Jospa aurinko paistaisi kaikille

Pitää lämmintä talvea, totesivat tuulipuvuilla varustautuneet äidit jalkapallokentän laidalla heinäkuussa. Yhtään sen lämpimämpää ei ollut kesäteatterin katsomossakaan. Farkut ja paksuin omistamani villatakki eivät paljon lämmittäneet navakassa tuulessa. Pohjoistuuli on kesälläkin kylmää.

Miksi ihmeessä suomalaiset ovat asettuneet tänne asumaan, teinipoikani mietti, kun olimme palanneet Turkin lämmöstä takaisin. Niinpä. Turkin etelärannikon talvilämpötila päihittää useasti Suomen kesälämpötilan.

Parhaimmillaan digitaalinen lämpömittari näytti siellä auringossa +47 astetta Celsiusta. Siinä helteessä kaksi askelta riittää, kun vaatteet ovat jo läpimärät hiestä. Vaikka rakastan aurinkoa, paiste oli niin kuumaa, että pysyttelin vapaaehtoisesti palmujen ja auringonvarjojen alla.

Pilvipoudallakin olo oli kuin huonosti lämmitetyssä saunassa. Hiki alkoi valua pitkin ohimoita, vaikka vain nostelin haarukalla lautaselta ruokaa suuhun.

Turkin helteessä tuli kieltämättä mieleen, miksei aurinko voi paistaa tasaisemmin kaikille? Sellaiset + 25 Celsiusta ympäri vuoden sekä meillä että muualla.

Me ihmiset olemme tietysti sopeutuneet erilaisiin oloihin. Mutta miten ihmeessä esi-isät ja -äidit selviytyivät alkeellisissa asumuksissaan yli talven? Ei ihme, että suomalaiset ovat jäyhiä ja synkkiä. Kun näillä leveysasteilla on taisteltu kylmää ja nälkää vastaan, ei ole ollut syytä hymyyn. Ihmiset ovat joutuneet käyttämään kaiken tarmonsa hengissä pysymiseen. Ehkä hehkuvaan auringonpaisteeseen on ollut helpompi sopeutua kuin lumeen ja pakkaseen.

Turkissa turismi on noussut tärkeimmäksi elinkeinoiksi maanviljelyn ohi. Rannat ovat täyttyneet hotellikolosseista. Paikallisesta elämänmenosta muistuttavat minareetista kaikuvat rukouskutsut ja hotellin viereisen kerrostalon takapihalla kuopivat kanat. Rantakadulla vaatekauppias esittelee tuotteitaan kehuen, että ”Anttila hinta, Stockmann laatu”.