Kommentit
Yleisesti:
Yksi asia mikä vetää kirjaimellisesti paskaksi kaiken aina on
se että kilpailutetaan liian paljon ns ihan turhaan näitä palveluita.
Yksi mun kaveri väsyi tähän hommaan hesassa, ketään ei kiinnosta
kohta enää, yrittäjät on niin tiukoilla että jos kuskit ei aja 12h päivää
niin firma menee nurin + vielä la ja su saattaa olla ajamista.
Jatkuvaa kilpailutusta asiakkaista, asiakkaat kärsii myös koska
koska tulee uusi firma uusine kuskeineen jotka ei hallitse hommaa
pitkään aikaan. Eikä mene kauaa kun taas kilpailutetaan uudestaan,
kuka viittii moisessa olla mukana, kysyntää todella tulee ulkolaisesta
työvoimasta tälläisessä systeemissä.
Sitä saa mitä tilaa. Ja ei muten ollut hyvä ja halpa, päinvastoin! Hahaa
Ei ole tullut aikatauluja eíkä kuljetuksia. KIITOS ESPOO!!!!
Höpö, höpö! Mitä taksiseteleitä muka jaettu..? Suurin osa taksilla kulkevista lapsista on ns. erityislapsia, joilla on ihan perusteltu syy kulkea taksilla ja jopa tunnin-puolentoista turha odottaminen ei ole ihan "pala kakkua" erityislapselle, kun se ei ole kenelle muullekkaan lapselle tai aikuisellekaan. Vanhemmalla huoli ja lapsella turvattomuus.. Eikä ole edes anteeksipyyntöä kuulunut, ei kuljetusyhtiöltä eikä kaupungilta.
Olisiko alkolukko se syy kuin maksaa 1600euroa ja suurin osa kuljetus yrittäjistä ulosottoviraston asiakkaita vailla mahdollisuutta saada lisää lainaa.Vuoden sopimuksilla ei paljon investoida ja konkurssiaalto senkuin lisäntyy koko ajan kuljetus aloilla.
Tämä Espoon koulukyytiongelmahan koskettaa pääasiassa 1-4 luokkalaisia lapsia joilla pitkä ja/tai vaarallinen koulumatka, sekä lisäksi erityisoppilaita joilla saattaa olla joku vamma jonka johdosta tarvitsevat koulukyydin.
Tämän ekan koluviikon, 3,5 päivän, kooste oman lapsen koulukyytiongelmista:
- kaksi kertaa koulukyyti kokonaan jäänyt tulematta.
- kaksi kertaa koulukyyti tuli noin tunnin myöhässä.
- yhden kerran tuli koulutaksi ilman lain vaatimaa alkolukkoa ja koulukyyti kyltityksiä.
- vain kahden aamun kyytiaikataulu ilmoitettu; ekalla kertaa koulukyyti tuli 40min ennnen ilmoitettua aikaa ja toisella kertaa kyyti ei tullut ollenkaan.
- taksiyhtiön puhelimeen ei vastata
- taksiyhtiön sähköpostiin ei vastata
Taksiseteleitä ei ole jaettu koulukyytioppilaille vaan niitä voi koulun rehtorilta pyytää. Ongelmana taksiseteleissä on se että rehtorilla niitä on muutama, eikä taksisetelit siis kaikille tarvitsijoille riitä. Eikä kaikki rehtorit taksiseteleitä edes halua jakaa, koska pelkäävät että oman koulun budjetti menee kuralle.
Espoon kaupungilta myönnetään että ongelma koskettaa koko Espoota. Kyseessä on siis ongelma josta kärsii sadat pienet Espoolaiset koululaiset joista osa vielä erityisoppilaita. Koulukyytiongelmat Espoossa ei ole uusi ongelma; nyt vaan ongelmat koskettavat kerralla suurempaa osaa koulukyytiläisistä kuin koskaan aikaisemmin.
