Kommentit
Vaikea löytää sanoja, niin kamalaa tämä on. Jos lapsi vammautui pysyvästi ja vaikeasti, olisi paras, että kuolisi pois. Toivottavasti ei ymmärtänyt mitään, eikä ehtinyt kipuja tuntea.
Jos aikuinen oli päättänyt tehdä itsemurhan, niin miksi piti lapsenkin elämä pilata? Varmasti olisi löytynyt rakastava koti kaksivuotiaalle, niin moni jää ilman toivomaansa lasta. Miten olisi kunta? Olisiko viimein aika säästää jostakin muusta, kuin pienten ihmisten hyvästä hoidosta, sosiaaliavusta, kouluista ja vanhainkodeista. Näin ei ihminen voi hyvin, ja liian tiukalle vetäminen johtaa ääritekoihin.
Perhesurmat kertautuvat uutisoinnin jälkeen. Ilmiö on sama kuin itsemurhissa. Todennäköisyys itsemurhaan kasvaa, jos lähisukulainen tai läheinen ystävä on tehnyt itsemurhan. Surullista, ikävää.
Meillä tehdään vuosittain tuhat itsemurhaa. Muiden onnettomuuksien kohdalla perustetaan tutkijalautakunta selvittämään, miten onnettomuus olisi voitu välttää. Miksei näin menetellä itsemurhien kohdalla?
Joka toinen päivä vanhus tekee itsemurhan, mutta siitäkään ei keskustella. Uutiseen kelpaavat vain egyptiläiset ja viipurilaiset, joita uhkaa maasta karkoitus.
En nähnyt mutta kuulin junan jarrutusäänen ja sen jälkeen ambulansseja.
Veikkaan että tämä isoisä ei ole ollut ihan tässä maailmassa,
jokin sairauskin on voinut olla taustalla ja käyttäytyminen poikkeavaa.
Tämä on yksi pahimmista uutisista mikä saa oikeasti voimaan pahoin. Myyrmäki on joskus ollut kohtalainen paikka elää, mutta on nykyään täynnä kaiken maailman pultsaria, kerjäläistä, rikollista ja nuorisojengiä. Kerran näin Myyrmäen asemalla nuoren äidin lyövän vaunuissa olevaa lastaan, mutta valitettavasti en tajunnut puuttua tilanteeseen.
En haluaisi olla pahanilmanlintu, mutta ennustan, että vastaavat tapahtumat tulevat lisääntymään Vantaalla lähivuosina. Kaupunki päätti kohdistaa säästöt ja leikkaukset niin, että pahoinvointi tulee aivan varmasti lisääntymään, kun (mielenterveys)ongelmien ennaltaehkäisyä ei käytännössä juurikaan enää tulla tekemään.
Säästöt koskevat kaikkia muitakin kuntia, kuin Vantaata. Isossa kunnassa ongelmat kasaantuvat. Jokaisesta 2000 asukkaan kylästäkin löytyy se oma kylähullu. Vantaalla asukkaita on reilusti yli 200 000. Olisi kumma, jos tänne olisi päätynyt vain ongelmattomia ihmisiä.
Kuntien rajut säästöt ovat erittäin huono juttu. Ei kannata aina mollata omaa kotikuntaa, sama toteutuu jokapaikassa. Kun huonot päättäjät ovat jättivelat ottaneet, on ne jokupäivä pakko maksaa. Me asukkaat sitten tunnemme säästöt selkänahassamme.
Kuntavaalit lähestyvät, kannattaa tutkia se, milllä puolueella on näyttöä ihmisystävällisen kunnan ylläpidosta, ja mitkä vain tahtovat pahentaa tilannetta.















