Ei mitään aihetta hurrata

Suomalainen yleisurheilu ei voi paukutella henkseleitään EM-kisojen päätyttyä. Tuskin kukaan mahtavaa menestystä odottikaan, mutta silti ei voi muuta kuin olla pettynyt monen suomalaisen suorituksiin.

Joku voi sanoa, että helppohan minun on muita arvostella. Niin onkin, en sitä kiellä.

Kisojen suomalaiset urheilijat olivat itse sinne halunneet päästä ja sitä kautta asettaneet itsensä julkiseksi riistaksi.

Kuinka moni urheilija suostuisi siihen, että kilpailut pidettäisiin ilman yleisöä? Jos kisattaisiin salassa muiden katseilta, olisivatko urheilijat valmiita siihen?

Muutama kotimainen onnistui oikein hyvin, omalla tasollaan mitattuna.

Turhan moni alitti riman. Seiväsmiehet onnistuivat olemaan aivan omaa luokkaansa, huonossa mielessä.

Mieleen tulee myös Tero Pitkämäen lausunto, että Olympiastadion on hänelle aina ollut vaikea paikka. Minähän en mitään tiedä, mutta luulisi, että sen vuoksi hän olisi käynyt siellä treenaamassa. Se on pitkään tiedetty, että EM-kisat järjestetään juuri siellä.

Jos tätä mahdollisuutta ei ole käytetty hyödyksi, ihmettelen suuresti. Ainakaan rahasta sen ei olisi pitänyt olla kiinni. Ei se stadionin vuokra niin korkea ole, etteikö heittäjällä itsellään, hänen seurallaan tai Suomen Urheiluliitolla olisi ollut siihen varaa.

Jos kaikilta oli rahat loppu, olisivat pyytäneet minulta. Olisin pari killinkiä antanut ja Pitkämäki olisi viskaissut kultaa. Kaikki olisivat hurranneet!

Kirstunvartijan kannalta Suomen kisamenestyksessä oli yksi mainio puoli. Menestyksestä urheilijoille maksettavia bonusrahoja ei paljon mennyt.