Risti tuo kirkkoon valoa kuten Candomino-kuorokin

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

NuorisokuoroOlarin kirkon alttarilla oleva risti ei ole ahdistava ja tuskaa tuova risti. Se on puhtaan valkoinen, suuri ja kallellaan, aivan kuin kaikki kipu olisi juuri hetki sitten pudonnut sen harteilta. Kirkkosalissa pääsiäisajan teema on läsnä valoisana ja vapauttavana ympäri vuoden.

Maanantai-iltaisin Olarin suuri kirkkosali kerää suojiinsa joukon laulavia nuoria. Kuoroharjoituksiin saavutaan eri puolilta pääkaupunkiseutua, erilaisista elämäntilanteista ja erilaisissa tunnelmissa.

Yhteistä on halu nauttia hyvästä musiikista toisten kanssa. Harjoitukset ovat monelle hengähdys ja rauhoittumisen hetki arkisen elämän vastapainoksi. Olarin kirkko on Candomino-kuoron kotikirkko ja tukikohta, sillä nuorisokuoro harjoittelee kirkon tiloissa.

Kirkkosali on akustiikaltaan miellyttävä ja palkitseva paikka laulaa. Kirkon levollinen pyhätunnelma on myös henkisesti arvokas harjoittelutila.

Palmusunnuntaina kirkossa on mahdollisuus hiljentyä pääsiäisviikkoon, kun espoolainen nuorisokuoro Candomino laulaa musiikkia ristin juurella. Konsertin nimi on O crux.

Konsertissa on renessanssiajan henkeä, perinteisiä kotimaisia säveliä ja modernia musiikkia. Kuoromusiikin lisäksi kuullaan kirkon urkuja Miikka Lehtoahon soittamana.

Konsertin nimiteos on norjalaisen Knut Nystedtin säveltämä. Sen latinankielinen teksti kertoo rististä, joka loistaa armahduksen valoa ihmiskunnalle.

– Sävellys herättää mielikuvia suurista kosmisista tapahtumista. Loppuosan hymnijakso tuo muistumia gregoriaanisesta laulusta aikojen takaa. Teos tuntuu kurottavan hienosti monien ulottuvuuksien yli, pohtii Candominon johtaja Esko Kallio.

Teos on tehnyt vaikutuksen moniin muihinkin, ja sitä on esitetty eri puolilla maailmaa. Sama sävellys on valittu tasokkaan sveitsiläisen kuorokilpailun ohjelmistoon tänä vuonna. Candomino osallistuu kilpailuun heinäkuussa.

Olarin kirkon arkkitehtuurissa on rinnakkain hauraita ja herkkiä elementtejä sekä karua voimaa. Monia viehättää Olarin kirkkosalissa se, miten valo liikkuu ja hengittää tilassa.

Valoon liittyvä uskonnollinen symboliikka tuo kokemukseen lisää ulottuvuutta. Ikkunoiden ansiosta luonnonvalo on elävästi läsnä niin aamulla kuin illalla. Salin valkoinen väri antaa tilaa valolle.

Ulkoa päin kirkkorakennuksen jykevät punatiiliset seinät muistuttavat historiallista linnoitusrakennusta. Muurin seinien sisäpuolella on valoisa turvapaikka, jossa voi hengähtää.

Kirkon sisäpiha on kuin suojattu, pyhä paikka. Sinne on rakennettu suurista kivistä istuimet kokoontumista varten. Tämä luonnonkappeli on tavallaan osa kirkon pääsalia, jonne on sisäpihalta lasiseinien kautta näköyhteys.

Tilan ja musiikin yhteys on elävää Candomino-kuoron laulaessa Olarin kirkossa. Pääsiäisen teema on kuulaana ja raikkaana arkkitehtuurissa samoin kuin nuorisokuoron laulussa.

Olarin kirkko suljetaan huhtikuussa peruskorjauksen vuoksi. Se avautuu yleisölle ensi vuonna.

Candomino-kuoro: O crux su 28.3. klo 18 Olarin kirkossa (Olarinluoma 4). Ohjelma 10 e.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.