Pienelle lapselle epätietoisuus, siitä että pääsekö kouluun, tai pääseekö koulusta kotiin, aiheuttaa melkoisen ylimääräisen stressin.
Toivotaan että taksiyhtiö yhdessä kaupungin virkamiesten kanssa saa ongelmat ratkaistua viikonlopun aikana. Ainakin näin luvataan.
Toivotaan myös että Poliisi puuttuu koulukuljetuksiin joita tehdään ilman lain vaatimia alkolukkoja ja koulukyytikyltityksiä. Nämä lait ja asetukset kun on säädetty lastemme koulumatkojen turvallisuuden takaamiseksi.
"Yksi asia mikä vetää kirjaimellisesti paskaksi kaiken aina on
se että kilpailutetaan liian paljon ns ihan turhaan näitä palveluita."
Kuulin eräältä espoolaistaksarilta, että näitä nykyisiä ajoja ei ole kilpailutettu, vaan ne on annettu suoraan nykyisen palvelutuottajan ajettavaksi. Halpa tulee tässä tapauksessa kalliiksi.
Näin todella on. Toisaalta ei näin taksikuljettajaa haittaa, että ns. "normiajoa" on tarjolla enemmän, kun autoja on varattuna kouluajossa.
Voi kysyä että miksi kaupunki ei osta itse vaikka 20 autoa (en tiedä montako tarvitaan) ja henkilökunta niihin aja ala ajamaan koululaisia?
Säännöllinen päivätyö kelpaisi monille, koululaisten ohella voisi kuljettaa
myös laitosten vanhuksia yms. Kaupungilla on vaikka kuinka paljon
tarvetta erilaiselle kuljettamiselle että hommat ei kyllä lopu.
Paljon helpompaa toteuttaa laadukasta- ja pysyvää palvelu.
20? jaa-a...
Nyt jokainen "ihme suhari" saa ajaa meidän lapset!
Minä en ainakaan enää laita koulukyytiin omaa lastani, jos edes rikosrekisteritaustaa ei ole tarkistettu. Saati alkolukkoa autossa!
Pentele - Kuljettaja vaan murahti jotain epämääräistä, vaikka oli jo myöhässä reilun tunnin!!
Koulukuljetus on ennenkaikkea osa kasvatusta!!
onko tietoa onko tullut viestiä puhelimiin. minulle ei ainakaan ole kuulunut
Ei ole mitään kuulunut saatikka näkynyt. Pitäisiköhän jättää tyttö kotiin ja katsoa koska tulevat hakemaa.
Ei ole mitään kuljetusaikatauluja infottu alkavalle viikolle, ja sama tilanne myös luokkakavereilla joille myönnetty koulukuljetus. Taitaa taas jäädä koulukuljetukset vanhempien hoidettavaksi.
mistä saisi tietoa kauanko jatkuu. miten saisi toimimaan
Ei hemmetti meni hermot. Koko aamun olen yrittänyt tuonne EKT:lle soittaa, mutta ei ne PRKL#¤%&/()= vastaa, eikä autoa näy. Hakuaika tuli, mutta kuljetus jäi puuttumaan. Omasta työstä saa kohta potkut tämän takia kun joutuu koko ajan menemään myöhässä. Minne voi korvausvaatimukset lähettää, kiitos!!!
Tosiasia vaan on, että EKT meni haukkaamaan liian ison kakun.
On niitä muuallakin Suomessa makseltu kaupungin toimesta kilometrikorvauksia, kun on viety itse lapset kouluun!
Taitaa olla korvausvaatimukselle oikea paikka Espoon Kaupunki!..
