Leppävaaran urheilupuistossa 8.–9. kesäkuuta järjestettävän Kivenlahtirockin koko ohjelmisto on valmistunut.
Uusia kiinnityksiä ovat musiikkityylejä jammailuhenkisesti yhdistelevä espoolainen Lasse Cee & Painovoima, vantaalainen rockpumppu Rude ja Kivenlahtirockin bändiskaban voittanut lappeenrantalainen hevibändi Guns Of Glory.
Lisäksi jatkoklubeilla Bar Bäkkärillä nähdään pitkän linjan punk-metalliyhtye Hybrid Children, värikästä poppia tarjoileva The Perk, punkpopnelikko MadGraft, kymenlaaksolainen stonerbändi Kaihoro sekä Kivenlahti Rockin bändiskabaankin osallistuneet Salmon Snake ja Mekanism.
Ohjelmisto käsittää tänä vuonna yli 40 esiintyjää musiikin eri genreistä. Tarjolla on perinteisen pop-rockkattauksen lisäksi paljon rytmi- ja konemusiikkia sekä lapsiperheille suunnattu Pikkukivirokki.
– Pääkaupunkiseudulla tapahtuu taas paljon tänä kesänä live-musiikin saralla ja tarjontaa on valtavasti. Etenkin ulkoilmakonsertteja on lukematon määrä, ja siksi halusimme lähteä kehittämään Kivenlahtirockia vielä enemmän musiikkifestivaalin suuntaan, kertoo tapahtuman promoottori Jere Makkonen.
Makkosen mukaan festivaalin sisälle saadaan rakennettua tänä vuonna tiivis, klubimainen miljöö kolmannen lavan ja suuren teltan avulla.
– (Tässä miljöössä) pystymme tarjoamaan myös niitä musiikin alalajeja, joita meillä ei ole aikaisemmin ollut tarjolla, Makkonen sanoo.