Olarin ostoskeskuksen ympäristössä näkee heti, missä kohtaa Leo Hiltunen on porukkansa kanssa ehtinyt käydä.
Kauniit, huolitellut ja roskista puhtaat viheralueet ihastuttavat silmää.
Hiltunen on kaunistanut Olaria omin käsin jo kolmenatoista kesänä.
Tänä kesänä hän istuttaa kukkia, siivoaa roskia ja tekee muita viheralueen kunnostustöitä kuuden hehtaarin alueella.
Myös Olarin leikkipuistot ja penkit pysyvät siistimpinä kuin monella muulla asuinalueilla.
Palvelut katoavat epäviihtyisiltä alueilta.”
Työporukkaan kuuluu hänen lisäkseen neljä työllistettyä Espoon kaupungin kautta.Kukkaset välittävät olarilaisille laajempaa viestiä:
– Palvelut katoavat epäviihtyisiltä alueilta, joihin ihmiset eivät halua tulla, Hiltunen arvioi.
Hiltunen on monelle espoolaiselle tuttu vaikuttaja Espoon kunnallispolitiikasta ja seurakunnan kautta.
Olarissa Leo Hiltusen unelma yhteisöstä, jossa ihmiset tuntevat ja välittävät toisistaan, tuntuu kourissa.
Ohikulkijat moikkaavat ja moni pysähtyy juttelemaan.
– Tunnen varmasti suuren osan olarilaisista ainakin ulkonäöltä, Hiltunen arvelee.
Hän vertaakin itseään isä Camilloon, Giovanni Guareschin kirjoittaman satiirisen kirjasarjan hahmoon.
Isä Camillo on italialaisen pikkukylän kirkkoherra, joka lämminhenkisellä otteellaan huolehtii kyläläisistä ja vaikuttaa suuntaan jos toiseenkin.
Kirjojen pohjalta on tehty myös elokuvia.
Olarin isä Camillo käy läheisessä marketissa kysymässä asukkailta palautetta.
– Istun siinä marketin ovensuussa.
Viherprojektin toimintaa hän luonnehtii VPK:n kaltaiseksi.
– Vapaapalokunnan tavoin menemme sinne, missä meitä tarvitaan.
Tarvittaessa hän ilmoittaa kaupungille ilkivallasta.
– Penkit tullaan putsaamaan yleensä nopeasti.
Viihtyisämpi Olari –projekti toimii yhteistyössä Espoon kaupungin ja Olarin Huolto Oy:n kanssa.
Myös yritykset antavat lahjoituksia.
– Rahaa tässä ei liiku lainkaan, saamme kaiken tarvikkeina, Hiltunen korostaa.
Vuonna 2008 hän sai Vihervuosimitalin.
– Jatkan niin kauan kuin terveys suinkin sallii.