Suomen Punaisen Ristin veripalvelutoimisto kauppakeskus Isossa Omenassa on kerännyt puolessa vuodessa jo 2 700 verenluovuttajaa. Keskimäärin luovuttajia on ollut kuukaudessa noin 450.
– Maalis-huhtikuu oli luultua hiljaisempaa, mutta touko-kesäkuussa on sitten ollut vilkkaampaa, kertoo Espoon veripalvelutoimiston esimies Teija Santala.
Luovutusmäärät ovat kuitenkin jääneet aiottua pienemmiksi, sillä etukäteen kävijöitä arvioitiin olevan viitisensataa kuukaudessa.
Matinkylässä sijaitseva veripalvelutoimisto avattiin helmikuun alussa. Se on vuosiin ensimmäinen kokonaan uusi veripalvelutoimisto koko Suomessa.
Maalis-huhtikuu oli luultua hiljaisempaa, mutta touko-kesäkuussa on sitten ollut vilkkaampaa.”
Suomessa luovutetaan vuosittain noin 270 000 pussia verta. Yhdestä luovutetusta veripussista saa avun useampi potilas, sillä luovutettu veri jaetaan osiin punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Potilas saa vain tarvitsemaansa veren osaa, jolloin hoito on tehokasta ja turvallista.
Kuluneella ja alkavalla viikolla maamme veripalvelutoimistoissa vietetään perinteisiä Ruusuviikkoja, jolloin jokainen verenluovuttaja saa palkkioksi käynnistään hyvän mielen lisäksi myös värikkään ruusun.
Kukkien menekiksi on Ruusuviikoilla laskettu nelisenkymmentä kappaletta päivässä. Espoon veripalvelutoimistoon ruusut tulevat Huiskulan puutarhasta.