Piilota X Palauta

Suomalaisten mitalit tuhottoman tiukassa

Urheilu Kommentoi

Kaksi päivää takana yleisurheilun EM-kisoja ja yksi mitali. Sitäkään Ari Mannio ei ole vielä saanut. Tapahtumapuistossa hän saa sen tänään kaulaansa.

Pronssi EM-kisoissa on aina kova juttu, vaikka tulostaso ei ollut hääppöinen.

Kisapäiviä on vielä kolme. Mitä meillä on odotettavissa? Toivottavasti ei ainakaan vesisadetta.

Tänään perjantaina kilpailee kaikkiaan kymmenen suomaista. Kolme pituushyppääjää osallistuu päivällä karsintaan ja Sanni Utriainen kilpailee illalla naisten keihäänheiton finaalissa.

Jos oikein makeasti käy, hyppää sunnuntain finaalissa pari suomalaista. Tarjolla sinne ovat Roni Ollikainen, Tommi Evilä ja Mikko Kivinen.

Helsingin Kisa-Veikkojen Ollikainen teki pari viikkoa sitten huiman tuloksen myötätuulessa, 832. Esbo IF:n Kivinen puolestaan ylitti viime kilpailuissaan ensi kerran kahdeksan metriä. Evilä muistetaan edellisten Olympiastadionin arvokisojen mitalistina.

– Lähden ensimmäisiin aikuisten arvokisoihini hyvin mielin. Odotan innolla pääsyä hyppäämään kotiyleisön edessä, juttelee Kivinen.

Hän toteaa päässeensä oikealle metriluvulle, kun oma ennätys on tällä kaudella parantunut 13 senttiä.

Kunnianhimoiselle urheilijalle ei pelkkä kisaedustus riitä. Hänen tavoitteenaan on finaalipaikka.

– Pidän sitä realistisena, sillä Euroopan kärkitulokseen ei ole tällä hetkellä matkaa kuin reilu 20 senttiä. Sen tiedän, että tiedossa on tiukka senttitaisto, jatkaa pituushyppääjä.

Perjantain iltarupeama alkaa kello 18. Lauantain kisapäivä käynnistyy kello 11 ja illan osuus kello 19. Kisojen päätöspäivänä sunnuntaina kilpaillaan kello 16 alkaen.

Lisää aiheesta: 
Käyttäjän Sirpa Repo kuva
Sirpa Repo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.