Piilota X Palauta

Tutkija tiikerihyttysestä: ”Liioiteltu uhkakuva”

Paikalliset Kommentoi

Niin Ruotsissa kuin Suomessakin kohua herättänyt Aasian tiikerihyttynen ei uhkaa Suomea, katsoo hyönteistutkija Larry Huldén Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Huldénin mukaan tiikerihyttynen ei selviäisi Suomen luonnossa. Se voisi kuitenkin lisääntyä esimerkiksi kasvihuoneissa tai muissa ihmisen rakentamissa lämpimissä tiloissa.

Useita eri viruksia, kuten denguekuumetta kantavaa hyönteistä on tavattu viime vuosina Etelä-Euroopassa Alppien eteläpuolella. Huldénin mukaan kaikki Alppien pohjoispuolella havaitut yksilöt ovat olleet tilapäislöytöjä.

Tiikerihyttysen mahdollinen tulo maahamme on riippuvainen ihmisen huolimattomuudesta. Laji on tunnettu siitä, että se leviää lähes yksinomaan ihmisen välityksellä esimerkiksi käytettyjen autonrenkaiden kuljetusten mukana.

Vaikka uhkakuva ”virushyttysistä” on hieman liioiteltu, kannattaa silti noudattaa tiettyjä varotoimenpiteitä palatessaan Etelä-Euroopan autolomamatkalta Suomeen.  On järkevää esimerkiksi käyttää hyönteismyrkkyä sekä siivota asuntovaunu ennen viimeistä laivamatkaa ja siten vähentää riskiä tuoda ei-toivottuja tuliaisia mukanaan.

Omin voimin se ei lennä pitkiä matkoja, vaan on pääasiassa paikkauskollinen ja pysyy ihmisen luomissa elinympäristöissä, kuten roskaisilla parkkipaikoilla, esikaupunkialueilla ja kasvihuoneissa.

Se munii mielellään tyhjiin pulloihin ja purkkeihin, jossa on tilkka vettä. Siksi se onkin leviämässä Etelä-Sveitsissä moottoriteiden parkkipaikoilla. Etelä-Euroopassa tiikerihyttynen käyttää myös hyväkseen uima-altaita ja suihkulähteitä.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.