Piilota X Palauta

Lumilautailua asfaltilla: ”Joka kerta on seikkailu”

Paikalliset Kommentoi

Tämä lauta on jo aika kaukana tavallisesta skeittilaudasta: itse lauta on suoraviivaisempi ja kulmissa olevien tavallisten pyörien lisäksi keskellä on kaksi lisäpyörää, jotka pyörivät joka suuntaan kuin ostoskärryn etupyörät.

Kyse on freebordista.

– Nämä keskellä olevat pyörät mahdollistavat sen, että laudalla voi pyöriä ja liikkua, kuten lumilaudalla, selventää lajin Suomeen viime syksynä tuonut Petri Savolainen.

Hän tutustui lajiin ollessaan San Fransiscossa Kalifornian Berkeleyn yliopistossa tutkimusavustajana.

– Halusin ennen kaikkea löytää kulkuvälineen, jolla voisi helposti kulkea kaupungissa ja sen mäissä. Olin ajatellut longboardia, mutta kun näin videoita tästä, freebord tuntui luontevammalta.

Valintaan vaikutti myös se, että Savolainen ei ollut aiemmin skeitannut, mutta lumilautailu sen sijaan oli tutumpaa. Freebord-lauta ja sillä laskeminen todella muistuttavat lumilautailua. Kengät ovat kiinni laudassa puoliksi avoimilla siteillä kuten lumilaudassakin ja freebordilla todella lasketaan alamäkeä. Temppuiluun se sopii yhtä lailla kuin lumilautakin.

Lumilautailun tunteeseen vaikuttaa myös laskutyyli. Laudalla karvataan, eli rinteeseen kurvataan samalla tavalla. Se onnistuu freebordilla, koska keskellä olevat, joka suuntaan pyörivät renkaat ovat korkeammalla kuin kulmissa olevat. Näin lauta makaa aina sillä kyljellä, mille lautailijan paino sen asettaa.

– Ja ihan samalla lailla kuin lumilautailussakin: jos paino siirtyy alarinteen puolelle, niin lauta haukkaa, Savolainen sanoo.

Jos sanasto ei ole täysin tuttu, tämä tarkoittaa sitä, että lautailija kaatuu päistikkaa rähmälleen asfalttiin. Kaatumistilanteissa kehoa suojaavat kypärän ja polvisuojien lisäksi kyynärsuojat sekä erityiset hanskat, joissa kämmien kohdalla muoviset suojapalat.

Niiden avulla freebord-laskija voi myös ottaa matalassa asennossa tukea asfalttimäestä loukkaamatta itseään.

Ei mikään teinilaji

Helsingin Uimastadionin eteen aamupäivän aurinkoon on 32-vuotiaan Savolaisen lisäksi kokoontunut kaksi muuta laskijaa: Jorge Rivas, 40, ja Lena Salmi, 59.

– Longboardistakin sanotaan, että se on skeittaajien rollaattorivaihe, Salmi naurahtaa.

Kaikkia oikeastaan yhdistää se, että he ovat ennen tutustumistaan freebordiin liikkunut jo jollakin laudalla: Rivas on entisessä kotimaassaan Venezuelassa surffannut kilpatasolla ja laskenut maan vuorenrinteitä longboardilla sekä lumilautaillut. Salmi puolestaan tutustui lumilautailuun jo lajin syntyvaiheissa 1980-luvulla ja sen lisäksi hän harrastaa longboardingia.

– Tämä on kuin sekoitus lumilautailua ja surffaamista. Surffaamisessa elementti on vesi, lautailussa se on lumi ja tässä se on asfaltti. Kaikki ne ovat erilaisia. Tässä on parasta, että koko ajan oppii uutta, Rivas kertoo.

– Freebordissa joka kerta on kuin seikkailu, Salmi säestää.

Kaiken aikaa laskijat saavat Uimastadionin edustalla ihmetyksen sekaisia katseita.– Tuo näyttää kyllä todella vaikealta, sanoo vierestä vähän aikaa seurannut Arto Ahonen.

Lautailua ja skeittaamista takavuosina ahkeramminkin harrastanut mies pääsee laskemisesta kuitenkin nopeasti jyvälle.

– Näin käy melkein aina , kun meillä on laskusessarit, Savolainen sanoo.

Toimittaja sai ”mansikan”
KOMMENTTI

Kerran olen kokeillut skeittaamista. Astuin laudalle oikealla jalalla ja vasemmalla potkaisin vauhtia. Lauta syöksyi suoraan taaksepäin samalla kun itse syöksyin kädet edellä asfalttiin. Lähtökohdat ensikohtaamiseen freebordin kanssa eivät siis olleet otollisimmat.

Laskemisen ajatus on helppo omaksua: laske paino laudan vasemmalle puolelle niin lauta kaartuu vasemmalle ja päinvastoin.

Tekeminen on jo kokonaan toinen juttu.

Painon keikuttaminen tuntuu hallitsemattomalle ja asfaltista on pakko ottaa hanskoilla tukea. Kerran lasku päättyy rähmällee ja kyynärvarresta löytyy pieni ”mansikka”, eli asfaltti-ihottumaa.

Mutta jo vartin kuluttua kehityksen huomaa itsekin. Oma tekniikka kehittyy yllättävän nopeasti. Nälkä kasvaa syödessä – mansikasta huolimatta.

Käyttäjän Ossi Kurki-Suonio kuva
Ossi Kurki-Suonio

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Keskustelut on toistaiseksi suljettu