Piilota X Palauta

Luomuilijat hei, jotain logiikkaa

Kolumnit 20 Kommentoi

Jos lennät kerran vuodessa lomalle etelään, miksi turhaan lasket ostamiesi muovipussien määrää? kysyi ympäristötietoinen ystäväni. Iso ympäristöpaha syö hänen mukaansa hyödyn pieniltä ekoteoilta.

Toteamukseen liittyy ikävä vaatimus. Ympäristöasioita pitää ajatella myös silloin, kun joutuu luopumaan jostain itselleen tärkeästä, eikä vain silloin, kun se on trendikästä puuhailua.

Kasvihuoneilmiön etenemistä estää tehokkaammin perheen toisesta autosta ja etelänlomista luopuminen kuin vaatteen ostaminen kirpputorilta. Luomuruoan valitseminen kaupan hyllyltä on helppoa, mutta ympäristötietoinen myös asuu ahtaasti, eikä osta uutta, jos vanha on ehjä.

Rutkasti epäloogisuutta on siinä, että ostamista pidetään ekotekona. Ympäristöystävällisen leimalla myydään sähköä, autoja, kemikaaleja. Valitettavasti ympäristö kiittää vain kuluttamatta jättävää. Ympäristömerkittyä tuotetta parempi vaihtoehto on lähes aina tuotteen ostamatta jättäminen.

Elämä ympäristöuskon alttarilla ei ole mielekästä.”

Ekoilusta on tullut tapa kertoa kuuluvansa suureen iloiseen joukkoon: hyvätuloisiin, koulutettuihin ja tiedostaviin.

Silti moni vähävarainen kaiketi elää loppujen lopuksi ympäristöystävällisemmin kuin luomunäpräilyä harrastava ekojuppi. Köyhällä kun ei ole varaa hankkia sähköautoa, uusinta älypuhelinta tai tilata luomupuuvillaista patjaa Kanadasta.

Kaikesta ei voi luopua, eikä elämä ympäristöuskon alttarilla ole mielekästä, mutta yksilön pitäisi kai sentään käyttäytyä loogisesti. Kannattaako vaihtaa keittiön lamppu energiapihiin, jos luopuminen lomamatkoista etelään ei innosta?

Olenko naiivi uskoessani, että teen itselleni ja läheisilleni hyvää valitessani ruokaostoksilla reilun kaupan tuotteen tai luomua, vaikken koskaan viitsi pyöräillä töihin?

20 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Tiina Örn kuva
Tiina Örn

Kommentit

29.7.2012 09:21

Vihreiden kansanedustajat tykkäävät reissata ympäri maailmaa "pelastamassa" sitä. Kerran ulkomailla ollessani näin yhden tunnetuimmista vihreistä kansanedustajista syömässä aamiasta samassa hotellissa, joten sopii kysyä miten jatkuva matkustelu sopii vihreään maailmankatsomukseen? Cityvihreät ovat täysin vieraantuneita suomalaisesta luonnosta ja heidän pitäisi varmaan päästä metrollakin suoraan metsään missä voivat hihhuloida keskenään.

Yksi heidän tunnuslauseistaan lieneekin "Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä opetan". Vihreitä äänestäneiden pitäisi käsittää ettei heidän tarkoituksena ole pelastaa maailmaa tai edes Suomea. Vihreiden ainoat tavoitteet on verojen nostaminen, asumisen hinnan nostaminen niin korkealle ettei kenelläkään ole varaa omaan asuntoon, autoilun kallistuttaminen entisestään sekä maaseudun autioittaminen kun ihmiset tungetaan betonikoppeihin pk-seudulle.

Näitä betonikoppeja (huonolaatuisia kerrostaloja) rakentavat isot rakennusyritykset joilla on käytännössä monopoliasema Suomessa ja herää suuri epäilys että kansanedustajat saavat jotakin etuja näiltä firmoilta, koska ei niiden monopoliasema muuten olisi niin vahva. Kaupunkikin myy tontit useimmiten rakennusfirmoille edulliseen asevelihintaan, mutta yksityishenkilöt saavat tontin paljon kalliimmalla (jos yleensä saavat).

