Piilota X Palauta

Luonnonvedet kutsuvat vesijuoksemaan

Paikalliset Kommentoi

Vesijuoksu on kovaa vauhtia siirtymässä uimahalleista järviin, jokiin ja mereen.

Luonnonvesijuoksussa liikuntasuoritus saa oman mausteensa kesäisistä maisemista, auringonpaisteesta, luonnon äänistä ja viileästä vedestä.

– Vesivyön varassa hiljaa eteneminen tarjoaa uuden perspektiivin luonnon kokemiseen. Vesilintuja ja kasveja pääsee tarkkailemaan todella läheltä ja aivan vedenpinnan tasalta, sanoo vesijuoksuohjaaja ja luontoterapeutti Anne Kyyhkynen Luonto Lähelläsi ry:sta.

 

Järvessä tuntuu, kuin olisi pehmeiden silkki-lakanoiden välissä.”

 

Vesijuoksun tekniikka

Pidä selkä suorana ja lantio edessä. Nojaa ylävartaloa hieman eteenpäin.

Vältä juoksemista istuvassa asennossa.

Älä anna leuan työntyä eteen, jottei niskasi rasitu.

Keskity polkemaan vettä jalkapohja edellä. Ojenna lonkka joka potkulla.

Tehosta harjoittelua aktiivisilla käsillä. Pidä ne 90 asteen kulmassa ja tee samaa liikettä kuin normaalisti juostessa.

Jos alkaa väsyttää, tee välillä kevyempiä liikkeitä tai lepää selinkellunnassa vesivyön kelluttamana.

Jos niska ja hartiat kipeytyvät, hidasta ja pidennä käsiliikkeitä.

Lähde: Suomen Latu

Luonnonvesissä juokseminen rentouttaa hänen mukaansa koko kehon ja mielen.

– Järvessä tuntuu, kuin olisi pehmeiden silkkilakanoiden välissä. Juoksun jälkeen koko keho on täynnä energiaa, Kyyhkynen hehkuttaa.

Lajina vesijuoksu sopii ohjaajan mukaan kaikille uimataitoisille, mutta erityisen suositeltavaa se on polvi- ja selkävaivoja poteville.

Luonnonvesijuoksu on myös avovesiuintia turvallisempaa, sillä esimerkiksi suonenvedon tai uupumuksen iskiessä vesivyön varassa voi huoletta kellua.

Lajiin kannattaa tutustua rauhakseen. Omasta kunnosta ja tekniikasta riippuu, minkä pituisilla lenkeillä voi aloittaa.

Kyyhkynen suosittelee huonokuntoisia aloittamaan parin sadan metrin juoksulla.

– Jos laji on uusi ja kunto hyvä, puolen kilometrin aloituslenkki on hyvä tuntuman saamiseksi, Kyyhkynen suosittelee.

Jos tekniikka on hallussa uimahallivesijuoksusta ja kuntoa riittää, voi aloittaa suoraan useammalla kilometrillä.

Luonnonvesissä viileä lämpötila voi kuitenkin yllättää juoksijan jaksamisen.

Sen ei kuitenkaan Kyyhkysen mukaan kannata antaa säikyttää: vaikka kylmänherkkyys ihmisillä vaihtelee, tottuvat useimmat viileässä liikkumiseen nopeasti.

Intohimoisimmat harrastajat jatkavatkin kautta vielä loka–marraskuussa märkäpuvussa.

Myös aallokko ja tuuli voivat hidastaa menoa. Aallokkoisia selkiä ja vilkkaasti liikennöityjä reittejä onkin hyvä välttää.

Turvallisuussyistä kannattaa edetä rantojen suuntaisesti.

Myös lajin sosiaalinen puoli elää vahvana.

– Vesijuoksun pariin tulee jatkuvasti uusia ihmisiä, myös nuoria. Innokkaita vesijuoksuporukoita on syntynyt monille paikkakunnille, Kyyhkynen kertoo.

 

Vesilintuja pääsee tarkkailemaan todella läheltä.”

 

Luonto Lähelläsi ry:n Porvoon juoksuporukassa käy ihmisiä pääkaupunkiseudulta asti.

Kyyhkynen ei kuitenkaan tiedä, että pääkaupunkiseudulle olisi syntynyt vielä omaa porukkaa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.