Matinkylän terveysaseman laboratorio sulkeutui viime perjantaina, mutta asiakkaiden siirtyminen muihin laboratorioihin ei näkynyt heti mitenkään erityisesti ainakaan Tapiolassa.
– Tapiola on muutenkin aina ruuhkainen. Matinkylän vaikutusta on vaikea arvioida, kertoo Huslabin tiiminvetäjä Arja Savolahti Tapiolan terveysasemalta.
Jonotus alkaa aamulla puoli kahdeksalta ja näytteiden otto päättyy kello 14.30. Jonottajia on kymmeniä.
– Olemme tehneet töitä koko päivän. En havainnut normaalista poikkeavaa tilannetta, Savolahti sanoo maanantaina iltapäivällä.
Jonoa riittää joka aamuksi, vaikka ruuhkat painottuvatkin alkuviikkoon.
Tapiolan laboratorio sai vahvistukseksi ylimääräisen työntekijän, kertoo Huslabin vastuualuejohtaja, ylilääkäri Tiina Mäki.
Mäen mukaan matinkyläläiset kävivät ahkerasti omassa laboratoriossaan ennen sen sulkemista.
– Etenkin säännölliset asiakkaat kävivät siellä ennakkoon tavallista enemmän.
Laboratoriopalvelut lakkaavat vielä Kivenlahdessa, Kalajärvellä, Kilossa ja Viherlaaksossa. Palvelut keskitetään viidelle suurelle terveysasemalle, joihin lakkautettavien laboratorioiden työntekijät siirtyvät.
– Niissä tehdään kaikkia tutkimustyyppejä ja paikoin aukioloaikojakin voidaan jatkaa iltaan. Myös toimipisteiden laajennuksia on suunnitteilla, Mäki selvittää.
Ikäihmisille matka Matinkylästä laboratorioon Tapiolaan on kohtuuton, katsoo puolestaan Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä (sd).
– Epäilen myös keskittämisen tuovan säästöjä, sillä kuljetuspalvelua joudutaan toisaalla lisäämään.
Värmälä moittii, että laboratorioiden lakkauttamisen aikataulusta on päätetty virkamiestasolla.
– Asia olisi pitänyt tuoda lautakuntaan, jolloin se olisi voitu käsitellä ajan kanssa. Nyt laboratorioiden karsiminen on verhoiltu kaupungin palveluiden uudistukseen.
Värmälä haluaa käsitellä Matinkylän laboratorion sulkemisen vielä uudelleen lautakunnassa.