Piilota X Palauta

Vihreät tehtailevat tornikaavavalituksia

Paikalliset 13 Kommentoi

Kaupunginvaltuuston toukokuinen Keilaniemen tornitalopäätös on poikinut jo toisen valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen.

Vihreiden varajäsenenä kaupunkisuunnittelulautakunnassa toimiva Rainer Lahti vaatii hallinto-oikeutta kumoamaan valtuuston kaavapäätöksen maankäyttö-ja rakennuslain vastaisena.

Valituksessa vedotaan Museoviraston linjaukseen, jonka mukaan kaavassa ei oteta huomioon tornitalojen heikentävää vaikutusta kulttuurimaisemaan.

Lahti vastusti kaavaa jo lautakunnassa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa äänin 56–11 asemakaavamuutoksen, joka mahdollistaa neljän 32–40 -kerroksisen asuintornitalon rakentamisen Keilaniemeen.

Ensimmäisen valituksen päätöksestä jätti vihreiden kaupunginvaltuutettu Merva Mikkola.

13 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

11.7.2012 21:00

Joopa joo, eli Keilaniemi halutaan väkisin pitää toimistoalueena, joka on täysin kuollut työajan ulkopuolisina aikoina? Ihme valittamista vihreiltä, joiden pitäisi kannattaa tiivistä rakentamista työpaikkojen ja raideyhteyksien yhteyteen.

11.7.2012 22:01

Vai haluavat vihreät nyt kaataa tornitalojen hankkeen!
Mitenkäs näin vaalien alla tuli tämmöinen takinkääntö?
Vihreiden linja, kun on ollut koko ajan, että metro ja sen ympärillee paljon suuria kerrostaloja!
Tästä minä olen heidän kanssaan kättä vääntänyt ja joitakin vuosia, sitten sain puhelimen luurin korvaani, kun uskalsin väittää vastaan, ettei tämä ole hyvää ja kaunista kaupunkisuunnittelua, että rakennetaan joka paikka korkeita kerrostaloja täyteen.
Heidän mielestään korkeat kerrostalot ovat juuri sitä mitä vihreät ja (muka) kaupunkilaiset haluavat.
Sopii miettiä mitä takinkääntäjät ajavat takaa!

12.7.2012 08:06

Onkohan Rainer Lahti nyt väärässä puolueessa? Vihreät ovat kaupunkipuolue ja kaupunkimaisuutta pitäisi edesauttaa! Mikäli Espoo halutaan pitää museona tai maaseutuna niin olisiko Rainerin mietittävä puolueen vaihtoa? Vihreitten äänestäjät ovat urbaaneja kaupunkilaisia eikä suinkaan sen vastustajia.

12.7.2012 08:54

Vihreiden yksi piirre on että heillä on katto korkealla asioissa jotka koskevat kaupunkisuunnittelua, ulkopolitiikkaa, perhe- ja sosiaalipolitiikkaa, elinkeino- ja talouspolitiikkaa.

Vihreät eivät sijoitu poliittisesti vasen-oikea akselille joukossa on ekofasisteja, stalinisteja, hippejä, pikkuporvareita, landepaukkuja jne. Ainoastaaan liikenne, energia, ja ympäristönsuojelu-asioissa linja on jotenkin yhtenäinen.

12.7.2012 11:25

Juu katto niillä on korkealla ja pääpilvissä, poukkoilevaa politikointia, joka on pelkkää äänien keruuta. Teot kaikki kansalaisia ja kansantaloutta vastaan.
Vastustetaan vastuuttomasti, eikä yhtään ajatella mitä niistä seuraa työtänsä tekevälle kansalaiselle.
Halutaan korkeita kerrostaloja ahtaaseen tilaan, vaikka ihmiset tutkitusti haluavat asua pientaloissa, jossa mahdollisuus viheralueisiin ja kodin lähellä luonnossa liikkumiseen, sitä nämä vihreät eivät haluakaan ymmärtää!

12.7.2012 09:41

Vihreät olivat aikoinaan hiljaa kun Keilaniemen luonnonrannat rakennettiin täyteteen toimistotiloja. Upeat mäntyiset kalliorannat uhrattiin toimistokäyttöön mutta viherkommunisteja tämä ei häirinnyt kuten ei myöskään metron rakentaminen, jonka kannattavaksi tekeminen edellyttää valtavasti täydennysrakentamista.

Nämä tekopyhät vihreät ovat olleet vain gryndereiden juoksupoikina ja nyt hieman ennen kunnallisvaaleja teatraalisesti "vastustavat" tornitaloja turvataakseen äänet tulevissa vaaleissa. Viherpiiperöt ovat yhtä tyhjän kanssa haihattelijoita.

12.7.2012 11:06

Näin on eivät tiedä mitä oikein haluavat ja mitkään hommat eivät ole oikein hanskassa.
Ja ovatkin kaikkien juoksupoikia, nykyään EU:n stupareita, yritetään kaikin mahdollisin keinoin päästä sotkemaan asiat myös EU:ssa.
Nuppi heiluu aina sinne mistä tuulee.
Tuuliviirit!

