Nokian eilen ilmoittama 3 700 henkilön irtisanominen on kova isku myös Nokian pääkonttorin kotikaupungille Espoolle. Elinkeinojohtaja Tuula Antola arvelee, että irtisanomisista kohdentuu Espooseen nelinumeroinen määrä.
– Tilanne on vakava. Tässä tilanteessa, jos koska, on koottava sekä valtion, kuntien, elinkeinoelämän että koulutustarjoajien voimat yhteen ja vauhditettava työpaikkojen syntymistä, toteaa Sanghaista tavoitettu Antola Länsiväylälle.
Suomen hallituksen kehysriihen päätös 300 miljoonan euron tukipaketista, joka kohdennetaan yksityisten pääomasijoittajien verokannustimiin, on Antolan mielestä oikea ja tulevaisuuteen suuntautuva toimenpide.
Nokialta vapautuvan osaamisen voimalla on hyvä rakentaa koko Suomelle uutta kasvun agendaa.”
– Osaamista meiltä kyllä löytyy. Kyse on siitä, kuinka ketterästi se osataan kohdentaa kohti uusia sovelluksia, Antola sanoo.
Vakavasta tilanteesta huolimatta Antola on luottavainen, koska Espoo tarjoaa erinomaiset puitteet huippuosaamiseen perustuville yritystoiminnoille Aalto yliopiston, VTT:n ja Pohjois-Euroopan elinvoimaisimman startup -ympäristön myötä.
– Uskomme, että näistä lähtökohdista sekä nyt Nokialta vapautuvan osaamisen voimalla on hyvä rakentaa koko Suomelle uutta kasvun agendaa sekä uusien tietotekniikkaa hyödyntävien että toimintojaan laajentavien yritysten kautta.
Espoon kaupungin roolina on lähinnä toimia verkottajana ja koollekutsujana.”
Espoossa työpaikkansa menettävien nokialaisten määrä täsmentyy yt-neuvotteluissa.
Espoo aikoo jatkaa tiivistä ja avointa vuoropuhelua Nokian kanssa uusien urapolkujen löytämiseksi yrityksestä irtisanottaville. Työssä hyödynnetään muun muassa Nokian Bridge -ohjelmaa.
Antolan mukaan kaupungin roolina on lähinnä toimia verkottajana ja koollekutsujana, joka kutsuu saman pöydän ääreen metropolialueella toimivat koulutuksen tarjoajat, yrittäjyyspalveluiden tuottajat, potentiaaliset työnantajat ja työmarkkinoille vapautuvat osaajat. Tätä toimintamallia on toteutettu hyvin tuloksin Nokia Siemens Networks'n irtisanomisten yhteydessä.
– Olemme myös rakentaneet yhdessä Otaniemen kehitys Oy:n ja Technopolis Oyj:n kanssa Talent Match -rekrytointipalvelun, joka toimii sekä sähköisesti että Match making -tapahtumien muodossa, Antola huomauttaa.
– Nokialta vapautuva osaaminen ja kokemus tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden sekä suomalaisille että ulkomaalaisille yrityksille huippuosaajien rekrytointiin. Toivomme toki ensisijaisesti, että osaajille löytyy uudet työpaikat metropolialueelta.
Lisäksi Espoo aikoo Suomen muiden suurten kaupunkien kanssa toimia aktiivisesti uusien kansainvälisten työpaikkojen houkuttelemiseksi Suomeen.
Tuula Antola pitää Espoon valtteina luonnonläheistä, perhekeskeistä ja turvallista ympäristöa yhdistettynä kansainvälisillä markkinoilla koulittuun osaamiseen. Tämä kiinnostaa muun muassa tutkimus- ja tuotekehitystoimipaikkojensa sijaintia pohtivia yrityksiä maailmalla.