29.7.2012 10:48

Toimittajan kysymys on tärkeä: mikä on todellinen ympäristöteko? Tietenkin se, että ei tee mitään. Talouden kasvupakko on ideologia. Sen ulkopuolelle pääsee lopettamalla turhan kulutuksen ja varsinkin turhan työnteon. (Aihe toki on tabu. Jokainen pitää omaa tarpeetonta, vahingollista, egoa pönkittävää työtään tärkeänä.) Jos päätös on vaikea, voi motivoida itseään ajattelemalla, että perälauta tulee jota tapauksessa vastaan. Jos en minä, kuka sitten?

On ihan oikein kiinnittää huomiota Vihreisiin. Puolueen pitäisi olla kulutustottumuksissa esimerkkinä. Tilanne on nurinkurinen: vihreän liikkeen tyypillinen aktiivi kuuluu ylempään, koulutettuun keskiluokkaan. Vaikka kulutustottumukset olisivat muuten kohtuullisia, maapallon toiselle puolelle suuntautuvat seminaari- ja konferenssilennot kääntävät hiilijalanjäljen päälaelleen: cityhippi onkin todellisilta karvoiltaan fossiilikapitalisti!

T'ähän Vihreillä on patenttivastaus: he pyrkivät vaikuttamaan politiikan ylätasolla siten, että kaikkien kulutus vähenee. Yksittäisen kuluttajan päätöksillä ei ole tämän logiikan mukaan merkitystä.

Asia on tietenkin päinvastoin. Vain yksittäisen ihmisen päätökset merkitsevät. Niistä syntyy kulttuuri.

Jouko Kämäräinen
Vastaava päätoimittaja, Elonkehä-lehti
Torikokous - Occupy Helsinki

29.7.2012 11:10

Kolumnissa on monta hyvää khtaa ja etenkin sen pääasia: isoilla valinnoilla on enemmän vaikutusta kuin pienillä. Etelänmatkan tekemättä jättäminen vaikuttaa enemmän kuin pussillinen luomuporkkanoita.

Erityisesti kuluttamattajättämispäätökset vaikuttavat ja sitä enemmän mitä useammin ja useampi sellaisen tekee. Me emme tarvitse todellakaan kaikkea sitä kertakäyttöistä krääsää jota meille, jopa ympäristöystävällisenä, tyrkytetään.

Mutta kuluttamatta jättäminen suuressa mitassa haastaa meidän talousjärjestelmämme. Kapitalismi ei kestä jos kulutus ei kasva. Vain entistä lyhyempi-ikäisten tavaroiden entistä enempi kuluttaminen turvaa voiton suhdeluvun eli sijoitetutn pääoman tuottoprosentin kapitalistille kelvollisella tasolla. Jos niin ei tehdä meitä kuluttajia rangaistaan tässä talousjärjestelmässä työttömyydellä ja lamalla jolloin meidän pitää verorahoillamme pelastaa kapitalistit ja heidän pankkinsa.

Jotta voisimme luopua tarpeettomasta kulutuksesta, meidän pitää muuttaa taloutemme perusteita. Meidän tulee tuottaa vain sitä mitä tarvitsemme ja käyttää tarvitsemaamme niin pitkään kuin sen saamme pysymään hyödyllisenä. Se siis tarkoittaa tarpeittemme kriittistä arvioimista ja tuotteiden elinkaarien pidentämistä. Liiketoiminnassa se tarkoittaisi keskittymistä uuden myymisen asemesta jo hankittujen kunnossapitämiseen.

Mitä meidän pitää siis nyky-yhteiskunnassamme purkaa jotta kuluttamisen tavat muuttuisivat?

29.7.2012 11:26

Kämäräinen väittää asioita ratkaistavan yksittäisten ihmisten päätöksillä eikä ylän politiikalla. Haistan hänen kannanotossaan Wahlroosin demokratiaa: ainoita äänestyksiä ovat kuluttajan valinnat.