13.7.2012 01:36

Keilaniemi on väärä paikka kansainvälisten yhtiöitten pääkonttoreille tai Suomen konttoreille, koska lentokentälle ei ole helppoa ja nopeata yhteyttä. - Pääkonttorit siirtyvät Kehäradan varteen tai Helsingin seudun kannalta huonon vaihtoehdon mukaisesti ulkomaille.
Mutta ei hätää, sillä Keilaniemen konttoritalot voidaan remontoida asunnoiksi.
Sitäpaitsi konttoritilaa tarvitsevat muutkin tahot kuin pääkonttorit: lakitoimistot, kiinteistöhuoltoyritysten toimistot, muut paikallisesti toimivat yritykset.

13.7.2012 10:35

Olet varmaankin todella rikas kiinteistösijoittaja, kun näin hyvin tiedät mitä tulee tapahtumaan.

13.7.2012 19:50

Aikamoista toimintaa, ensin kun hävitään äänestys valtuustossa niin aletaan valittamaan hallinto-oikeuteen. Selitykseksi tarjotaan "päätösten laillisuuden selvittämistä" vaikka tosiasiassa valitukset kuvaavat Espoon Viheriden pettymystä asiassa. Tällaisikö poliittisia takinkääntäjiä ja huonoja häviäjiä pitäisi syksyn vaaleissa äänestää?

16.7.2012 12:22

Linssiinviilaajat kirjoitti: "Halutaan korkeita kerrostaloja ahtaaseen tilaan, vaikka ihmiset tutkitusti haluavat asua pientaloissa, jossa mahdollisuus viheralueisiin ja kodin lähellä luonnossa liikkumiseen, sitä nämä vihreät eivät haluakaan ymmärtää!"

Niimpä, ihmiset haluavat asua järven rannalla omakotitalossa palveluiden keskellä niin, ettei naapurit ole häiritsevän lähellä. Se ei vain ole mahdollista. Jos metroasemallinen ihmisiä asutetaan omakotitaloihin vaikka kuinka pienille tonteille, seurauksena on yksityisautoileva getto jossa ei ole ulkoilumahdollisuuksia eikä palveluja ja joukkoliikennereittien, m.l. metro, varteen on valta-osalla kohtuuttoman pitkä matka kävellä. Kaikkea ei voi saada yhtä aikaa ja jostakin on luovuttava. Tehokas joukkoliikenne ja hyvät palvelut lähellä ovat mahdollisia vain jos asukkaita on samassa paikassa riittävän paljon ja se taas on mahdollista vain pinoamalla ihmisiä moniin kerroksiin päällekkäin. Siinä suhteessa Keilaniemen kaava olisi ihan hyvä vaikka rakennusten korkeudet ovatkin siinä turhan maltillisia.

Keilaniemen jälkeen vastaavan voisi rakentaa Tapiolan metroaseman päälle. Ja jos siellä halutaan säästää n.s. vanhan Tapiolan miljöötä niin sijoitetaan valtaosa korkeista rakennuksista metron ja Länsiväylän väliin.

Nuo vihreät valittavat ovat tässä suhteessa todellakin epäloogisia sillä aiemmissa puheissaan Vihreät ovat näitä tosiasioita tunnistaneet ja tunnustaneet. Nyt ilmeisesti haluavat haalia perusespoolaisten "kaikki nyt heti mulle mun autolla eikä varsinkaan naapurille tai kenelläkään ei ole kivaa" -ihmisten äänet syksyn kunnallisvaaleissa.

17.7.2012 01:11

Myyryläisen metrovisio olisi pitänyt toteuttaa viimeistään 1960 -luvulla Etelä - Espoossa. - Nyt se on myöhäistä, sillä Etelä - Espoo on omakotialuemattoja, rivitaloalueita, pienkerrostaloalueita, tavanomaisia kerrostaloalueita siellä sun täällä.
Nykyinen Etelä - Espoo on hajasijoitettu taajama-alue eikä metro muuta tilannetta. - Hajanaisen taajama-alueen liikenneongelmat eivät poistu, vaikka Länsimetron asemien seutu rakennettaisiin tiheästi.

17.7.2012 11:00

Olen Metrovision toteuttaminen tarvitsee maaseutualueen -nimimerkin kanssa samaa mieltä, että parempi aika Espoon metrolle olisi ollut 1960-luvulla eli samaan aikaan kun Helsinki rakensi omaansa. Silloin olisi voitu vetää ensimmäinen vaihe heti ainakin Tapiolaan asti. Samalla olisi pitänyt yhdyskuntarakenne suunnitella kunnolla eikä vain rakentaa sinne mistä grynderit olivat saaneet haalittua maata.

En kuitenkaan pidä eteläistä Espoota vielä ihan kokonaan menetettynä vaikka loppumattomat omakoti- ja rivitaloalueet ovatkin vallanneet metsät ja pellot sekä hulvaton Länsiväylä repii karmean arven lailla parasta rantaa. On vain hyväksyttävä, että maisema muuttuu ja rahaa palaa kun edellisten vuosikymmenten virheitä korjataan.

Olen myös samaa mieltä, että pelkkä metro ei korjaa jäljelle jäävien pientalogettojen liikenneongelmia. Tarvitaan myös poikittaista liityntäliikennettä. Sen ytimen voisi hoitaa Vihreiden lempilapsilla eli raitiovaunuilla. Tiheästi rakennetuille omakotitaloalueille niidenkin sovittaminen on vaikeaa.

Aikanaan kehityksen jarruna toimi vuosikymmeniä Kokkareet ja nyt kun siellä osa on pahimmista järjettömyyksistä luopumassa, puisto-osastonsa, Viheriöstö aloittaa valituskiusauksen.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.