Ruotsinkieliset oppilaat jäävät ulos Opinmäestä

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Suurpeltoon suunniteltuun Opinmäen suurkouluun ei uusimpien suunnitelmien mukaan ole tulossa ruotsinkielistä opetusta. Sen sijaan kansainvälinen opetus käynnistyy vuonna 2014 valmistuvassa jättikoulussa täydellä teholla heti alkuvaiheessa.

Lopullisia päätöksiä koulun paikasta ei ole vielä tehty.”
– Viimeisimpien laskelmien mukaan ruotsinkielinen opetus ei tulevaisuudessa tarvitse niin paljon tiloja kuin alun perin arvioitiin, sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä perustelee.

Ruotsinkielisen opetuksen ja varhaiskasvatuksen tilatarpeet aiotaan tyydyttää Suurpellon pohjoisosassa olevan Smedsbyn koulun laajennuksella.

– Tulevaisuudessa näyttää myös siltä, että entistä useampi ruotsinkielinen espoolainen siirtyy opiskelemaan Kauniaisiin, Pitkälä arvioi.

Opinmäki

Suurpellon uudelle asuinalueelle rakennettavaa Opinmäkeä on markkinoitu uudenlaisena oppimisen ja vapaa-ajan keskuksena.

Lopullisessa muodossaan Opinmäessä on koulutilojen lisäksi päivähoitoa, liikuntahalli sekä tiloja kulttuurille ja työväenopistolle.

Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Koulutilat on tarkoitus saada käyttöön 2014 ja toinen vaihe käynnistynee sen jälkeen.

Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on noin 43 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa.

Tiloja kouluun tulee noin 900 oppilaalle.

Alun perin Opinmäen kompleksia suunniteltiin kahdelle toisistaan erillään olevalle alueelle Pienten Opinmäeksi ja Citykouluksi. Tästä suunnitelmasta on luovuttu, ja Opinmäki nousee Henttaan aukion kulmaan Likusterintien ja Lillhemtintien väliin.

– Aivan lopullisia päätöksiä koulun paikasta ei ole vielä tehty, mutta tämä vaihtoehto on hyvin todennäköinen, Pitkälä täsmentää.

Kansainvälinen opetus tullaan Espoossa keskittämään Opinmäkeen nykyisistä kolmesta eri toimipisteestä. Aulis Pitkälä myöntää, että keskustelua on herättänyt se, sijoittuuko kansainvälinen opetus Opinmäen myötä liian sivuun.

– Opetuksen sijoittamisesta Matinkylään on keskusteltu, mutta siellä ei ole sopivaa paikkaa.

Sivistystoimen johtaja uskookin, että kädenvääntö kansainvälisen opetuksen paikasta on päättynyt ja sen myötä Opinmäki-hankkeen toteuttaminen voidaan käynnistää.

Opetuslautakunnan viimeisten linjausten mukaan vuonna 2014 valmistuvaksi suunniteltuun Opinmäen ensimmäiseen vaiheeseen tulee tilat 3-luokkasarjaiselle kansainväliselle koululle ja yksisarjaiselle alakoululle sekä kaksisarjaiselle kaksikieliselle yläkoululle. Siellä opetuskielenä tulee olemaan suomi ja englanti.

Lisäksi noin 43 miljoonaa maksavaan ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvat tilat viidelle varhaiskasvatusryhmälle, yleinen kirjasto sekä liikuntahalli koulun ja alueen asukkaiden käyttöön.

Alkuperäisestä aikataulusta jo vuosia viivästynyttä Opinmäkeä koskevat päätökset on tehtävä tämän vuoden puolella.

– Seuraavaksi on ratkaistava, toteutetaanko hanke elinkaarimallilla.

Rakentamisen tahti kiihtyy Suurpellossa

Asuntorakentaminen on Suurpellossa lähtenyt taantuman jälkeen liikkeelle vauhdikkaasti.

– Tällä hetkellä alueella on rakenteilla noin 550 asuntoa, joista ensimmäiset valmistuvat lokakuussa, Suurpellon projektinjohtaja Pekka Vikkula iloitsee.

Valmistuvat asunnot ovat vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Ensimmäisen omistusasuntokohteen rakentaminen alkanee jo syyskuussa.

– Klariksentie neljään tulevan kerrostalon rakennustyöt alkavat aivan lähiaikoina, jäljellä ovat enää viimeiset tarkistuslaskelmat, Asuntosäätiön toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen kertoo.

Ensimmäiseen omistustaloon on tulossa 44 asuntoa. Suosituimpia ovat olleet isommat, yli sadan neliön huoneistot.

– Lähes puolet asunnoista varattiin jo ennakkomarkkinoinnin aikana, Mäkeläinen muistuttaa.

Seuraavan Asuntosäätiön omistusasuntokohteen Mäkeläinen ennustaa käynnistyvän keväällä.

Käyttäjän Seppo Korkman kuva
Seppo Korkman

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.