Ennen kuljetuksia hoiti kolme yhtiötä mistä kaksi jouduttiin myöhemmin lopettamaan kuin yksi sai kaikki ajot.No nyt on sitten taas uusi yhtiö saanut ajot ja voin kertoa että aikataulu suunitellu sadoille opilaille on melkoista työtä ja lopputulos jonkun aikaa tälläistä kunnes asiat saadaan hoitoon.Mutta ensi vuonna taas uusi tarjous ja uudet ongelmat.Nyt tilataan tolppalta takseja puuttuviin kuljetuksiin ja sen takia ei kolukylttejä eikä alkolukkoja ja ehkä ei paljon myötätuntoa ja vastauksia kun eivät ole muutenkaan kolulutakseja vaan normitakseja jolla on ajoluvat ja liikkenneluvat ei mitään pimeitä takseja ole kyseessä.Normitaksilla ei mitään tietoa mistä on kysymys vaan ajaa tilattun kyydin ja joutuu vaivaksi vielä ajamaan ekt toimistoon hakemaan maksua.Toivottavasti ekt saa asiansa äkkiä kuntoon.
Vanhemmille oman tunnon kysymys:
Onko parempi, että lapsi pääsee turvallisesti ja ajoissa kouluun, vai se että pihalle ilmeistyy myöhässä kyyti, jossa on alkolukko?
Takseja on vapaana pilvin pimein ilman alkolukkoa ja se on kynnyskysymys tällä hetkellä. Lain mukaan he eivät saa ajaa koulukyytejä - eivätkä aja.
Täällä on jo mainittu kustannuksiksi alkolukosta 1600 euroa. Riskinä niiden toimimattomuus, jolloin ajo estyy joka tapauksessa.
On typerää vanhemmilta vaatia alkolukkoa, joka on helposti ohitettavissa. Riittää, että naapurin kersa puhaltaa siihen ja sillä lukolla ei ole mitään käytännön merkitystä siihen, jos joku haluaa ajaa alkoholin vaikutuksen alaisena.
Eikö lähtökohta kuitenkin pitäisi olla, että ammattiautoilija ajaa selvinpäin myös ilman alkolukkoa ja että kyyti on turvallista perille asti kaikissa tapauksissa? (olipa katolla koulukyytikyltti tai vain keltainen valo)
Vanhemmat voivat tehdä myös silmämääräisen arvion kuskin ajokunnosta, jos eivät luota, että ammattilaiset ajaisivat selvin päin. Ongelmaa saataisiin ratkaistua sillä, että poliisit tekisivät tehostettuja puhallusratsioita, niin vanhemmat voitaisiin vakuuttaa siitä, että tavallisesti ammattiautoilijat ajavat selvinpäin. (jos se on jollekin epäselvää, kuten kirjoittelun perusteella näyttää olevan)
Jos minun pitäisi valita, uskaltaisinko lähettää lapsen kouluun tavallisessa taksissa vai laitanko lapsen yksin odottamaan epävarmaa koulukyytiä, valinta olisi ilman muuta taksi.
En ymmärrä, että vanhemmat tällä hetkellä valittavat alkolukosta ja koulukyytimerkistä. Laki on tällainen ja siksi lapset nyt kyhjöttävät yksin pihoissaan. Ei se sen turvallisempaa ole.
Ei kannata luottaa liikaa myöskään muiden ajotaitoihin.
Ei noissa ajoissa juuri pysyvyyttä ole työsuhteissa eikä kukaan uraa luomassa
että ajotavat ja taidot on samalla tasolla kuin tavis autoilijalla eli
surkeat pääsääntöisesti. Jotta joku ei vedä hernettä jonnekkin
aukkoon niin pitää sanoa että totta kai on hyviäkin kuskeja.
Tiedän koska itse aikaa pitkää uraa jo tehneenä on nähny kuskeja
joilla ihmettelen miten niillä voi olla edes ajokorttia.
Mutta niin se usein menee, ajokortin saa kun ajelee hissukseen
inssiajossa mutta sitten ajotavat muuttuu ja pinna kiristyy
niin näistä me naatitaan sitten liikenteessä kaikenlaisena harmina ja
jopa vaanakin. Asia jolle ei voi mitään mutta tuon sen esiin koska
puhuttiin luottamuksesta turvalliseen koulukyytiin :)
Lisätään se hankala talvikeli vielä siihen niin..
