Eikö työ kelpaa nuorille?

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Nuorten työttömyys on kasvussa. 15–25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä on kasvanut kolmessa vuodessa lähes kaksinkertaiseksi.

Eikö työ kelpaa nuorille? Ovatko työttömyyskorvaukset liian houkuttelevia?

Asiaan ottavat kantaa työministeri Anni Sinnemäki (vihr) ja Helsingin työttömien toiminnanjohtaja Anna-Maria Kantola.

Eivät nuoret työtä pelkää

Nuorten työttömyyttä ei voi laittaa työn vieroksunnan piikkiin, sillä nyt kun talous menee taas parempaan suuntaan, nuorisotyöttömyys vähenee nopeasti.

Elokuussa nuoria oli työttömänä yli kolme tuhatta vähemmän kuin vuosi sitten.

Kun töitä on tarjolla, nuoret tarttuvat niihin. Osalta nuorista puuttuu koulutus, siksi aloituspaikkoja on lisätty.

ANNI SINNEMÄKITYÖMINISTERI (VIHR)

Kotiin jäämisen helppous johtaa syrjäytymiseen

Kotiin jäämisen sietämätön helppous johtaa masennuksen kautta syrjäytymiseen.

Pitää olla nuori ja kokenut, mutta mitäs teet kun edes ilmainen työvoima ei kelpaa? Jos tärkeän, kokemusta lisäävän työharjoittelupaikan sattuu saamaan, on ilo lyhyt, sillä työministeriön mielestä kuuden kuukauden harjoittelujakso samalla työnantajalla on ehdoton maksimi.

Vapaaehtoistyökin on nykyään karenssin uhalla kiellettyä.

ANNA-MARIA KANTOLATOIMINNANJOHTAJAHELSINGIN TYÖTTÖMÄT RYRistituulessa-sarjassa asiantuntijat ottavat kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Kumman puolella olet? Lue koko juttu verkosta ja jatka keskustelua: www.lansivayla.fi

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.