Piilota X Palauta

Annastinan ja Sólin yhteispeli sujuu loistavasti

Urheilu Kommentoi

– Ratsastuksessa on parasta yhteistyö hevosen kanssa, sanoo Annastina Wahtera, 19.

Wahtera ja 11-vuotias tamma Sól frá Gygjarhóli ylsi mitaleille islanninhevosten askellajiratsastuksen SM-kilpailuissa Ypäjällä.

Nelikäynnissä tuli hopeaa ja tölttiluokassa pronssia. Kummassakin luokassa oli noin 35 ratsukkoa.

– Kisat onnistuivat paremmin kuin osasin odottaa. Toivoin palaavani kotiin mitalit kaulassa kuten edellisenäkin vuonna, mutta en uskaltanut odottaa liikoja kovien vastustajien vuoksi. Tuntuu hienolta olla yksi Suomen parhaista ratsastajista, kertoo Wahtera.

Hän valmistui ylioppilaaksi Tikkurilan lukiosta keväällä.

– Nyt olen töissä autovuokraamossa luultavasti ensi kevääseen asti, jonka jälkeen olisi tarkoitus pyrkiä poliisikouluun Tampereelle.

Wahtera on harrastanut ratsastusta 3-vuotiaasta asti, kun vanhemmat veivät hänet ensimmäistä kertaa poniratsastukseen. Viimeiset kuusi vuotta hän on ollut ratsun selässä melkein joka päivä.

– Islanninhevoset tulivat mukaan kuvioihin, kun olin 10-vuotias ja aloimme käydä islanninhevosvaelluksilla äitini kanssa. Samaiselta tallilta ostimme ensimmäisen hevoseni. Ennen tätä kävin tavallisilla ’’isohevostalleilla’’ viikottaisilla tunneilla.

Sól frá Gygjarhóli tuli Wahteralle 7-vuotiaana.

– Se oli vasta peruskoulutettu ja varsan saatuaan lihavassa kunnossa. Oma treenaaminen ja vuosien yhteistyö on tehnyt Sólista juuri sellaisen hevosen, jota olen aina toivonut voivani ratsastaa.

 

Pidän hevostani ystävänäni ja kilpa-kumppaninani, en kilpailu-välineenä.”

Wahteran mielestä ison ja voimakkaan eläimen kanssa pitää tietää, mitä tehdä ja kun yhteistyö sujuu, tunne on mahtava.

 

– Pidän hevostani ystävänäni ja kilpakumppaninani, en kilpailuvälineenä, joka vie minut voittoon.

Nuori nainen katsoo, että viehätys ratsastukseen on myös kilpailemisessa, joka tuo lajiin jännitystä ja tavoitteita.

– Kielteisiä asioita on vaikea listata. Ehkä suurin asia, joka vaatii eniten kärsivällisyyttä on, että hevosen kanssa työskentely ja huippusuorituksen rakentaminen vie vuosia eikä tuloksia saa heti. 

Vantaalainen valittiin maajoukkueeseen ja on lähdössä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin, jotka pidetään Eskilstunassa Ruotsissa 1.-5. elokuuta.

– Tavoitteenani on tehdä siisti ja hyvä suoritus sekä parantaa edellisistä pisteistäni. En tavoittele mitalisijaa näissä kilpailuissa, koska nämä ovat ensimmäiset kansainväliset kisani.

Menestys Ypäjän SM-kisoissa oli monen tekijän summa.

– Kiitos onnistumisestani kuuluu valmentajilleni Mari Väyrynen-Kunnakselle, Thórdis Erla Gunnarsdóttirille ja Gudmundur Sigurbjörnssonille sekä Juha Kontiolle ja tietenkin kotijoukoille, jotka ovat tukeneet ja auttaneet aina tarpeen mukaan.

Ratsastuksen lisäksi muille harrastuksille jää vähän aikaa.

– Yritän käydä juoksemassa koirani kanssa pari kertaa viikossa. Muuten harrastan piirtämistä ja maalaamista kotona sekä ystävien kanssa oleilua, kertoo Wahtera.

Käyttäjän Jorma Rinne kuva
Jorma Rinne

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.