Vastuu seksin ostamisesta alaikäiseltä on aikuisella

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Ristituulessa-sarjan tämänkertainen puheenaihe on internetiin levinnyt alaikäisten seksikauppa.

Asiaan ottivat jo kantaa oikeusministeri Tuija Brax ja seksuaaliterapeutti Kirsi Porras.

Poliisin näkökulman kertoo nyt rikoskomisario Ritva Elomaa.

Peitetoiminta edellyttäisi lakimuutosta

Poliisin saamien tietojen mukaan Helsingin keskustan kauppakeskuksissa nuoret tytöt saavat tarjouksia seksuaalipalveluista aikuisilta miehiltä.

Muutamista tällaisista seksipalvelujen ostaminen nuorilta -rikoksista on käynnistetty esitutkinta.

Yhä useammin kyseisenkaltaiset seuranhaku- ja seurantarjoamisilmoitukset jätetään nykyisin internetiin.

Nuoret voivat hinnoitella erilaiset seksipalvelut, joita tarjoavat myyntiin.

Vastuu seksin ostamisesta nuorelta on kuitenkin aina aikuisella.

Seksipalvelujen ostaminen nuorelta toteutuu, kun lupaamalla tai antamalla korvauksen saa 18 vuotta nuoremman henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon.

Poliisi ei nykyisen lainsäädännön voimassa ollessa voi käyttää peitetoimintaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja seksipalvelujen ostaminen nuorelta -rikosten tutkinnassa, koska kyseisten rikosten rangaistusmaksimit ovat liian matalat.

Kyseisen kaltainen peitetoiminta edellyttäisi lakimuutosta.

Ritva Elomaa

rikoskomisario

Ristituulessa-sarjassa asiantuntijat haastetaan ottamaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Jatka keskustelua verkossa: www.lansivayla.fi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.