Vermonsolmu vähentää Leppävaaran ruuhkia

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Liikenteen odotetaan vähenevän Kehä I:llä uuden Vermonsolmun eritasoliittymän myötä. Maanantaina Turunväylällä avatun liittymän kautta pääsee Perkkaalta ja Ruukinrannasta Helsinkiin päin. Turun suuntaan ei ramppeja ole.

Turunväylällä kulkee Vermonsolmun kohdalla 31 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikenneviraston projektipäällikkö Hannu Lehtikankare arvelee kehätien liikenteen vähenevän uuden liittymän myötä ”joillakin tuhansilla”.

– Määrä kasvaa, kun maankäyttö lisääntyy Perkkaalla. Asukkaiden ei tarvitse enää kiertää Kehä I:n kautta.

Ruukinrannan puoleiset asukkaat puolestaan pelkäävät liikenteen kasvamista, jos Tapiolasta päin ajavat kurvaavat Turunväylälle Ruukinrannantien kautta. Lehtikankare ei usko niin käyvän, sillä isot tiet vetävät kuitenkin paremmin.

Vermonsolmun sillan yli kulkee myös kevyen liikenteen yhteys Ruukinrannasta Perkkaalle.

Bussilinjat 205 ja 206 kulkevat nyt Vermonsolmun kautta ja myös niiden pysäkkien paikat muuttuivat.

Mittavaan Kehä I:n parannushankkeeseen Leppävaarassa kuuluvan Vermonsolmun rakentaminen alkoi kaksi vuotta sitten. Ensi vuoden alkupuoliskolla avataan myös Mestarintunneli, ensin idänsuunnan liikenteelle ja pari kuukautta myöhemmin länteen päin.

Kehä I:n parannushanke valmistuu 2012.

Käyttäjän Klaus Nurmi kuva
Klaus Nurmi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.