Vihreiden ylätason vaikuttamisella on toki puolensa. Se ei kuitenkaan ole heiltä onnistunut (jos ovat oikeasti siihen pyrkineetkään). Sen lisäksi, että se on johtanut heillä(kin) vaikuttamisen mitätöineisiin n.s. lehmäkauppoihin, se on mahdollistanut myös elämisen toisin kuin opettavat.

Meillä ei enää synny uusia yhtenäiskulttuureja (ainakaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa) ja vanhatkin rapautuvat. Tilalle erilaiset intoilijat synnyttävät lukuisia erilaisia osa- ja alakulttuureja joista tavallisemmat ihmiset valitsevat itselleen erilaisia elementtejä omaa identiteettiään rakentaessaan. kokonaisvaltaiset fundamentalistit ovat pieniä eriytyneitä vähemmistöjä ja n.s. suuri yleisö poimii itselleen kulloinkin mieluisia, usein trendikkäitä palasia itselleen. Heidän kokonaisuuksiinsa sitten syntyy yllä olevassa kolumnissa kuvattuja ristiriitoja.

Minä en haluaisi nähda ylä- ja alatason eroa Kämäräisen tavoin mustavalkoisesti. Minusta molemmille on käyttöä. Ylätason politiikalla voidaan luoda edellytyksiä kestävämmille valinnoille ja toisaalta ruohonjuuritason vaikuttaminen valintoineen luo painetta ylätasolle toimia.

29.7.2012 11:45

Vihreitä parjataan ihan turhaan, heidän ensimmäin todellinen ekotekonsa oli rakentaa lisää ydinvoimaa. Mitään todellista vaikutusta ei näillä vaihtoehtoluomukaupoilla ei ole ne vain uusina logistiikka ketjuina tuottavat lisää saasteita, likaa, roskaa ja pahaa mieltä tavallisille ihmisille. "Ylätasolla" ei vihreiden ponnistelut vaikuta mihinkään muuhun kuin omaan tilipussiin, sillä teollisuustuotannosta saatavat hyödyt määrittelevät sen mitä ja miten tuotetaan - puhumattakaan rahoista

29.7.2012 12:27

Ongelma ei ole muovikasseissa, vaan ihan muissa kasseissa.

Tuottavuutta pitää laskea, jotta maapallon luonnon kantokykyä ei koeteltaisi. Ongelmasta pääsee eroon vähentämällä ihmisiä. Aluksi vaikkapa 95% , missä syntyvyys on suurinta.
Paras ekoteko on se, että ihmisten syntyvyys saadaan mahdollisimman rivakasti syöksymään kohti nollaa. Pyrkikäämme yhden lapsen politiikkaan.

29.7.2012 13:17

Piuhat poikki, voithan aina muuttaa Kiinaan, kun kaipaat kiinalaista politiikkaa. Siellä se on idässä ja lentokoneella menolippu niin sinun kohdallasi asia hoidettu.
Suomalaisia muutenkin niin vähän maapallolla, ettei tee yhtään pahaa suomalaisten pysyä maailman kartalla.
Suomalaiset pitäkää Suomi suomena ja jatketaan elämäämme jo esi-isiemme raivaamassa ja rakentamassa maassamme. Muuten tämän hyvän maan valtaavat kaiken maailman konnalauma ja tuhoaa maamme yhteiskunnan ja järjestyksen.

29.7.2012 14:40

Onko auringonpistos iskenyt, vai miksi luetun ymmärrys ei onnistu? Luepa uudestaan, niin huomaat, että kirjoittaja on kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Rajoitetaan liikaa lisääntyvien syntyvyys.

29.7.2012 18:16

Muuta vaan itse sinne Kiinaan, kun et näköjään ymmärtänyt selvää suomenkieltä. Oletko joku kiinalainen trolli? Kiinalainen politiikka on tuholaisten politiikkaa. En osta mitään kiinalaista, jos suinkin pystyn asiaa ennakoimaan, enkä varmasti mene sinne passin kanssa.

