Piilota X Palauta

Kiintorasteille löydetty uudet paikat

Urheilu Kommentoi

Espoolaisilla on tänäkin kesänä mahdollisuus harjoitella suunnistusta ja kuntoilla ihan omaan tahtiinsa.

Kolmeen paikkaan eri puolille kaupunkia on kiinnitetty kiintorasteja, joita voi lähteä etsimään silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Maksuttomia karttoja rastimääritteineen saat yhteispalvelupisteistä. Rastit on nyt sijoitettu tänä vuonna uusiin paikkoihin.

Leppävaaran urheilupuistossa kuntoradan läheisyyteen on sijoitettu 20 kiintorastia.

Koko lenkin pituus on noin kymmenen kilometriä. Suunnistusmaastona Leppävaaran kiintorastit on aloittelijalle sopiva. Kuivalla säällä jalkineina käyvät lenkkitossut.

Keskuspuiston kiintorastisto on aloittelijoille ja koululaisille sopiva suunnistuskohde. Alueella on 22 rastia. Koko lenkin pituus on noin 10 kilometriä.

Rastiston sijainti on keskeinen ja suunnistamaan on helppo lähteä joko Olarista, Puolarmaarista tai Sunasta.

Sunan kartta on kuitenkin jaossa vasta juhannusviikolla.

Karhusuo-Oittaan kiintorastistossa on 15 rastia. Täälläkin koko lenkin pituus on noin 10 kilometriä.

Maasto on yhtenäinen ja erämainen metsäalue.

Sopivimmat jalkineet tällä suunnalla ovat kumisaappaat.

Sopivia lähtöpaikkoja löytyy sekä Oittaan että Karhusuon puolella.

Nämä rastipisteet ovat kuitenkin vaativampia kuin Leppävaarassa ja Keskuspuistossa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.