Piilota X Palauta

”Ikä pehmentää luonnetta – kilpailuasenne säilyy”

Paikalliset Kommentoi

11 harjoitukset viikossa, kaksi yritystä, kolme aikuista lasta ja puoliso. Niiden ympärillä pyörii paljolti Heidi Wallin arki.

– Kun lapset lensivät pesästä, niin parasta oli, että saattoi palata itselle rakkaan lajin pariin, Walli sanoo.

Walli kilpaili jo 20 vuotta sitten nykyaikaisen viisiottelun parissa. Lajeina ovat uinti, juoksu, ratsastus, miekkailu, ammunta ja juoksu. Tuolloin 20 vuotta sitten ura keskeytyi, kun ensimmäinen lapsi alkoi ilmoitella saapumisestaan.

Nyt Walli harjoittelee jälleen tosissaan ja pyrkii kahden vuoden sisällä saavuttamaan lajin maailmanmestaruuden sarjassa ”tytöt 50v”, kuten hän itse sanoo.

– The bitch is back, hän nauraa.

Paluu kilpaurheilun pariin ei tapahtunut tuosta vain.

– Ensin piti harjoitella harjoittelemista, Walli selventää.

Kun kilpailemisesta pitää 20 vuoden tauon, ei keho ole valmis siihen harjoittelumäärään, mitä kilpailu vaatii. Pikkuhiljaa harjoitusten määrää lisättiin ja mukaan otettiin oheisharjoitteet.

Vaikka Walli harjoittelee viikossa huimat 11 kertaa, ei hän koe joutuneensa luopumaan mistään.

– Tämähän on vain järjestelykysymys. Kuutena päivänä viikossa käyn aamuisin joko juoksemassa tai uimassa. Sitten viitenä iltana on muita harjoituksia: miekkailua, ammuntaa ja harvemmin ratsastusta. Ratsastus on laji, jossa oikeastaan luotan vielä vanhoihin oppeihin, Walli kertoo.

– Aamut ja illat ovat sellaista aikaa, että niistä on helppo ottaa. En minä niin tykkää katsoa televisiosta sarjoja. Mielummin käytän sen ajan harjoitteluun, hän jatkaa.

Nykyaikainen viisiottelu on Wallin kilpailutauon aikana muuttunut jonkin verran. Olympiatasolla ammunta ja juoksu on yhdistetty yhdeksi osakilpailuksi. Ja ammunnassakin ase on vaihtunut ruutiaseesta ilma-aseeseen.

Kolmekymppisten ja vanhempien Masters-sarjassa – jossa Wallikin kilpailee – juoksu ja ammunta tehdään vielä perinteiseen tapaan erikseen. Ase on kuitenkin vaihtunut, ja vaikka Walli edelleen harrastaa ammuntaa SM-tasolla, hän on joutunut opettelemaan uuden aseen.

– Se on kokonaan eri laji. Lisäksi uintitekniikka on muuttunut. Paljon on käytetty aikaa, että olen ensin poisoppinut vanhoja tekniikoita, hän kertoo.

Mutta onko urheilijassa itsessään mikään muuttunut?

– Kyllä luonne on pehmentynyt, mutta jotkut piirteet ovat voineet kärjistyä. Kilpailuasenne tulee toki vielä luuytimestä.

Käyttäjän Ossi Kurki-Suonio kuva
Ossi Kurki-Suonio

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.