29.7.2012 13:28

Tästä energialampusta kylläkin ollaan kahta mieltä. Onko energia lamppu oikasti mikään eko teko? Ensinnäkin energialampun valmistus ja lopulta hävittäminen tuottaa enemmän saastetta, kuin tavallinen hehkulamppu.
Ja suuri osa talouksistamme tuottaa lämpönsä sähköllä ja tavallinen hehkulamppu tuottaa energiaa (eli lämpöä) enemmän, kuin pattereista tuleva energia joten sähkölämmitteisessä talossa kannattaa talvella pitää hehkulamput päällä.
Hehkulamput ovat nykyisin valmistettu heikosti kestäväksi, että kulutus kasvattaisi myyntiä, mutta tosiasia on , että hehkulampun voi valmistaa kestäväksi yhtä pitkään, kuin energialamppu.
Joka tapauksessa hehkulampusta jää vähemmän jätettä, kuin energialampusta.
Sen tähden olisikin pohjolan olosissa järkevämpää valmistaa kestäviä hehkulamppuja.

29.7.2012 15:26

Kaikenlaiseen uuteen, muutokseen, löytyy aina ja ikuisesti samat vastustajat. Pääosa luomuilussa ja ekoilussa on se, että on käyty tietty ajatusprosessi läpi. Jotkut tekevät ylilyöntejä ja pihtaavat maailmantuskassaan ihan turhan paljon. Yksi ihminen ei voi koko maailmaa pelastaa, mutta jokainen voi tehdä jotakin. Kultainen keskitie näissäkin asioissa kannattaa.

Jätettä vähemmän, osta vain se, minkä syöt. Valitse luomu- ja lähiruokaa, jos sellaista tarjolla on. Kierrätä, älä lisää kaatopaikkaroskaa. Joskus voi omalla autolla kulkemisen vaihtaa julkiseen liikenteeseen ihan vaan lystin vuoksi. Kerta talvessa Kanarialla on ihan yhtä rentouttavaa, kuin sama loma Thaimaassa.

Ei ekoajattelusta pitäisi kenellekkään mitään suuria paineita syntyä. Luomukin vaan tarkoittaa sitä ruokaa, mitä isovanhempamme söivät. Onhan se melko järjenjättöstä tuoda maapallon toiselta reunalta tänne ruokaa, kun vastaavanlaisin tai vielä paremmin vitamiinein varustetut marjat ja sienet mätänevät metsiin.

Rennoin mielin, ajatuksen kanssa, tulee paras lopputulos. Sopeutumiskykyisimmät yksilöt jatkavat geeneillään matkaansa tällä pallolla. Se on ihan hyvä juttu, että kauas normaalista etääntyneet lapsia vihaavat eivät lapsia tee. Hyvä kaikille.

29.7.2012 19:55

Oli miten oli, mun mielestä ne pienetkin ekoteot auttavat enemmän kuin olla tekemättä minkäänlaista muutosta elintapoihinsa ja kulutukseensa. Sekin, että tekee yhden ulkomaanmatkan lentämällä vuodessa (hyvittäen päästömaksun varauksen yhteydessä) on parempi kuin reissata joka päivä autolla tai lentää joka lomalla lomakohteisiin. Karsiminen kannattaa, jos jokainen tekis edes tonkin verran ni maailma olis jo kovin erilainen. Tarviiko sitä kaikkea tehdä yhden ihmisen? Tärkeämpää mun mielestä olis osoittaa muillekin ihmisille, että pienikin muutos on askel parempaan suuntaan kun alkaa tuputtaa tuollaista ääriekologisuutta ja tuomita ihmiset, jotka edes yrittävät pienentää hiilijalanjälkeään niillä pienemmillä ekoteoilla.

30.7.2012 14:26

Niin, voisihan sitä aloittaa vaikka hakemalla lähipupissa seuraavan tuopukaisen samaan lasiin niin säästyy tiskiä ja maailma pelastuu.

Oikeasti ne pienet teot kai auttavat pikemminkin siinä, että ne niiden omaksuminen muuttaa ajattelutapaa ja sen jälkeen kun riittävän monen ajatukset ovat muuttuneet, voi demokraattisessa päätöksenteossa syntyä myös suuria asioita.

