Pahalta tuntuu

Mihinkään ei voi enää luottaa.

Lähikaupasta ostamassani sillisalaatissa ei ollut silliä.

Valppaan, älykkään ja suuresti arvostamani poliisikoira Rexin kielimaailma on yhtäkkiä saksan sijasta italia.

Suomi ei olekaan maailman paras talviurheilumaa.

”Eka kertaa pääsin hiihossa sille tasolle, että alkoi ihan oikeasti tuntua pahalta”, kommentoi Vancouveriin turistimatkalle päästetty suomalaisurheilija suoritustaan.

Pahalta tuntuu penkkiurheilijastakin.

Sohvalla on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä ja tuettu urheilijoita niin, ettei sohvaa tahdo oluttölkkien keskeltä enää löytää – ja mikä on lopputulos? Märkivä makuuhaava tai kiusallinen nivustyrä, joka puhkeaa hetkellä millä hyvänsä.

Kun yöt valvoo kisoja seuraten ja päivät lusii henkihieverissä töissä – eikä luvatusta mitalisateesta ole tietoakaan – alkaa vannoutuneinkin urheilun ystävä mennä ylikuntoon.

Ylikunnon oireet ovat selkeät: huimausta, vapinaa, sekavaa puhetta ja samea katse, johon ei kotiväki saa minkäänlaista kontaktia. Jossain vaiheessa kisoja perhe käy varmuuden vuoksi tarkistamassa, onko sohvalla makaava kisaperuna edes hengissä.

Parisuhde on sekin koetuksella. Vaimo alkaa oirehtia, kun mies ei ylikunnon vuoksi pääse makuuhuoneessa lähellekään omaa tasoaan vaan sortuu ylisuorittamiseen.

Lemmenhetki muistuttaa mäkihyppyä, jossa ponnistus on pahasti myöhässä. Kaikki on ohi ennen kuin urheilija pääsee niin sanotusti hypyn päälle.

Vaimo turhautuu syystäkin, kun kisaväsymystä poteva mies läsähtää raskaasti huohottaen alastulorinteeseen kuin epäonnistunut pannukakku.