Bensaa virtaa suonissa
Jaro Kinnunen saa kiittää rallimahdollisuudestaan lajiin itse perehtynyttä isäänsä Petri Kinnusta. Kaksipyöräiset jäivät juniorina lähes kokematta pientä mopoilua ja fillarointia lukuunottamatta.
– Ei tähän lajiin eksy. Pikkupoikana jo ajoin isän sylissä mökkitiellä. Kaksitoistavuotiaana treenasin Vantaan Vauhtipuistossa. Kuusitoistavuotiaana otin ensimmäisen voiton nuorten sprintistä, kertailee Kinnunen.
Monen motoristin ura on urjennut mikroautoilusta.
– Minä ajoin myös pienenä kartingia ja meillä oli auto, mutta en kilpaillut kartingissa. Olin innoissani, vaikka vettä satoi ja oli liukasta. Saattoi jo enemmän sivuluisut kiinnostaa.
Kinnusen kyvyt huomattiin ja hänet valittiin AKK:n valmennusryhmään. Parin päivän ajoleiri pidetään neljästi vuodessa. Omatoimista harjoittelua on kertynyt Vauhtipuiston lisäksi Lopen ja Saukkolan radoilla.
Maantiepyöräilijä saattaa harjoitella 20 000–30 000 kilometriä vuodessa, Kinnunen ajoi ralliautollaan viime vuonna vain 2 100 kilometriä, joista kisakilometrejä oli 600–700.
– Jokainen kilometri maksaa noin kymmenen euroa. Ralliin saa menemään kaiken rahan, paitsi ehkä Kimi Räikkönen.
Ellei lupauksesta kuitenkaan tule rallitähteä, pitää olla varasuunnitelma. Tammikuussa Kinnunen päätti varusmiespalveluksen Santahaminassa ja tavoitteena on saada auto- ja kuljetustekniikan opiskelupaikka Metropolian ammattikorkeakoulusta Helsingistä.
Vapaa-aikanaan Kinnunen pelaa mielellään rallipelejä – kuinkas muuten. Ihan lähelle aitoa tunnelmaa niissä ei pääse toisin kuin tamperelaisen Simracin rallisimulaattorissa.
– Siitä puuttuvat vain pitkäaikaiset G-voimat. Kannattaa käydä kokeilemassa, suosittelee rallikuski.
Suosituimmat
- Iltapäiväkerholasten lisämiljoona oli mennä yrittäjien taskuun 43
- Virkkusen työryhmä liittäisi Espoon Helsinkiin ja naapurikuntiin 51
- Marketanpuistoon nousee jättimäinen lumilinna
- Espoolaispäättäjiltä täystyrmäys kuntaliitokselle 2
- Lumikenkäily tuo vaihtelua kävelyyn
- Ballerinat tanssivat pakkausmuovihameissa - katso video harjoituksista
- HOK-Elanto jatkaa ketjunsa laajentamista 1
- Ei väriä hiuksiin alle 16-vuotiaille
Uusimmat
- Ballerinat tanssivat pakkausmuovihameissa - katso video harjoituksista
- Lumikenkäily tuo vaihtelua kävelyyn
- HOK-Elanto jatkaa ketjunsa laajentamista 1
- Espoolaispäättäjiltä täystyrmäys kuntaliitokselle 2
- Espoon tanssiopisto mukana Pro Dance -gaalassa
- Suuri kuntapamaus hätkähdytti, mutta jatko on maltillisempi
- Tapiola Sinfonietta Keski-Eurooppaan
- Marketanpuistoon nousee jättimäinen lumilinna
Uusimmat blogit ja kolumnit








