Karakallion nuorisotilan 40 nuorta valitsivat Savuton Espoo -julistekilpailun voittajaksi Kaitaan koulun 7. luokkaa käyvän Riina Suomelan piirroksen.
Pääkallo-piirros oli nuorten mielestä ylivoimaisesti puhuttelevin tupakoinnin vastaiseksi julisteeksi. Piirros painetaan julisteeksi, jota levitetään tiloihin, joissa nuoret liikkuvat.
Kakkossijalle tulleen, Kaitaan koulun 7. luokkaa käyvän Elina Tuomisen piirros painetaan myös julisteeksi. Kaupungin viestintä valitsi Tuomisen piirroksen sen värikkyyden, sanoman ja taitaavn manga-tyylin perusteella.
Kolmanneksi tuli Reetta Suppola, neljänneksi Erika Jensen-Eriksen ja viidenneksi Lotta Sassi.
Viiden parhaan piirroksen tekijät palkitaan elokuvalipuin. Osasta voittajapiirroksia painetaan myös postikortteja. Kaikista julisteista tehdään näyttely, joka kiertää Espoon suurimmissa kirjastoissa.
Yläkoulujen piirustuskilpailu järjestettiin viime vuoden lopulla. Espoon kaupungin tavoitteena oli saada kampanjan käyttöön juliste, joka puhuttelee nuoria ja tukee tupakoimattomuutta ja tupakoinnin lopettamista. Kilpailuun lähetettiin noin 50 julistetta.
Voittajapiirroksiin voi tutustua myös internetissä: www.espoo.fi/savutonespoo.