan yleisesti huolissaan, onhan Kauniaisten asukkaista 37,5 prosenttia ruotsinkielisiä.
– Isommassa kunnassa voisi paremmin turvata ruotsinkieliset palvelut, Virkkunen väittää, mutta yleisö epäilee.
Vuorovaikutusta ja kuntien välistä yhteistyötä ovat kaikki valmiita lisäämään. Yleinen huoli kuitenkin on, että Kauniainen liitetään vasten tahtoaan kuntauudistukseen. Virkkusen mukaan on reilua, että kaikki ovat uudistuksessa mukana.
– Kauniainen ei voi jättäytyä pois, Virkkunen toteaa lopuksi tiukasti.