Piilota X Palauta

Ratatyöt harventavat junaliikennettä Leppävaaraan

Paikalliset Kommentoi

Vantaankosken-radalla tehtävät ratatyöt aiheuttavat muutoksia Helsingin ja Leppävaaran välisten A-junien kulkuun 16. heinäkuuta–3. elokuuta. A-junaliikennettä joudutaan harventamaan arkisin ruuhka-aikoina niin, että junat kulkevat 20 minuutin välein kymmenen minuutin sijaan.

Ratatöitä tehdään Huopalahden ja Vantaankosken välillä. Ratatöiden vuoksi kaikki raiteet eivät ole käytössä. Siksi kaikki normaaliliikenteen mukaiset vuorot eivät mahdu kulkemaan rataosalla.

M-junien kulussa on ollut muutoksia saman ratatyön vuoksi kesäkuun alusta alkaen. Muutokset jatkuvat perjantaihin 3. elokuuta asti. Ratatöiden ajan M-junat kulkevat 20 minuutin välein kymmenen minuutin sijaan.

Ratatöiden oli tarkoitus päättyä 27. heinäkuuta, mutta niitä joudutaan jatkamaan viikon verran pidempään. Ratatöistä vastaa Liikennevirasto.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.