Piilota X Palauta

Starttirahan saaminen uhkaa loppua syksyllä

Paikalliset Kommentoi

Tälle vuodelle myönnetyt työllisyysrahat eivät Espoossa riitä suunniteltuun pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Entistä kysytyimmät starttirahatkin ovat uhattuina.

Espoon työvoimatoimisto sai tälle vuodelle työllisyysmäärärahaa seitsemän miljoonaa. Viime vuoteen verrattuna rahaa tuli 2,5 miljoonaa vähemmän.

– Rahat loppuivat jo toukokuun alkupuolella. Onneksi saimme Uudenmaan Ely-keskukselta reilut 600 000 euroa lisää, Espoon työvoimatoimiston johtaja Jarmo Ukkonen kertoo.

Rahat loppuivat jo toukokuun alkupuolella.”
– Muuten olisimme joutuneet pistämään työllistämistoimien osalta pillit pussiin kokonaan. Mutta eihän tuo lisärahakaan kauaa riitä, Ukkonen arvioi.

Hän laskee, että Ely-keskukselta saatu tekohengitys auttaa kesän loppuun.

Varsinaisessa talousarviossaan maan hallitus jakoi tälle vuodelle työllisyysmäärärahoja kaikkiaan 485,4 miljoonaa euroa. Summa oli yhdeksän prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Ensimmäisessä lisäbudjetissa työllisyyden hoitoon annettiin 24 miljoonaa. Summasta noin kahdeksan prosenttia tulee Uudenmaan Ely-keskuksen alueelle.

– Espooseen saamme rahoista ehkä muutaman sata tuhatta. Sillä olisi loppuvuosi pärjättävä.

Ellei enempää lisärahaa tämän vuoden aikana tule, saattaa se Ukkosen arvioin mukaan vaikuttaa jopa sadan tukityöllistetyn mahdollisuuksiin saada jatkoa pestilleen.

Työllisyysrahoista jaetaan myös uusille yrittäjille annettavat starttirahat. Niitä Espoossa on vuosittain myönnetty 600–700.

– Tällä hetkellä on olemassa suuri vaara, että starttirahat loppuvat kokonaan jo alkusyksystä, Ukkonen huomauttaa.

Samaan aikaan starttirahan kysyntä on selvässä kasvussa.

Espoon työvoimatoimiston alueeseen kuuluu Espoon lisäksi Kauniainen, Kirkkonummi ja Siuntio.

Huhtikuussa työttömyysprosentti oli 5,2 eli sama kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Käyttäjän Seppo Korkman kuva
Seppo Korkman

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.