31.7.2012 12:16

Niin, samalla logiikalla...

Ei se mitään jos kansanmurhan tekee ja tappaa miljoonia jos tavallisessa arjessa jättää yhden tappamatta.

Tyypillistä piiperöiden ajattelua... Olisitte johdonmukaisia ettekä täysin epäloogisia.

31.7.2012 14:54

Niin kansanmurhaahan tässä suunnitellaan jos ei höyrähdetä superekoiluun. Hyvin loogista Logicianilta.

31.7.2012 15:43

Jos kerran vuodessa lentää lomalle ulkomaille, niin ei se ole mikään syy olla muuten elämättä ekologisesti vain siitä syystä, että lentäminen on niin vahingollista ympäristölle ja millään muulla toiminnalla ei siitä syystä olisi mitään väliä. Totta kai on. Kyllä porukka älähtäisi, jos samalla periaatteelle jokaista talousongelmaiseen valtioon lainattua tukimiljardia kohti lainattaisiin vielä sata miljoonaa, kun ei sillä ole enää mitään väliä kun miljardi jo meni.

Lisäksi itseäni jaksaa kerrasta toiseen ällistyttää ihmisten mielikuva Vihreistä edelleenkin yhden asian puolueena, jonka jäsenien suurinpiirtein pitäisi elää kommuuneissa risainen villapaita päällä ja nokialaiset jalassa, luomukasvisruokaa syöden ja luontoa suojellen. Voi olla monelle yllätys, mutta Vihreistä löytyy jäseniä aivan laidasta laitaan. Itse olen liittynyt Vihreisiin ihmisoikeusasioiden takia. Toki pyrin lajittelemaan jätteeni ja kierrättämään sanomalehdet ja mainokset jne. mutta käytän omaa autoa työmatkoihin, syön lihaa, olen korkeasti koulutettu ja taustani perusteella voisi luulla pikemminkin kokoomuksen kannattajaksi. Enkä ole kokenut puolueen sisällä minkäänlaista ristiriitaa noista asioista. Vihreistä löytyy niin ydinvoiman vastustajia kuin kannattajiakin sekä myös esim. maahanmuuttokriittisiä jäseniä. Vihreissä ainakin saa olla asioista omaa mieltä ja tuoda sen myös esiin. On siis vanhanaikaista ajatella, että kaikkien vihreiden poliitikkojen pitäisi toimia jonkun tietyn stereotypian mukaan. Tuskin esim. kaikki kokoomuksen jäsenetkään on espoolaisia yrittäjiä, jotka vapaa-ajallakin pukeutuvat vähintään pikkutakkiin ja harrastavat purjehdusta.

31.7.2012 20:55

EKOLOGISTA LOGIIKKAA

Vaustaus toimittaja Örnin esittämiin kysymyksiin löytyy melko tyhjentävästi Vihreän puolueen
(Vipu), älkää sekoittako Vihreä liitto rp:n luonnon raiskaajiin, puolueohjelmasta: "On muistet-
tava, että olennaisempaa kuin elää ekologisesti (vaikka tämäkin on tärkeää, ja palvelee asiaansa erityisesti teon propagandan kautta), on toimia joka ikinen päivä sellaisen totaalisen muutok- sen puolesta, joka muuttaa koko ihmiskunnan kestävään ja tasapainoiseen maailmanjärjestyk- seen.
Esimerkiksi lihan syönnistä kieltäytyminen kuluttajana on vain itsekasvatuksellinen, vaikkakin henkilökohtaisen elämän piirissä suunnaton, voitto; ihminen, joka on kasvissyöjä, muttei pyri lihateollisen järjestelmän murskaamiseen, on kurjempi turjake kuin lihaa syövä, järjestelmän organisoitunut ja määrätietoinen vihollinen."
Kuten tiedämme, aika harva ihminen on järjestelmän vihollisena kyvyiltään luokkaa Che Guevara, joten jos pelkuruus estää nousemisen elämän tuhoutumista vastustamaan, kannattaa
toki koittaa pienentää omaa kuormitustaan (kunhan ei kuvittele, että se olisi ratkaisu). Looginen päätepiste tässä olisi tietysti itsemurha; monethan sen valitsevatkin, ja sitä päätöstä täytyy aina kunnioittaa. Itse en tätä yleensä, johtuneeko hyvästä kotikasvatuksesta, rivikansalaisille ole suositellut; poliittisen- ja taloudelliseneliittimme kohdalla teen toki poikkeuksen, ja viekää vielä mahdollisimman monta kolleegaanne, sairasta jatkuvan kasvun lietsojaa mukananne !

