Piilota X Palauta

Liikenteessä vastuu on aikuisella

Kolumnit 2 Kommentoi

Äidin rooliin kuuluu, että silloin tällöin meinaa saada sydänkohtauksen. Tällaiseen tilanteeseen jouduin viimeksi viikko sitten; tyttäreni ajoi potkulaudalla suojatien yli katsomatta ympärilleen. Noin sekunnin päästä auto huristi kohdasta, jossa lapseni hetki sitten oli.

 

Noin sekunnin päästä auto huristi kohdasta, jossa lapseni hetki sitten oli.”

 

Olen jo vuosien ajan marmattanut hänelle siitä, kuinka liikenteessä pitää toimia. Valistaminen pitää aloittaa ajoissa, koska lapsi sisäistää asiat hitaasti.

Vuoden päästä tyttäreni on koululainen, joten onneksi aikaa vielä on. Sitten koulutie käydään noin miljoona kertaa yhdessä läpi ja opetellaan vaaralliset kohdat ulkoa.

Nyt ajatus siitä, että hän kulkisi yksin tuolla autoilijoiden armoilla, tuntuu mahdottomalta.

Tyttäreni tiesi kyllä hyvin, miten suojatien edessä pitää toimia. Silti lapselle ominainen impulsiivisuus johti harkitsemattomaan tekoon. Keskittymiskyky voi herpaantua, vaikka hänelle olisi kuinka tarkasti kerrottu liikenteen vaaroista.

Tämän vuoksi autoilijoidenkin rooli on erityisen tärkeä. Luulen, että selvisimme tilanteesta säikähdyksellä, koska kuski ajoi rauhallisesti nopeusrajoitusten mukaisesti. Kun olin toipunut tapauksen aiheuttamasta järkytyksestä, lähetin autoilijalle lämpimän kiitoksen hänen esimerkillisestä ajotyylistään.

Liikenneturvan mukaan joka viides kerta liikenteessä ajetaan valon vaihtuessa päin punaista. Lisäksi kerrotaan, että jalankulkijan mahdollisuus jäädä henkiin heikkenee selvästi, kun törmäys tapahtuu yli 40 kilometrin tuntinopeudella.

Nyt liikenteessä on tuplamäärä lapsia. Jokaisen autoilijan pitää aamuisin miettiä, onko valmis ottamaan harteilleen sen raskaan taakan, että aiheuttaa huolimattomuudella tai ylinopeudella pienen lapsen kuoleman. Myös vanhemmat voivat pohtia, onko lapsi varmasti valmis liikenteen vaaroihin.

Jokaisen aikuisen on otettava vastuu lapsen turvallisuudesta.

2 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Vera Miettinen kuva
Vera Miettinen

Kommentit

4.8.2012 16:24

Päin punaisia valoja ajetaan jatkuvasti lähes kaikkialla. Poliisi on eniten kiinnostunut autoilijoiden ylinopeuksista koska ylinopeutta ajavat on helppo ottaa kiinni ja on se varmaan jännä muutenkin istua ojassa nopeustutka kädessä kyttäämässä kun voi kuvitella tutkan olevan pistooli. Vaaralliset ohitukset, jalkakäytävällä kaahaamiset ja perässä roikkumiset eivät sen sijaan hirveästi poliisia kiinnosta, saati bussikuskien liikennerikkomukset. Kerran yritin tehdä rikosilmoitusta kaahaavasta bussikuskista, mutta poliisia ei asia kiinnostanut ja sanoi ettei sitä voisi todistaa jälkikäteen. Poliisin asenne oli jo valmiiksi semmoinen ettei mitään kiinnosta tehdä vaikka todellisuudessa poliisin pitäisi ottaa rikosilmoitukset vastaan ja tutkia asiat. Tutkimalla asiat selviää, mutta ymmärtäähän sen että semmoinen olisi turhauttavaa kun joutuisi poistumaan huoltamon munkin ja kahvin äärestä tekemään töitä. Kaahaavat bussikuskit ovat todellisia petoja, joskus vaarallisempia kuin tavalliset autoilijat.

6.8.2012 18:14

Näin ammattikuskina ei kyllä yleisesti paljoa pinnoja tule
liikenteessä liikkujien taitoihin liikkua liikenteessä.
Jostain syystä hyvät- tavat ja opit katoaa ja tilalle tulee kaikenlaista
kummallista sovellettua ajotapaa joka usein on niin typerän näköistäkin
mutta eipä kai nämä kuskit sitä sitten tiedosta.

Paras oppi on että ei juuri kannata luottaa muihin liikenteessä.

Havainnoillistava video youtubessa satunnaisesti kuvattu video
noin 5km ilta-aikaan kertoo kuinka paljon huonoja ajotapoja kuljettajajilla liikenteessä on uskomattoman paljon. Video on kuvattu Espoossa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.