Piilota X Palauta

Kaivaukset jatkuvat Perkkaalla

Paikalliset Kommentoi

Museoviraston tutkimusryhmä jatkaa arkeologisia kaivauksia Perkkaanpuistossa 6.-17.8.

Toukokuussa Perkkaanpuistossa tehtiin viikon pituinen koekaivaus, jossa huomattiin, että tontilla on säilynyt keskiajalla perustetun kylän rakenteita ja kulttuurikerroksia.

Kaivausten tarkoituksena on tutkia muinaisjäännös kokonaisuudessaan, koska kaupunki suunnittelee tontille päiväkodin rakentamista.

Paikalta on tähän asti löydetty muun muassa punasaviastian paloja, rautaesineitä, lasinpaloja ja pieni kehäsolki. Suurhuopalahti on ollut jo 1500-luvulla suuri kylä, johon on kuulunut 10 taloa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.