Piilota X Palauta

Vahtola päätti hyppyuransa

Urheilu Kommentoi

Ville Vahtola, 30, on päättänyt lopettaa pitkän uimahyppyuransa.

Vahtola karsiutui helmikuussa Lontoon olympialaisten uimahypyistä, eikä ole löytänyt motivaatiota jatkaa aktiivista kilpauraansa.

– Se oli suuri pettymys, josta ei oikein ole toivuttu vieläkään. Olen yrittänyt kyllä treenata, mutta sellaista kipinää ei ole enää syttynyt, siksi jätin toukokuun EM-kisatkin väliin, Vahtola kuvailee.

Koko uransa Vantaan Uimareita edustanut Vahtola kisasi ensimmäisen aikuisten arvokisansa jo vuonna 2000 Helsingin EM-kisoissa.

Sen jälkeen hän on edustanut Suomea joka vuosi vuorotellen MM- ja EM-uimahypyissä, viimeisimpänä Shanghain MM-kilpailuissa kesällä 2011.

Parhaimpana saavutuksena Vahtolalla on viides sija vuoden 2006 EM-kisoista kolmen metrin parihypyissä Joona Puhakan kanssa.

Henkilökohtaisista kisoista Vahtolan paras menestys on vuoden 2011 EM-hyppyjen kolmen metrin finaalin 12. sija.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.