Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Viime viikon luetuin juttu Länsiväylän netissä kertoo koirankaipuussaan huijatuksi tulleesta naisesta.
Joko sinä luit nämä mielenkiintoiset jutut?
1. Koirahuijauksesta jäi käteen pettymys, häpeä ja satojen eurojen lasku
2. ”Tyttären itsemurha oli meille täysin yllätys”
3. Poliisi huolissaan: Kannabis leviää lapsille
4. Enkeli-Elisa hävisi netistä – tässä selitys
5. Tasapainoon koirien ja kumipallon kanssa
Luontokeskus Haltian toistakymmentä vuotta kestänyt synnytys on pian ohi. Kuluvan kuun lopussa yleisölle avautuvaan luontokeskukseen on koottu huikean visuaalinen elämysmatka suoraan suomalaiseen luontoon.
Perheiden kakkosautoja tuodaan nyt paljon kesähuoltoon, kertoo Vianorin Olarinluoman toimipaikan vetäjä Erkki Hietala.Myös vanhempaa kalustoa laitetaan kuntoon ennen juhannusta ja kesälomareissuja. Joukossa on niin kuplavolkkareita kuin museoautojakin.
Leppävaaralainen Riku Silander, 19, ei tulevana kesänä ehdi jouten lorvailla. Hänen intohimonsa käytännön töiden pariin alkoi jo 15-vuotiaana. – Minun oli aluksi vaikea löytää kesätöitä, mutta menin yrittäjäkurssille ja sen jälkeen perustin oman 4H-yrityksen, kertoo Riku.
Mies hakee töitä keskisuuresta suomalaisyrityksestä ja saa kutsun haastatteluun. Haastattelutilanteessa rekrytoija on vaivaantunut syystä, jota haastateltava ei osaa arvata. Haastattelu on ohi alle puolessa tunnissa. Vasta myöhemmin hakijalle selviää, että rekrytoija on miehen vanhalle esimiehelle soittaessaan tehnyt hakijasta ohimennen myös Google-haun.
Suurempi, näyttävämpi, visuaalisempi... Lava ei ole stadionbändeille yhdentekevä soittoalusta. Sunnuntaina Tampereelle tulevan Bon Jovin Because We Can -kiertueen lava ei tee poikkeusta.
Kansanedustaja ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr) arvostelee harvinaisen suorin sanoin pääkaupunkiseudun kuntia kaavoituksella venkoilusta. Soininvaaran mukaan ”kaikki kunnat” syyllistyvät rikkaiden kosiskeluun eivätkä halua lisätä alueillaan kerros- ja rivitalotuotantoa asuntopulan korjaamiseksi.
Huippusuosion saavuttaneella poplaulaja Robinilla on kiireinen kevät. Koulut päättyvät kesäkuun ensimmäinen päivä, jolloin nuori artisti pääsee juoksemaan suoraan todistustenjaosta keikkalavalle Poriin.
Suomi ei edelleenkään kykene riittävästi suojelemaan naisia ja tyttöjä seksuaaliselta väkivallalta, toteaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa katsauksessaan. Ihmisoikeusjärjestö pitää ongelmallisena, että raiskaustuomioita mitataan Suomen oikeuslaitoksessa edelleen sen mukaan, kuinka paljon tekijä on kohdistanut uhriin väkivaltaa.
Siivouspäivänä 25. toukokuuta Espoossa nähdään Siivouspäivä.com-nettisivuston tämänhetkisen tietämän mukaan 66 erilaista kirpputori- tai kierrätyspaikkaa. Siivouspäivän ideana on muuttaa kadut ja pihat isoksi kirpputoriksi ja samalla julistaa kierrätyksen ilosanomaa. Siivouspäivää vietetään nyt kolmannen kerran, ensimmäisen kerran se järjestettiin vuosi sitten.
Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten virkamiesjohto ovat käyneet neuvotteluja Kansallisoopperan uuden kustannussopimuksen aikaansaamiseksi. Neuvottelujen tuloksena syntynyt sopimusluonnos menee kaupunginvaltuustojen käsiteltäväksi kesäkuun aikana.
Eläkeläisiä ja käytettyjä tuontiautoja kohdellaan Suomessa yhtä huonosti. Kummatkaan eivät saa oikeutta kuin pitkien valitusten kautta.
Ylioppilasjuhlat lähestyvät ja tässä kohtaa monen kädet jo hikoilevat. Mitä antaisin tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi? Käykö pelkästään raha, vai onko se sielutonta? Pitääkö minun viedä hopeinen kakkulapio? Jos vien alkoholia, juoko todennäköisesti...
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
(PÄÄKIRJOITUS) Espoon ympäristön tila 2013 -raportin mukaan ilmansaasteiden pitoisuudet ovat Espoossa yleisesti ottaen alhaisia ja ilmanlaatu on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Hyvä niin. Ilmanlaatua heikentävien epäpuhtauksien...
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Lauloin Abbaa äitini hiustenkihartimeen, kun olin hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen. En tiennyt silloin Waterloosta, tuosta belgialaisesta kaupungista tai Napoleonin viimeiseksi jääneestä taistelusta, mutta laulaminen oli hauskaa puuhaa.
(PÄÄKIRJOITUS) Pääkaupunkiseudun kaupungit hiovat parhaillaan vuoden alussa alkaneen uuden nelivuotisen valtuustokauden suuria linjauksiaan, strategioitaan.Tällä hetkellä kaikki huomio kiinnittyy hallintoon: Millaiset uudet metropolihallinnon mallit...
Yhteisvastuu on mennyt överiksi. Tämä koskee niin ylivelkaantuneiden maiden auttamista heittämällä uutta rahaa hukatun perään kuin seikkailijoiden tempausten maksamista.
(PÄÄKIRJOITUS) Nyt se on todistettu ilman äitienpäivän juhlapuheita: Suomi on maailman paras maa äideille. Pelastakaa lapset -järjestön raportissa asetettiin 176 maata paremmuusjärjestykseen sen mukaan miten ne ovat onnistuneet äitien tukemisessa....
Ehdotan, että peruskoulu luopuu luokkatasoista, tai ainakin lisää merkittävästi eri-ikäisten lasten yhteisopetusta. Uudistus lisäisi koulurauhaa ja opiskelun mielekkyyttä. Läpi tunnetun historian ovat lapset kasvaneet sisarusten ja muiden eri-...
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!