Mistään alkolukoista en nyt ole niin kiinnostunut (kuinka paljon koulukyytejä kolaroidaan kännissä.. tuskin paljoa). Kiinnostaisi saada kouluun tai sieltä pois. Hän kun on nyhjöttänyt tuntikausia kotona tai koulun pihalla taksia odottelemassa.
Näin kävi myös tänään. Mutta parempi ettei menekään kouluun koska en voi lähteä jatkuvasti hakemaan tai tulee duunista kenkää. Pelatkoon poika vaikka kotona pleikkaa tämän vuoden >:-(
Eipä tullut eilen illalla viestiä tämän viikon hakuajoista, eikä myöskään aamulla tullut taksia. Onneksi poika oli saanut taksikortin koululta tälle aamulle ja laitoin myös viestiä kouluun, että otamme mielellämme huomiseksi myös taksikortit.
On kyllä todella naurettavaa pelleilyä tämä! Ja vielä, kun kärsijöinä on sitten ne lapset... :( On kohtuutonta, että pieni lapsi joutuu odottamaan tuleeko taksi hakemaan vai ei ja pahimmassa tapauksessa hätääntyy jne. Kurjaa... Toivottavasti saadaan homma toimimaan mahdollisimman pian.
pitäisi vaihtaa vanhaa auton tuli kuitenkin. ei koskaa ollut näin sekaista ?
Kyseessä on mielestäni sen luokan kriisi, että poliisinkin pitäisi tulla apuun. Pieniä lapsia ja isompiakin, monet erityislapsia, seisovat tuolla odottamassa. Taksifirma ei vastaa. Tiedät vaan, että se on jossain odottamassa ja toivot että koulussa on joku opettaja tai avustaja sielä seurana.
Helvetin hanurista koko homma. Olen valmis vaikka kotiopetukseen. Ei tällaista voi kestää. Miksi se EKT otti vastaan ne kyyditykset ellei ole rahkeita?
kuinka kauan tätä espoon kaupunki hyväksyy. piti olla kunnossa jo tänään. ei ainakaan meillä
toiminut kuin piti. koska kajon oy jatkaa joku sanoin että oli espoolle vielä halvempi yhtiö.
Joo piti olla kunnossa. Pitäkää lapset kotona vaan. Pahempi on jos ne seisoskelee siellä kadunvarressa.
Kai se oppivelvollisuus täyttyy kotonakin. Paremmin ainakin kuin tienposkessa.
Metroon rahat vaan, kun tämäkin homma on näköjään aivan putkessa! Eikä sitä vanhustenhoitoakaan tarvita..
Nuo taloushommat ei ole mikään selitys sellaiselle, että joku lapsonen vaan "unohtuu" koulun nurkalle. Semmoista ei vaan pidä tapahtua. Nyt on tapahtunut massaunohtaminen. Ihme ettei mitään kurjenpaa ole sattunut. Vittumaista istua puhelimessa kun yhteyttä ei saa yhtään mihinkään eikä tiedä missä lapsi on.
Itse ajoin noita joskus ja se oli silloin tarkkaa, kerran jätin saattamatta ovelle ja kaamea älämölö syntyi. Saisivat nuo kuskitkin mennä itseensä ja tehdä edes sen parhaillaan olevan kyydin kunnialla loppuun vaikka olisi miten kiire. Eihän heistä paljoa rahaa tule mutta paska osuu tuulettimeen jos lapsi joutuu hukkaan.
Ei koululaisia varten saa tilata taksia taksiasemalta. Koululaisia saa ajaa vain taustat tarkistettu kuljettaja ja autossa pitää olla alkolukko. Rikkooko kaupunki itse lakia tässä kohtaa
Näin minua ohjeistettiin Espoon suomenkielisestä tulosyksiköstä: lapseni koulusta saa lähitaksikortin jolla maksaa taksimatka kouluun (eli tilaan itse taksin) jos koulukuljetus ei aamulla tule, jotta koululainen pääsee kouluun.