Kunnioittavin terveisin,
Kimmo Seppinen
Vihreä puolue

1.8.2012 03:09

Kannattaa varoa viherpesua, jossa mainostetaan ympäristöystävälliseksi tuotteita, jotka ovatkin haitallisia.

Esim. ilmatiiviit talot eli ns. pullotalot energiasäästön nimissä.
Mannerilmastossa (kylmät talvet, kuumat kesät) pullotalojen energiasäästö talvisin menetetään jäähdytyskuluihin kesäisin. - Ilmaston lämmetessä Suomessa yleistyvät moniviikkoiset hellekaudet.
Lisäksi pullotaloissa homeet viihtyvät hyvin, joten terveysongelmat lisääntyvät.

Energiasäästölamput energiansäästön nimissä.
Energiasäästölampuissa on elohopeata, koska kyseessä ovat ns. pienloistelamput. Eli kyseessä ovat loisteputkivalaisimet, joihin on integroitu elektroninen kuristin.
Riskinä on, että elohopea joutuu kaatopaikoille. Jos valaistuskäytössä oleva energiansäästölamppu rikkoontuu, elohopeahöyryä voi päästä keuhkoihin.
Suomessa on kylmät ja pimeät talvet sekä valoisat ja lämpimät tai haaleat kesät. - Niinpä energiansäästölampun säästämä energia pitää pääosin korvata lisälämmityksellä.

3.8.2012 16:27

Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Kaikki pienetkin valinnat merkitsevät.
Jokainen aloittaa jostakin, ja on helpompi aloittaa pienessä mittakaavassa kuin heti pyrkiä johonkin epämääräiseen Täydelliseen Ekoiluun.
Ei ole vain mustaa ja valkoista, kahta vaihtoehtoa: joko olet eko tai et - vaan kaikki ne harmaan sävyt siinä välissä. Kysymys kuuluukin: Millä tavalla SINÄ olet eko?

4.8.2012 17:18

Eko tekoja on monenlaisia, mielessä käy, kun olen katsellut nuorten ihmisten veden lotraamista, hana vuotaa ja jutellaan, vaikka puhelimessa, saunassa pari hanaa vuotaa täysillä koko saunassa olon ajan, vaikkei hanan alla ole ketään.
Ja vesilaskun tipahdettua postilaatikkoon ihmetellään, miten meillä näin paljon laskua tulee? Hana kiinni silloin, kun ei oteta vettä.
Enkä tarkoita vedensäästämisellä, sitä ettei pese itseään puhtaaksi tarpeeksi usein.
Perheen toinen auto? Minä ainakin käytän omaa autoani juuri silloin, kun sitä tarvitsen ja isäntä omaansa ja usein mennään samalla autolla jos päämäärä on
sama. Eli autoa ei käytetä sen enempää oli niitä kaksi tai yksi.
Mutta turhan roinan ostoa en harrasta ja vaatteitakin mielestäni tulisi ostaa hyvää laatua, joka toki on kalliimpaa, mutta kestää kauemmin hyvän näköisenä, pesusta, pesuun.
Samoin olen hankkinut kodinkoneet, vain mitä tarvitsen ja laatua jotka kestävät kymmeniä vuosia.
Nuukuuttani käytän kaupan vihannes- ja juurespussit yms. kahteen kertaan, pussi on hyvän kokoinen esim. kylpyhuoneen roskikseen, ja leipäpussina jne. Vinkkinä tyhjä talouspaperirulla on kätevä säilytys paikka näille pienille muovipusseille, mahtuu laatikkon ja on helppo ottaa, kun tarvitsee.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.