Kehähaiden vapaaottelijat treenaavat lajia tosissaan

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

VapaaotteluFight Festival 27 -illassa Töölön Kisahallissa nähtiin kahdeksan vapaaottelua, joissa suomalaisia kilpailijoita oli seitsemän. Heistä selvä enemmistö, viisi ottelijaa, kuuluu kamppailulajiseuraan Espoon Kehähait. Kasvattaako pääkaupunkiseudun idylli ammatikseen tappelevia?

Kehähaiden ammattilaisvapaaottelija 93-kiloinen Toni Valtonen paljastaa, ettei yksikään ottelijoista asu Espoossa. Hän itse asuu Helsingin Puistolassa. Asuinpaikalla ei siis ole mitään tekemistä seuran valinnan kanssa. Mutta Valtonen pitää espoolaisseuran valintaa lähes itsestäänselvyytenä.

– Espoon Kehähait treenaavat tosissaan. Muualla harrastellaan, vertailee Valtonen.

Partasuu kuitenkin hävisi ottelunsa yhdysvaltalaiselle Jake O’ Brienille. Illan toisessa pääottelussa Niko Puhakka kärsi tappion brasilialaiselle Marcus Aureliolle. Englatilainen Emma Watson taas osoittautui Outi Louhimoa väkevämmäksi. Kehähaiden viidestä ottelijasta voittoon ylsivät vain Joni Salovaara ja Juha-Pekka Vainikainen.

– Tarkoituksena oli, että suomalaiset ottelevat mahdollisimman kovia vastustajia vastaan saadakseen lisänostoa uralleen, perusteli Espoon Kehähaiden perustajajäsen Petteri Maunu.

– Ei ole häpeä hävitä paremmalleen.

Maunu arvelee, että vapaaottelijoiden viehtymys espoolaisseuraan kumpuaa seuran pitkistä perinteistä lajin parissa. Espoon Kehähait järjesti Suomen ensimmäisen Fight Festivalin 12 vuotta sitten Helsingin Urheilutalolla. Tapahtuma on Euroopan vanhin vapaaottelukilpailu.

Vapaaottelubuumi valloittaa parhaillaan Suomea. Osa kiitoksesta kuuluu televisiolle. Jimillä on jonkin aikaa pyörinyt suomalaisista vapaaottelijoista kertova ohjelma Sali.

Maunu muistelee, että ensimmäisessä Fight Festivalissa yleisöä oli noin 500 henkeä. Nyt lähes loppuunmyydyssä tapahtumassa oli noin 1 700 maksanutta katsojaa.

– Vain seisomapaikoille olisi voinut ottaa muutaman lisää.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.