Piilota X Palauta

Kirja ei kuole vaan muuttaa muotoaan

Kulttuuri 1 Kommentoi

Mitä yhteistä on muikuilla ja kirjallisuudella? Se, että Mauno ja Liisa Moilanen ovat ansainneet elantonsa molemmilla.

Myllylahti Oy on perustettu Suomussalmella ja sen toimialana oli aluksi kalastus, mutta muikkukanta romahti samoihin aikoihin kun Mauno Moilanen työsti ensimmäistä kirjaansa. Kun isot kustantamot antoivat odottaa vastaustaan, Moilanen päätti kustantaa kirjansa itse ja näin vaihtui toimiala.

Nyt Myllylahti Oy:tä luotsaa Moilasten vävy Lassi Junkkarinen ja toimipaikaksi on vaihtunut Espoon Kauklahti.

Tähän mennessä Myllylahti on kustantanut noin 350 kirjaa. Tänä vuonna uusia kirjoja ilmestyy noin 30. Syksyn esikoiskirjailija on espoolainen Aimo Salonen, jonka dekkari Leivättömän pöydän hovimestari julkaistaan syyskuussa.

Digitaalinen murros on iso haaste kustantajille, mutta tuore toimitusjohtaja Lassi Junkkarinen näkee sen mahdollisuutena. Hän puhuukin mieluummin uuden ajan kustannusyhtiöstä kuin perinteisestä kirjakustantamosta.

– Olimme ensimmäinen suomalainen kirjakustantamo, jonka kaikki kirjat päätettiin julkaista myös eKirjoina vuonna 2008. Tulevaisuudessa aiomme kustantaa kirjojen lisäksi myös muuta korkealaatuista digitaalista sisältöä, Junkkarinen kertoo.

Tärkeintä on hyvä tarina.”
Myllylahti saa vuodessa satoja käsikirjoituksia, mutta niistä vain noin viisi prosenttia julkaistaan.

Junkkarinen vakuuttaa, että kaikkiin käsikirjoituksiin tutustutaan. Seulomistyötä tekevät sekä entiset omistajat että freelancerit.

– Tärkeintä on hyvä tarina. Kyllä sen noin kymmenen sivun lukemisen jälkeen huomaa, onko käsikirjoituksesta kirjaksi, Lassi Junkkarinen sanoo.

Myllylahden tavoitteena on kasvattaa toimintaansa ja Junkkarinen haaveileekin noin 40 kirjan julkaisemisesta ensi vuonna. Hän vihjaa, että markkinoilla olisi tilaa naisdekkaristeille.

Suomalaisia kirjamarkkinoita hallitsee muutama kirjailija. Noin 90 prosenttia myytävistä kirjoista on heidän kirjoittamiaan. Lopusta kymmenestä prosentista taistelevat tuhannet muut.

– Näkyvyyden saaminen oman kustantamon tuotteille on iso haaste. Dekkaripiireissä Myllylahti kyllä tunnetaan, Junkkarinen sanoo.

Myllylahden tähän mennessä myydyin kirja on ollut tietokirja, Elibeth Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille.

Kirjojen elinkaari vaihtelee muutamasta kuukaudesta vuosiin. Sen hyvän tarinan lisäksi tarvitaan kaunis ja houkutteleva kansi ja iskevä takakansi.

Junkkarinen uskoo kirjallisuuden kysynnän kasvavan roimasti halvempien lukulaitteiden myötä.

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Anneli Tuominen-Halomo kuva
Anneli Tuominen-Halomo

Kommentit

11.8.2012 21:18

"toimipaikaksi on vaihtunut Espoon Kauklahti."
Hyvä, että osa kirjankustantajista on tunnustanut, että pääosa Helsingin seudun väestöstä asuu Helsingin niemen eteläosan ulkopuolella.
Nykyään on varmaankin mahdollista saada julkaistavaksi kirja, joka kertoo Helsingin niemen eteläosan stadilaisten ja sen ulkopuolella asuvien sitiläisten jännitteistä, esim. metropolitiikasta.

Osallistu keskusteluun

Keskustelut on toistaiseksi suljettu