Piilota X Palauta

Kaupungintalo avautuu yleisölle elokuussa

Paikalliset 9 Kommentoi

Kaupungintalon avaamisesta yleisölle tilapäisesti on noussut Espoossa keskellä kesää melkoinen kädenvääntö.

Tilakeskuksen johtokunta piti keskiviikkona ylimääräisen kokouksen, jossa esitettiin talon pitämistä avoinna Espoo-päivänä 25. elokuuta. Teknisen toimen johtajan sijainen, kehittämisjohtaja Olli Isotalo kuitenkin ilmoitti, että asian käsittely siirretään kaupunginhallituksen käsittelyyn. Hallituksen kokous pidetään 13. elokuuta.

Tilakeskuksen johtokunta puolestaan oli aukiolon sallimisesta yksimielinen.

– On hyvin poikkeuksellista, että asioita siirretään virkamiespäätöksellä kaupunginhallitukseen jo ennen kuin johtokunta on edes ottanut niihin kantaa. Minä en ole tällaiseen törmännyt ainakaan 40 vuoteen, ihmettelee tilakeskuksen johtokunnan puheenjohtaja Jouni J. Särkijärvi.

Johtokunta päätti antaa kaupunginhallitukselle asian tiimoilta lausumapöytäkirjan.

– Herää kysymys, onko kaupunki menetellyt tässä asiassa moitittavasti. Minua ihmetyttää, miksi jotkut virkamiehet eivät halua päästää kaupunkilaisia itse toteamaan, miten hyvässä kunnossa kaupungintalo on, arvioi Särkijärvi.

Kaupungintalo kuitenkin pidetään elokuussa auki yleisölle.

– Nyt otamme käyttöön B-suunnitelman. Tilakeskus pitää joka tapauksessa talon ovet avoinna vaikka omin voimin, kertoo Särkijärvi.

Tilapäisen avaamisen kannalla on pitkään ollut muiden muassa kaupungin entinen toimitilapäällikkö Seppo Holste. Hän on esittänyt kaupungille oikaisuvaatimuksen tilapäisen käyttöluvan myöntämiseksi.

– Pitää muistaa, että rakenteisiin perustuvaa kosteusongelmaa ei talossa ole todettu lainkaan. Jotkut ovat perustelleet käyttökieltoa sillä, että kaupungintalossa tehtävät sisäilmatutkimukset häiriintyisivät, jos sisälle päästettäisiin yleisöä. Tätä en usko alkuunkaan, muistuttaa Holste.

Kaupungintalo on ollut suljettuna sen huonoon kuntoon vedoten vuodesta 2008 lähtien.

9 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Jari Pietiläinen kuva
Jari Pietiläinen

Kommentit

18.7.2012 09:19

Eipä tästäkään kuviosta voi sitten muuta kuin päätellä, että asian taustalla on jotain hämärää, jota ei joidenkin mielestä pidä tuoda päivänvaloon.

19.7.2012 04:46

No nyt ollaan oikealla asialla. Kunnianarvoisa kaupungintalo avautuu vihdoinkin kaupunkilaisille. Ja sitten kaavassa suojelupäätös ja saneraus, jolloin valtuustotalo-kaupungintalo kokonaisuus on jälleen hyvässä käytössä.

19.7.2012 18:07

Mitä kunnianarvoisaa talossa pitää olla. Ihan normaali kaupungintalo, sekä ulkoa, että sisältä.
Ei siinä talossa mitään vikaa ole, remonttia korkeintaan kaipaa sisältä, kun on jo niin iäkäs, muuten ihan käyttökelpoinen talo.
Ja vielä talon saa viehättävämmäksi, kun tekee ulkopuolelle kauniin puiston. Remonteerattu niitä taloja on aina ennenkin ja vanhoiksi ovat "eläneet".
Sisältäkin aivan toimiva, kaupungintaloksi aikoinaan rakennettukin.
Turha valtuutettujen on muuta puhua. Tällaisena aikana ei ole varaa rakentaa mitään luxusta ja työtähän siellä pitäisi tehdä eikä se ole mikään näyttelyesine. Kelpaa hyvin.

19.7.2012 07:31

Uskomattomalta tuntuu, että rakennusalan asiantuntijat olisivat niin tumpuloita, etteivät kykenisi selvittämään, onko jokin rakennus kelvoton vai ei. Vai tekeekö jonkun mielestä rakennuksen kelvottomaksi se, että se on hänen/heidän mielestään ruma tai sovi ympäristöönsä? Vai onko kyse siitä, että rakennuksen paikalle jonkun mielestä pitäisi rakentaa jotain muuta? On suurta tuhlausta pitää käyttökelpoinen rakennus joutilaana. "Aika kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä". Kenelle/keille kuuluu vastuu?

20.7.2012 08:41

Kyllä vastuu kuuluu nimenomaan Espoon virkamiesjohdolle. Ja etunenässä vastuullisissa on teknisen toimen johtaja, joka on johtanut tätä farssia jo pitkään. On todella epätaloudellista pitää kaupungin väki yksityisissä (osin homeisissa) evakkotiloissa rautatein eteläpuolella ja maksaa niista huikeat neliömetrivuokrat. Ja samanaikaisesti kunnianarvoisa kaupungintalo on tyhjillään. Tämä on todella kehnoa taloudenhoitoa, osaamatonta sellaista.

22.7.2012 12:01

Tämähän on muodostunut jo traditioksi Espoolla, vesilaitoksenkin oli kiire muuttaa Helsinkiin, vaikka vuokrasopimusta oli jäljellä yli kaksi vuotta.
Maksettiin tiloista vuokraa Helsinkiin ja tyhjillään oleviin toimitiloihin Espooseen kaksi vuotta.
Missä järki? Ei ainakaan hyvää talouden hoitoa, syydetään rahaa tyhjään. Ja samaan aikaan valitetaan, ettei muka ole rahaa vanhusten ja vammaisten huoltoon.

20.7.2012 09:12

Jos asia on niin, että kaupungintalo on kelvollinen, on se otettava käyttöön eikä maksaa verorahoja vuokrina yksityisten pussiin.
Aina puhutaan, että vastuusta joutuu maksamaan. Miksi yleensäkään vastuullisille pitää maksaa, jos vastuulliset eivät vastuuta kanna? Miksi rahoja tuhlataan?

21.7.2012 23:15

"Jos asia on niin, että kaupungintalo on kelvollinen, on se otettava käyttöön eikä maksaa verorahoja vuokrina yksityisten pussiin."
Olisiko tällä vaikutusta puoluerahoihin ja vaalitukiin?

21.7.2012 23:53

Kaikesta näkee että tontti on jo luvattu jollekkin rakennuslikkelle!
Vai valmisteleeko virkamies hallinto jo pakkoliitosta Helsingin kanssa?
Oli asia niin tai näin, nykyinen tilanne on naurettava ja kuntalaisia halveksiva!
Kuka tämänkin lystin maksaa? KUNTALAISET tietenkin!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.