Piilota X Palauta

Hongan 12-vuotiaat tytöt urakoivat 11 peliä Stadi cupissa

Urheilu 1 Kommentoi

Suomen suurin tyttöjen jalkapalloturnaus Stadi cup pelattiin 6.–10. kesäkuuta jo 27. kerran. Tänä vuonna turnauksessa oli mukana yli 300 joukkuetta, joka on turnaushistorian kautta aikojen ennätys.

FC Hongan 12-vuotiaat tytöt lähtivät hakemaan turnauksesta oman sarjansa voittoa. Tavoite ei toteutunut, sillä espoolaisjoukkue jäi alkulohkossaan neljänneksi. Matka jatkui B-sarjan jatkopeleissä, ja hyvät otteet toivat joukkueelle B-finaalin voiton. Lopullinen sijoitus turnauksessa oli siis 13:s.

– Pelasimme yhteensä turnauksessa 11 peliä: kuusi alkulohkossa ja viisi jatkopeleissä. Se oli aika kova urakka viiteen päivään. Peliaika oli kuitenkin aika lyhyt, joten ei tämä liian raskasta tytöille ollut, Hongan valmentaja Johanna Tiinus kertoi.

B-finaalissa Honka kaatoi rangaistuspotkukilpailun jälkeen VJS/Antiloopit. Vaikka turnausvoittoa ei tullut, tyttöjen kasvoilta huokui suuri riemu voitollisen jännitysnäytelmän jälkeen.

– Sössimme alkulohkossa pari peliä ja jouduimme B-sarjan puolelle. Se oli meille iso pettymys. Tavoite oli sitten voittaa B-finaali ja siinä onnistuimme. Eli ihan iloinen voi olla, Tiinus totesi.

Valmentaja vahvistaa, että tytöille Stadi cup on erityisen merkittävä turnaus.

– Kyllä se on kesän kohokohta. Valmentajan näkökulmasta ei ehkä voi hakea mitään loistavaa peliä, sillä kentät ovat pieniä ja peliaika lyhyt. Tytöille tämä turnaus merkitsee kuitenkin todella paljon, Tiinus sanoi.

Tyttöjen jalkapallon suosio on kasvanut paljon. ”

Käpylän Urheilupuistossa ja Töölön Pallokentällä viiletti keskiviikosta sunnuntaihin iloisia tyttöjunioreita. Vaikka parina päivänä taivaalta tihrutti vettä, ei se poistanut hymyä pelaajien kasvoilta.

– Jalkapallo on ulkoilmaurheilua. Onneksi paria sadepäivää lukuun ottamatta oli muuten varsin kesäinen ilma, Stadi cupin toiminnanjohtaja Jukka Karrikka aprikoi.

Stadi cupissa pelattiin 11 ikäluokassa. Tosin kahdessa nuorimmassa ikäluokassa ei virallisesti voitosta taisteltu. Nuorin ikäluokka oli 8-vuotiaat, ja vanhimmat pelaajat olivat aikuisia, joille oli turnauksessa oma Ladies-sarjansa. Turnauksen finaalit oteltiin sunnuntaina Töölön Pallokentällä.

– Tämän vuoden turnauksesta jäi jälleen kerran todella hyvä maku. Erityiskiitos pitää antaa naisten A-maajoukkueen valmentajille, jotka olivat finaaleissa jakamassa palkintoja omaehtoisesti, Karrikka kiitteli.

Ensimmäinen Stadi cup järjestettiin vuonna 1985. Tästä eteenpäin se on merkitty isolla tyttöjunioreiden kalentereihin. Ensimmäisinä vuosina osallistuvia joukkueita oli mukana hieman toista sataa. 2000-luvulla määrä on kasvanut koko ajan, ja nyt joukkueita oli mukana peräti 301.

– Tyttöjen jalkapallon suosio on kasvanut paljon. Stadi cup on yksi Euroopan suurimmista pelkästään tytöille järjestettävistä jalkapalloturnauksista.

– Kesä alkaa aina Stadi Cupista. Meillä on aina käytössä hyvät kentät, ja haluamme hoitaa kaikki järjestelyt niin, että kaikille jää iloinen mieli turnauksesta. Siinä onnistuimme taas tänä vuonna, Karrikka uskoo.

Sarjojen voittajat lihavoitu.

A/B: PuiU/B–MPS/B 2–0

B17: HJK/BSM–FC Espoo 2–1

C15: FC Espoo–HJK 0–1

C14: Futura–ONS/99 Eximia 6–7 rp. (1–1)

D13: Honka–PK-35/Mustat 1–0

D12: PU-62–TiPS/Timantit Vihreä 2–1 rp. (1–1)

E11: ONS/Ercoma Punainen–PK-35/Mustat 3–4 rp. (0–0)

E10: VJS Gepardit/Punainen–ONS/Punainen 3–1

Ladies-sarjan voittaja: Hot Shots

1 kommentti Kommentoi
toimitus

Kommentit

13.6.2012 08:42

E10 sarjassa pelannut Hongan tyttöjen Pantteriinojen Täplät joukkue pelasi myös loistavan turnauksen. Joukkue pääsi A-finaaliin ja ylsi kolmannelle sijalle. Pääsy loppuotteluun jäi hiuskarvan varaan kun joukkue hävisi VJS:lle Gepardeille 2-1.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.