Kommentit
Olen pohtinut samaa asiaa ja tullut siihen lopputulokseen, että nämä törmäilevät ja tulpaksi jäävät henkilöt ovat juuri tulleet maalta kaupunkiin.
Käyttäytyvät samoin kuin kotikylänsä raitilla. Siis raitilla missä autojakin kulkee vain pari tunnissa ja vastaantulevia kyläläisiä harvemmin.
Kun kylänraitilla kohdataan vastantuleva kyläläinen, niin silloin jäädään vaikka keskelle risteystä vaihtamaan kuulumiset.
Nämä maalaiset eivät ole tottuneet kaupunkielämään ja täällä olevaan liikenne/ihmisvirtaan, jossa helposti tunnistaa todelliset kaupunkilaiset juuri käyttäytymisestä. Todelliset kaupunkilaiset eivät jää tulpaksi ovien eteen tai törmäile muihin jalankulkijoihin, vaan väistävät sopivasti sivulle yhteentörmäystä välttääkseen.
Tai sitten nämä luuserit eivät saa huomiota osakseen muulla tavalla, kuin eteenjäämällä tai törmäämällä kansaihmisiin.
Kolme neljä henkilöä rinnakkain , äiti isä,lastenrattaat ja yksi taapero joka vinkuu eri suuntaan vieressä,polkupyörillä vielä siihen joukkoon.Oli vastaantulija yksin tai kaksin taatusti jos ei väistä niin päälle tulee,näin se vaan on , oli porukka sitten maalta tai Afrikasta , ihan sama.
Kaupunkilaisilla on ollut aikaa ja tarvetta opetella ruuhkassa kulkemista jo naperosta saakka. Ongelma on se, että Vantaata ei mielletä kaupungiksi. Lapset pitää opettaa taaperoiässä kulkemaan ryhmässä, juntteilu ei täällä onnistu.
Kolumni on hyvä. Polvi- ja selkäleikattuna olen monesti ihmetellyt sitä, miksi pitää kurvata eteen ja sitten jarruttaa. Nopea hallitsematon liike saattaa hidastaa paranemista tai kuntoutumista monella viikolla. Jos jalka nousisi entiseen malliin tekisi mieleni possauttaa jalkapohjankuva eteen tunkeneeseen takapuoleen.

















