Stadionriidat puhkovat vanhoja poliittisia kupruja

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Tapiolaan on metron odotuksen myötä syntynyt lukuisia uusia rakennushankkeita, mutta julkisuudessa yksi on ylitse muiden. FC Hongan suunnitelma 8 000 katsojan katetun stadionin rakentamiseksi 22 miljoonalla eurolla on hallinnut julkista ja poliittista keskustelua jo kuukausia, eikä loppua näy.

Jalkapallostadionin puuhamiehet rakensivat rahoitussuunnitelmansa luottavaisin mielin sen mukaisiksi kuin suurissa urheiluhankkeissa on totuttu: Kaupungin uskottiin antavan tai takaavan lainoja ja sitoutuvan suuriin vuosittaisiin käyttökustannuksiin kuten aiemmissakin hankkeissa.

Kaupungilta pyydetään nyt 10 miljoonan euron lainatakausta ja satojen tuhansien käyttöavustuksia, joilla stadionia pääosin pyöritettäisiin.

Puuhamiesten yllätykseksi hanke ei edennyt suunnitelmien eli vanhojen perinteiden mukaan. Kaupunginhallituksen enemmistö ei luottanut talouslaskelmiin ja haluaa selvityksiä myös muista, pienemmistä ja halvemmista vaihtoehdoista.

Päätösten siirtäminen ja talouslaskelmien kyseenalaistaminen on nostattanut syytösten ja uhkailujen vyöryn, jollaista on harvoin nähty. Henkilökohtaisuuksiin meneviä syytöksiä ja ”paljastuksia” tehdään avoimesti tai nimimerkkien takaa, tai jopa väärillä nimillä. Länsiväylän keskustelupalstat pullistelevat näitä kirjoituksia.

Suurimman ryöpyn on saanut stadionhankkeen näkyvin puolustaja, sosialidemokraattien kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Markku Sistonen. Hankkeen lykkäämisen jälkeen Sistonen hyökkäsi voimakkaasti vastustajia kohtaan ja vaati urheiluyrittäjien tasapuolista kohtelua.

Sistosen mukaan jalkapallostadionin puuhamies-omistajan Jouko Harjunpään on saatava samat edut kuin stadionin naapurissa olevien sisäpelihallien, Esport-areenan omistaja-johtaja Färid Ainetdin on aikoinaan saanut.

Kaupunki on antanut Esport-areenalle korotonta lainaa ja satojen tuhansien vuosittaiset käyttöavustukset. Esport-areenalla on myös vuoteen 2038 ulottuvat tontinvuokrasopimukset ja optiot myös käyttöavustuksista.

Sistonen muistaa huomauttaa, että myös stadionin toinen naapuri, Jussi Salonojan vetämä jäähalli, on saanut kaupungilta sekä valmiin kunnallistekniikan että pysäköintipaikat ja niiden jatkuvan ylläpidon.

Stadionhankkeen talouslaskelmien vahvin kyseenalaistaja, kokoomuksen ryhmäjohtaja Tommi Laakso ei hyväksy Sistosen perusteluita. Hän sanoo, että jos joskus on tehty huonoja sopimuksia, niitä ei tarvitse toistaa. Laakson mukaan Esport-areenan kuten muidenkin käyttösopimukset päättyvät 2015, ja silloin niitä tarkistetaan järkeviksi.

Laakso ei ole puhunut siitä, miten kalliiksi Esport-areenan pitkien tonttisopimusten purkaminen tulee kaupungille maksamaan, mikäli ne joudutaan tukipäätösten tai muiden erimielisyyksien takia purkamaan. Jotkut arvioivat, että lasku veronmaksajille on vähintään 20 miljoonaa euroa.

Paine nopeille ratkaisuille on kova. Stadionmiesten on saatava kaupungin takuut, jotta hanke saisi tukevan selkänojan muihin rahoittajiin päin. Kirstun pohja voi tulla nopeasti vastaan, mikäli ratkaisut venyvät.

Toisaalla metro tulee kovaa vauhtia Tapiolaan. Sen myötä on syntynyt monia miljoonahankkeita. Urheilun lisäksi suunnitellaan asuntoja, hotelleja ja muita palveluita. Urheilupuiston ja sen ympäristön ongelmat ovat kuitenkin niin tiukassa solmussa, että niiden aukaisemiseen menee aikaa, jos ne yleensä aukeavat.

Sistonen sanoo toimivansa vain espoolaisen urheilun ja yrittäjien tasapuolisen kohtelun puolesta.”
Rintamalinjat eivät kulje puolueiden välillä, vaan niiden sisällä. Ja takana poliitikkoja ryöpyttävät hankkeiden varsinaiset puuhamiehet. Osaa ryöpytyksestä kuvataan jopa uhkaavaksi.

Sistosesta muistetaan, että stadionjohtaja Harjunpää oli hänen vaalipäällikkönsä. Hän on saanut niskaansa epäilyjä myös uudesta työstään saatuaan kaupungin määräaikaisen liikuntapäällikön viran. Määräaikaisuus ulottuu samaan päivään, kun liikuntatoimenjohtaja Mauri Johansson jää eläkkeelle ensi vuoden syksyllä.

Sistonen kiistää kaikki kytkentäepäilyt ja sanoo toimivansa vain espoolaisen urheilun ja yrittäjien tasapuolisen kohtelun puolesta.

Laakso sanoo toimivansa puhtaasti talousrealismin pohjalta.”
Laakso saa loanheitossa päälleen väitteet kaveeraamisesta Ainetdinin kanssa, ja siksi hän muka puolustaa Esport-areenan etuja vastustamalla suurstadionia. Samalla hänen sanotaan puolustavan Salonojan jäähallia, jolle ei synny kilpailijaa tapahtumajärjestäjänä, jos jalkapallostadion torjutaan.

Laakso torjuu jyrkästi nämä väitteet ja sanoo toimivansa puhtaasti talousrealismin pohjalta.

Tuleva kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on aikoinaan ollut osaltaan taustavaikuttajana, kun urheiluhankkeita on Espooseen pystytetty. Hän ei ole ottanut näkyvää kantaa stadionriitoihin, mutta Mäkelän sanotaan olevan kallellaan ”sopuratkaisuun”, mikä tulkitaan tueksi stadionmiehille ja perinteisen sopimuksen hyväksymiseksi.

Tapiolan tulevaisuus on pitkälti poliitikoista kiinni. Viime aikojen keskustelu ei kuitenkaan lupaa hyvää. Syytösten ja loanheiton värittämässä keskustelussa päätösten todelliset taustat jääneet helposti hämärän peittoon

Käyttäjän Risto Hietanen kuva
Risto Hietanen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.