Tiistaina Tapiolan keskusaltaan vierustalla sukellettiin melkoisen intensiivisesti latinorytmien kiihkeisiin rytmeihin. Harva ohikulkija osasi arvata, että kulttuuritalon takana tanssittiin tuiki tavallisena arki-iltana cha-chaata.
Helsingissä jo toukokuussa ja Espoossa elokuun alussa käynnistyneet kaupunkitanssit pyörivät jälleen, nyt jo kolmattatoista vuotta.
Kulttuurikeskuksen Amfilla pyörähteli tiistaina miltei 40 tanssinnälkäistä osallistujaa – heidän joukossaan muun muassa Elisa Kallio.
Kaupunki-tanssit
Espoossa ja Helsingissä järjestetään kesäisin maksutonta paritanssiopetusta kaupunkitanssien muodossa.
Opetus perustuu Suomen Nuorisoseurojen liiton käynnistämään Tanssitalo-opetukseen.
Kaupunkitansseja on järjestetty vuodesta 2000 lähtien.
Ilmaiseen opetukseen voivat ottaa osaa kaikki.
Ennakkoilmoittautumista ja -taitoja ei tarvita.
Joka tunnilla opetetaan vain yksi tanssilaji.
Lähde: www.mielihyva.com
Espoolaisten tanssijoiden rohkeus on aivan ysin luokkaa.”
– Olen kesätöissä Espoossa ja ajattelin tulla kokeilemaan tätä tanssituokiota. Humppa, valssi ja muut perustanssit ovat jollain tavalla hallinnassa, mutta tällaiset erikoisemmat taas eivät, kertoi Kallio.– Lavatansseissa olen käynyt tänäkin kesänä tuolla mökkimaisemissa Lappeenrannan suunnalla, joten kyllä tämä taito tarpeeseen tulee.
Tanssia opettava Johanna Salminen muistuttaa, että kaupunkitanssit on tarkoitettu todellakin aloittelijoille.
– Toki mukana on konkarikävijöitäkin, mutta kukaan ei katso karsaasti, vaikka tänne tulisi tanssimaan elämänsä ensimmäistä kertaa.
– Itse arvostan tanssijoissa sitä, että he uskovat itseensä ja innostuvat tanssimisesta aidosti. Rohkeus ja tilanteeseen heittäytymisen kyky ovat Espoossa kyllä aivan ysin luokkaa, arvioi Salminen.
Hänen mukaansa cha-cha on aloittavillekin tanssijoille erittäin sopiva tanssilaji.
– Cha-chata voi harjoitella aika monella tavalla improvisoiden. Toki askelkuviot pitää hallita, mutta eläytymiskykykin on tärkeää.
Kaikkien kaupunkitanssien äiti on Hilkka Toivonen-Alastalo, joka loi opetustapahtumien sarjan jo 2000-luvun alussa. Oppilaita riittää toisinaan ruuhkaksi asti.
– Kyllä tanssiminen on harrasteena yhä suositumpaa. Moni on kiinnostunut kaupunkitansseista, koska ei tiedä muutakaan paikkaa, missä näitä perustansseja voisi harjoitella, arvioi Toivonen-Alastalo.
– Erityisesti ilahduttaa se, että myös nuoret ovat nyt innostuneet perinteisten tanssien opettelusta. Oikeastaan ainoa ryhmä, mikä tanssijoiden joukosta puuttuu ovat pienten lasten vanhemmat, mutta heillä ymmärrettävästi onkin hieman toisenlaiset askelkuviot.
Seuraavan kerran Tapiolassa kaupunkitanssitaan tiistaina 14. ja 28. elokuuta sekä 4. syyskuuta. Samoina päivinä opetusta järjestetään myös Leppävaarassa, jossa tanssitaan lisäksi 21. elokuuta.
Leppävaarassa tanssit pidetään kello 17.30–18.15 ja Tapiolassa kello 19.00–19.45.