Kommentit
Fiksuimmat opettajat kasvattavat niin, etteivät kasvatettavat sitä edes huomaa.
Otsikko on provosoiva. Kuritusta? Opetusta vai kasvatusta? Fakta on se, että koti kasvattaa, koulu opettaa. Jos penskat päästetään melskaamaan kouluun ilman, että kotona on opetettu alkellisimpiakaan käytös-sääntöjä on lopputulos pelkkää ranttalia.
Kodeissa on käsitetty myös sosiaalisuus ihan päin honkia. Vaikka piltti olisi vaippaiästä lähtien kuulunut jalkapallo- tai jääkiekkoseuraan, ei hän välttämättä tajua ryhmässä olemisesta tuon taivaallista. Näyttääkin lähinnä siltä, että seurat opettavat lapset ensin huutamaan ja sitten sitomaan tiukasti kenkien tai luistinten nauhat. Siinä se.
Kouluun ei voi tulla huutamaan ja pomppimaan, lapsille on jäänyt opettamatta se, että eri tilanteissa käyttäydytään eri tavalla. Kentän reuna tai vaikka kirjasto tai kirkko ovat erilaista käytöstä vaativia paikkoja. Samoin koulu.
Opettajat ovat täysin hampaattomia näiden lissujen ja lassejen edessä. Ainoa kurinpitotoimi on käskeä ulos luokasta tai jättää jälki-istuntoon. Nämä on niitä hetkiä, mitä vähälle huomiolle jääneet lapset oikein keräilevät. Ihanaa! Saa nauttia opettajan seurasta parhaimmillaan ihan yksin.
Ongelmat on kodeissa monenlaiset, mutta niiden lasten osuus, jotka on unohdettu kasvattaa vaan lisääntyy. Kaikilla ei ole liutaa lääkäreiden diagnooseja takana. Toki myös luokkiin integroidut erityisoppilaat lisäävät hässäkkää melkoisesti. Yhden aikuisen aika menee vahtiessa/opettaessa yhtä erityisoppilasta. Entäs se loppuluokallinen "taviksia"? Kuka ehtisi huomata heidätkin?
Opettajat tarvitsevat ilman muuta lisää keinoja häiriöiden lannistamiseen. Lisätyövoima vaikka avustajien muodossa ei sekään pahaa tekisi. Luokkakoot pysyvästi pieniksi. Vaan nythän Vantaa säästää....mitä minäkin tässä horisen....ai että lisää työntekijöitä? Hoh hoh.
Erikoisinta mihin Vantaalla olen törmännyt, on päiväkodin tädin kanssa pidetty kehityskeskustelu 4-vuotiaalle, jossa oikeasti lasta arvioitiin SVOT-analyysin ottein. Miten ihmeessä kukaan voi sanoa mitä noin pienestä lapsesta kehittyy tai ei? Jokaisella meillä on vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia, mutta näiden kasvattamisen ammattilaisten ydinosaamiseen kuuluu valitettavasti usein korostaa vain niitä lapsen negatiivisia asioita ja uhkakuvia tulevasta. Koulumaailmassa vielä alakouluissa jaksetaan tehdä töitä lasten eteen, mutta yläkouluissa koulun johto ulkoistaa suveneeristi tehtävänsä sosiaalipuolelle. Se on helppoa ja vaivatonta koulun johdolle. Tehdään vain ilmoituksia, jotta saadaan ongelma pois silmistä. Rehtorin vuosipalkka huitelee 50-60 t euron välillä ja se kaikki maksetaan veronmaksajien veroilla!Yksityisellä sektorilla, yritysmaailmassa, ei voi noilla tuloilla ongelmia ulkoistaa. Jos niin tekee, on kengänkuva äkki takalistossa. Mutta virkamies on erimies tai erinainen.....
Jo laki velvoittaa koulun kasvattamaan, ei pelkästään opettamaan.
Laista lusmuilee se rehtori tai opettaja, joka sanoo "Koti kasvattaa, koulu vain opettaa".
Perusopetuslain 2. pykälä menee näin: "...Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja..."
Siis ensimmäisenä tulee kasvatus, toisena vasta opetus.
Toki kodin velvollisuus on kasvattaa lapsesta kunnon ihminen. Vaan niin on myös koulun ja päiväkodin. Päiväkodit ovatkin ihan esimerkillisiä kasvattajia, usein parempia kuin me poikkiväsyneet vanhemmat. Päiväkodissa opitaan hyvät käytöstavat, toisten huomioiminen, malttaminen, kuunteleminen, vuorollaan puhuminen.
Ikävä kyllä resursseja on viety ja viedään rutkasti lisää niin päiväkodeista kuin kouluista. Ei sielläkään enää jakseta entiseen malliin. Ilman koulu- ja päiväkotiavustajia ei opet ja lastentarhaopet kaikkeen pysty repeämään.
Vanhempien ja kaikkien, keitä kiinnostaa yhteiskunnan tulevaisuus, olisi jo aika panna stoppi koulun ja pöäiväkodin kurjistamiselle.
Ihan kiva mainospuhe syksyn vaaleihin, mutta mitenkäs tämä "panna stoppi" noin käytännössä toteutettaisi?
Sekin on jo nähty ja koettu niin moneen kertaan, että vaalipuheet on vain vaalipuheita. Heti, kun edustajan omat lapset ovat isoja, loppuu kiinnostus koulu- ja päiväkotimaailmaan. Sitten voi ryhtyä ajamaan vaikka eläkeläisten etuja - vai mitä?
















