Valtakunnallista vanhusten viikkoa vietetään 3.-10. lokakuuta. Tänä vuonna teemana on ”meistä on moneksi”. Espoossa viikon käynnistää jo lauantaina 2. lokakuuta vietettävä perinteinen Sykettä syksyyn -tapahtuma, jonka Espoon vanhusneuvosto järjestää Tapiolan kulttuurikeskuksessa. Juhla alkaa kahvitarjoilulla klo 14.
Vanhusten viikolla on ohjelmaa ja tapahtumia senioreille muun muassa palvelukeskuksissa. Esimerkiksi Tapiolan palvelukeskuksessa on 4.10. klo 10.15 yhteislaulua, 5.10. klo 10.15 tuolijumppa, 6.10. klo 10 konsertti ja 7.10. klo 14 teatteriesitys.
Soukan palvelukeskuksessa on 6.-7.10. kirpputori ja korumyyjäiset ja 6.10. askartelua, teemana ”väriä syksyyn”. Espoon keskuksen palvelutalossa on Espoon sotaveteraanikuoron konsertti 5.10. klo 13.30. Tarkempia tietoja saa palvelukeskuksista.
Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä on 7. lokakuuta ja sitä vietetään senioreiden ulkoilutapahtuman merkeissä Tapion kentällä (Tapiolassa Kulttuurikeskuksen vieressä) klo 10.30-12. Ohjelmassa on jumppaa, venyttelyä ja hauskoja pelejä, muun muassa mölkkyä ja boccia. Ota ystävä mukaan ja tule pelaamaan!
Lisätietoja saa liikuntaneuvontapuhelimesta maanantaista perjantaihin klo 11-13, puh. (09) 8166 0800.
Ikääntymisen pyörteissä -seminaarissa pohditaan, mitä ikä tuo tullessaan, miten perhe ja läheiset ovat voimavarana ikääntyville, miten masennuksesta pääsee mielen tasapainoon, mitä on alkoholin kohtuukäyttö ikääntyneillä ja miksi seniorien kannattaa harrastaa liikuntaa. Seminaari pidetään 8. lokakuuta klo 9-15.45 Espoon valtuustotalon valtuustosalissa (Espoonkatu 5).
Lounastauolla on mahdollisuus ruokailla omalla kustannuksella. Seminaarin järjestävät Espoon omaistoiminnan neuvottelukunta ja Espoon mielenterveys- ja päihdepalvelut. Seminaari on maksuton. Ilmoittautumista toivotaan 30.9. mennessä: eija.suominen@otu.fi.
Tietoa kaupungin palveluista senioreille saa seniorineuvonta maanantaista torstaihin klo 10-15, puh. (09) 8163 0265.