Jenkkifutis nappasi voiton muista lajeista

Marketanpuiston nurmella on urheilutreenit. Nuorimmille on niiden jälkeen tiedossa tauko. Varttuneemmat Espoo Devilsien pelaajat eivät ehdi pitää viikkojen harkkalomaa keskellä kesää.

Arttu Ketonen löysi amerikkalaisen jalkapallon harrastuksekseen pari vuotta sitten. Tämä 11-vuotias on ehtinyt harrastaa myös salibandya ja pesäpalloa. Ne ovat saaneet jäädä ja jenkkifutis on nyt ykkönen, kun muut lajit eivät enää innostaneet.

Micke Kaarnakari on Arttuun verrattuna konkari. Hänellä on alkanut jenkkifutiksessa jo neljäs vuosi. Ikää hänellä on 15 vuotta.

Taakse ovat jääneet kori- ja jalkapallo. Yksi laji riittää ja se on ehdottomasti jenkkifutis, koska se on mukavaa.

Vieressä säestää Arttu, joka on täysin samaa mieltä. He kokevat löytäneensä itselleen istuvan harrastuksen.

Harjoituksissa täytyy olla kivaa, mutta rankkaa.”

Paikkansa on nopeille ja kevytrakenteisille juoksijoille, toisaalta myös isokokoisille ja voimakkaille puolustajille. Pelissä on runsaasti erilaisia pelipaikkoja ja rooleja.

Micke on pelinrakentaja, Arttu keskushyökkääjä.

– Muut ovat sanoneet, että olen nopea ja hankala taklattava, kertoo Arttu.

Micke heittää palloja. Jos pallo on märkä, on siitä vaikea saada otetta. Silloin sitä on haastava saada pyörimään.

– Kun se pyörii kunnolla, on se helpompi ottaa kiinni. Täytyy olla hyvä pelisilmä ja on osattava lukea peliä.

Kummallakin on treenit kaksi kertaa viikossa. Artulle se on sopiva määrä, mutta Micke olisi mielellään harjoituksissa useamminkin.

– Harjoituksissa täytyy olla kivaa, mutta rankkaa, kaksikko tuumaa.

Espoo Devils perustettiin 2000-luvun puolivälissä. Nyt seurassa on runsaat 70 pelaajaa, joiden ikähaitari on noin 10 vuodesta parikymppisiin.

Seuran puheenjohtaja Alexandra Naumanen kehuu lajin olevan suvaitsevainen. Sitä voivat pelata kaiken kokoiset, tytöt ja pojat, jopa kuulovammaiset.

– Sokea ei pärjää eikä sellainen, joka pelkää kontaktia palloon tai toiseen pelaajaan. Itsesuojeluvaistoa on tietysti hyvä olla, vaikka pelaajilla on suojat.

Hän seurasi lajia 1980-luvulla ja treenasi Porvoossa poikien kanssa. Pelaamaan hän ei kuitenkaan päässyt, koska hänen ikäistensä tyttöjen piti pelata lippupalloa eikä jenkkifutista. Innostusta ja kiinnostusta lajiin tämä torppaus ei vienyt.

Naumanen luonnehtii lajin vaativan älyä, voimaa ja nopeutta. Hän vertaa lajia shakkiin ihmisillä.

Espoolaisseurassa lajia harrastaa kolme tyttöä, jotka Ville Kaarnakarin mukaan pärjäävät poikien joukossa todella hyvin.

– Heillä on kova motivaatio. Tänne tullessaan he ovat jo ylittäneet monta estettä, koska lajin parissa on poikia monta kertaa enemmän kuin tyttöjä, tietää seuran hallituksen jäsen.