En todellakaan suostunut tähän, eikä poika edelleenkään pääse kouluunsa.
Veronmaksajatko tämän kaiken maksaa ?
Ei se kyllä paremmin se alku mennyt edelliseltä yhtiöltäkään kauden alussa.Suurin syy on se että kuin satoja kolululaisia annetaan vaan yhdelle yritykselle niin se on liian suurta käsiteltävää kuin kolulujen aikataulut ei ensimmäisellä viikkoilla ole pysyvästi lyöty kiinni.Toista se oli ennen vanhaan kuin oppilaat jaettin kyläkohtaisesti ja oli 10 kokoisia taksiyhtymiä ajamassa noin 30-40 oppilasta ja kaikki tieto ja taito oli jaettu pienemmällä ryhmällä ja oli muuten puolet halvemmat hinnatkin.Mutta sitten tuli kilpailu ja hinnat taivaissa kiitoos suurten yhtiöiden jolla on kalliit menot kuin kaikki autot ajatetaan vieraalla työvoimaalla.Ellikkä mitä me oppimme tästä ensin kova kilpailu missä pienet yksikköt joutuu pois ja alussa vähän aikaa halvempi hinta ja nyt lopputuloksena suurta meininkiä missä hinnat moninkertaiset mutta se on sitä markkinataloutta kuin silti parempi vaihtoehto olisi jakaa vähintään 5 viiva10 leiriin koko Espoon ajatettava määrä.
Lähikoulujärjestelmä olisi hyvä ratkaisu.
Kuljin aikoinani 4 ensimmäistä kouluvuotta vajaan kilometrin päässä olevaan kouluun. Matkalla oli teitä, joissa oli vain vähän autoliikennettä. (Siihen aikaan ei vielä ollut keskustan ulkopuolella erillisiä pyörä- ja jalankulkuteitä.)
Lähikoulujen käytön pitäisi onnistua Nyky - Espoossa, sillä Espoon väestöntiheys on 813,4 as/km² (31.5.2012). - Tai ainakin eteläisessä Espoossa.
Edelleen on ongelmia. Aikatauluja ei tiedoteta ja/tai taksit myöhässä tai jää kokonaan tulematta joten lapset myöhästyy koulusta.
Koulukuljetuksissa tulisi todellakin noudattaa lakia ja asetuksia, myös Espoossa. Mutta kun poliisikaan ei aktiivisesti ehdi valvoa koulukuljetuksia, saatika puuttuu rikkeisiin, niin eihän mikään muutu. Poliisi ilmeisesti puuttuu rikkeisiin vasta kun jotain vakavaa tapahtuu.
Googlettamalla löytyy Liikenneturvan sivuilta asiallinen "koulukuljetusopas.pdf". Tuon oppaan mukaan tulisi Suomessa toimia, mutta ainakin Espoossa ollaan tällä hetkellä todella kaukana tavoitteesta. Onkohan kukaan virkamies, koulutaksikuski tai poliisi Espoossa edes tutustunut oppaaseen?
Eipä tullut koulukuljetus hakemaan lasta tänäänkään kouluun. Eikä ole tullut tuota luvattua viestiä (su) tämän viikon hakuajoista, sen sijaan sain eilen illalla (20.8) seuraavanlaisen viestin: Pahoittelemme koulukuljetusten viivästymisiä. Syynä tähän on järjestelmävirhe, joka pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.
Et silleen edelleen.
Nimimerkille "Lähikoulut": Kyllähän useimmilla lapsilla Espoossa on se koulu kävelymatkan päässä. Suurin osa noista kuljetettavista on erityisluokkia käyviä lapsia, loput pääosin pienimpiä ruotsinkielisiä (päätellen siitä että HBL taisi ensimmäisenä metelin nostaa), ruotsinkielisiä kouluja kun on vähemmän, ja jos bussireitit eivät sovi niin niitä seitsenvuotiaita ei voi lähettää vaihtoyhteyksillä seikkailemaan.
Eli sitä tärkeämpää olisi että se kuljetus toimii!
en ymmärrä jos laissa sanotaan autossa tulee olla alkolukko ja merkki koulukuljetuksessa
tämäkö ei koske espoon takseja . mitä varten kaupunki yleensä einään jatkaa sopimusta koska
kaupungin tule suosia lain rikkojia , tällainen mene ei tulisi missään muussa kunnassa tai kaupungissa hyväksytyksi kuin espoossa
Ei edelleen toimi aamutaksi eikä toimi iltapäivätaksi. Olisipa joku känninen kuljettaja joka toisi pojan kotio.
Miksi lopetit kuskin hommat?
Miksi et omaa lastasi voi kuskata kouluun, jos on aikaa turista lehtien palstoilla?
Toivotko oikeasti kännistä kuljettajaa lapsellesi? Mitä se kertoo sinusta kuljettajana, jos olet uuden kilpailutuksen myötä jatkamassa kuskin hommia?
Näyttää taasen siltä, että poika ei pääse huomennakaan kouluun vaan jää aamulla nukkumaan kun äippä lähtee töihin. Kahdeksas koulupäivä huomenna, kaksi kertaa päässyt kouluun ja peräti toisella niistä pääsi ajoissa kotiin.
Taksifirmaan on soitettu monta kertaa, eipä auta.
Jospa kaikki jättäisivät lapsensa kotiin. Kotiopetukseen. Katsotaan sitten mikä instanssi reagoi ja miten...
Katsotaan vaan.. ja sitten odotetaan.. ja odotetaan.. ja odotetaan..
Ei kukaan. Vuoden lopussa joku pääsykoe, että pääseekö siirtymään seuraavalle luokalle vai ei.
Sinulla on vastuu, jos kotiopetukseen päädyt.
Kotiopetuksessa luultavasti olisi järkevää, että vanhempi olisi kotona opettamassa, mutta miten ne ehtii, kun eivät ehdi heittämään lapsiaan kouluunkaan, kun on hätätilanne?
Varmaan helpompaa jättää lapsi yksin kotiin opiskelemaan, vaikka ei lukeakaan osaa.
Nimimerkille "TÄH" : se oli sarkasmia, koska alan olla kyllästynyt tähän touhuun. En todellakaan tajua miksi jonkun pitäisi astua kännissä auton rattiin, saati sitten taksiauton, ja vieläpä jos lapsia kyyditsee.
Viimeksi ajanut 15 vuotta sitten taksia. Muissa hommissa nyt. Jaa minun pitäisi ajaa lapseni kouluun jos ehdin kirjoittaa tänne? Mistä näitä taulapäitä aina sikiää... hohhoijaa.
^onko ajotaito pysynyt tallessa 15 vuoden jälkeen? (sarkasmia)
En sanonut, että sinun pitää ajaa lapsesi kouluun.
Kysyin, miksi et voisi ajaa lastasi kouluun, jos aikaakin näyttää olevan.
Jos olet töissä kirjoittelemassa, voihan ehdottaa työnantajalle, että menet vähän myöhemmin töihin ja vietät hiukan vähemmän työaikaa nettilehtien keskustelupalstoilla. (sarkasmia)
miten tämä päivä meni muilla vanhemilla
Hyvin meni ainakin aamu kun vein itse (minulla kun tuota aikaa riittää). Myös iltapäivällä auto oli tullut noutamaan koska poika tiedotti olevansa kotona.
3 viikko alkaa mitä luulette alkaa kuljetukset toimia .vaan tuleeko . suikkon kootut selitykset


















